Minä ja pingviini sekä muita taide-elämyksiä

Katsoin lämminhenkisen elokuvan Minä ja pingviini. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu Argentiinaan ja aikaan, jolloin kylmähenkinen sotilasjuntta hallitsi maata. Elokuva vaikutti nimen perusteella hölmöltä, mutta ei ollut sitä vaan mainiota lohtuelokuvaa. 

Montakohan kertomusta sisäoppilaitokseen saapuvasta uudesta opettajasta olen katsonut. Elokuvissa opettaja  saa tottelemattomat oppilaat puolelleen ja opiskelemaan. Tällä kertaa pingviinistä on apua. 

Minä ja pingviini -elokuvan pääosassa on sarkastista huumoria viljelevä Steve Coogan, jonka sarkasmi loivenee ja häviää elokuvan loppua kohti. 

Katsoessani Steve Coogania kankaalla, mietin miten epäreilua on, että miehet saattavat säilyttää vetovoimansa kuusikymppisinä ja vielä vanhempinakin. 

Ystävä Kuopiosta oli käymässä Tampereella ja risteilimme Finlayson Art Area -näyttelyssä. Tämän vuoden taiteilijoita ovat mm. Jaakko Heikkilä, Kerttu Horila, Helinä Hukkataival, Kirsi Neuvonen, Timo Vuorikoski ja Kimmo Kaivanto. Saattaa olla, että jotain jäi näkemättä, mutta voin mennä sinne uudestaan.  Mieleen jäivät Horilan ikääntyneet satuhahmot kuten ryppykasvoiset Lumikki ja Prinsessa Ruusunen. 

 

Kävimme myös Sara Hildenillä, jossa oli esillä museon omia kokoelmia. Sara Hilden-museo tarvitsisi ehdottomasti lisää tilaa, jotta omaa hienoa nykytaidetta voisi pitää jatkuvasti nähtävillä.

L on ehkä yksi nopeimpia näyttelyvieraita, jonka olen tavannut. Eräs vanhasta taiteesta innostunut tuttuni on kuitenkin vielä vikkelämpi. Kävin hänen kanssaan Uffizin galleriassa, jossa tämä mies, yksi toinen kollega ja minä juoksimme tärpistä toiseen.  Tuttuni oli käynyt museossa kymmeniä kertoja ja toimi oppaanamme. 

Heavy Thinker

Vanha ystäväni ja luokkakaverini Kuopiosta tuli käymään Tampereella. Nyt hän on tapaamassa poikaansa ja sen jälkeen hän kyläilee iäkkään tätinsä luona.

Lähden pian kuuntelemaan Eric Claptonia. Keikan piti olla pari vuotta sitten Helsingissä, mutta sattuneista syistä se järjestetään tänään Tampereella paikassa, joka oli ensin Uros areena ja nyt Nokia areena. Pelkäsin Claptonin saavan vaikean koronan, sillä hän kuuluu riskiryhmään (hän on 77-vuotias). Vastoin odotuksiani hän on edelleen soittokunnossa. Näin ainakin oletan.

Kävimme eilen Ikurissa toisen luokkakaverimme ja hänen perheensä luona. Matkustimme junalla, joka pysähtyi johonkin epämääräiseen paikkaan odottamaan Porin junaa. Luulimme sapuneemme Tesomalle ja odotimme turhaan ovien aukeamista. Näimme pusikkoa. Ei ollut vielä Tesoma. 

Näin kolmatta kertaa Anna Retulaisen maalaukset Sara Hildenillä ja toista kertaa taidenäyttelyn Finlaysonin alueella (Samuli Heinonen, Emma Jääskeläinen, Matti Hagelberg,  Heli Hiltunen, Tapani Kokko, Fanni Niemi-Junkola, Jorma Puranen, Janne Rahunen, Esa Riippa, Michael Schilkin, Sebastian Schultz, Christina Stadlbauer, Pauliina Turakka-Purhonen ja Meri Westlin). En ole vieläkään varma, löysinkö kaikki työt, sillä ne on ripoteltu sinne tänne.

Tänään näimme taas Emma Jääskeläisen (vuoden nuori taiteilija) pyöreitä marmorisia veistoksia ja Kristian Krokforsin (vuoden nuori taiteilija vuodelta 1984) mäkiä, taloja, ilma- ja rantapalloja. 

Kärsin Stendhalin syndroomasta (kts.Wikipedia). 

Makoilen sohvalla ja kuuntelen sähkölaitteiden surinaa ja Kerttu-kissan hengitystä.  Kuvassa yllä Emma Jääskeläisen teos Heavy Thinker, joka on tehty jostain kivestä ja narusta. Tykkäsin, kuten muistakin töistä.

FFA 2020

Finlayson Art Arealla (linkki) piti olla juhlavuosi, sillä Finlayson täyttää 200 vuotta ja Grafiikanpaja Himmelblau 30 vuotta, mutta toukokuulle suunniteltuja näyttelyavajaisia jouduttiin pandemian vuoksi siirtämään heinäkuulle.

Osallistuin eilen FFA:n tapahtumajohtajan ja Grafiikanpaja Himmelblaun toimitusjohtajan Pertti Ketosen ohjaamalle näyttelykierrokselle. Ketosella riitti juttua taiteilijoista ja Finlaysonin historiasta. Hän varoitti, että usein kyse on tarinoista, joten vastuu jäi meille kuulijoille. Tällaiselle savolaiselle se on normitilanne.

Kävimme ensin pajassa, jossa grafiikkaa vedostetaan. Homma vaatii ammattitaitoa, joka parhaimmillaan hankitaan ensin seitsemänä oppilasvuotena ja samanpituisena kisälliaikana, jonka jälkeen vasta tietää, onko tekijästä koko hommaan ollenkaan (en muista kuka näin oli sanonut, mutta oppaamme sen kertoi). Pajan asiakkaana on yli sata taiteilijaa.

Galleria Himmelblaun näyttelytiloihin on kerätty huomattava määrä grafiikkaa eri taiteilijoilta. Kansainvälisiä tähtiä ovat mm. Sean Scully ja Anj Smith ja suomalaisia Hannu Väisänen, Kirsi Neuvonen, Pentti Kaskipuro, Tiina Kivinen, Outi Heiskanen, Esa Riippa, Marika Mäkelä...

Gallerian edelleen laajenevissa tiloissa nuoret siskokset Anniina ja Elina Puras kuvaavat maailmaa, jossa ihmisiä ei enää ole. Anniina maalaa ja Elina tekee äänimaisemia, joita en kierroksella kuullut. Näyttelytilat ovat osa suojelukohdetta, joten näyttelyseiniä on pystytetty erilaisia pönkkiä käyttäen. 

Kaarina Kaikkosen pikkutakki-installaatio on ripustettu yleisön pyynnöstä Satakunnankadun ylle jo kolmatta kertaa.

Liikemies Kyösti Kakkosen keramiikkakokeoelmasta esitellään Kyllikki Salmenhaaran töitä. Ketonen kertoi, että dreijaussaven joukossa ollut partaterä viilsi taiteilijan ranteesta jänteet poikki. Kuka vihasi Salmenhaaraa? Kakkosen keramiikkakokoelmaa säilytetään kuulemma varastossa, josta se pääsee aina välillä matkustamaan ympäri maailmaa.

Finlaysonin katolta löytyy Anni Rapinojan ympäristöteos ja Finnlaysonin kirkosta Henrietta Lehtosen videoinstallaatio, asfalttipihat on maalattu Finlaysonin kuoseilla ja seiniltä löytyy Pirkkalaiskirjailijoiden tekstejä.

Kaikenlaista jäi mainitsematta ja katsomatta, mutta käykää itse, sillä näyttely on ilmainen. Kuvat kertovat patologisesta tarpeesta jakaa elämääni.