Vieläkö kirjoitat?

Minulta kysytään usein "Vieläkö kirjoitat?" Samaa kysytään myös niiltä, jotka ovat julkaisseet useita teoksia ja joiden elanto kertyy kirjoittamalla.

Kirjailijalta kysytään (ainakin naiskirjailijalta) "Vieläkö kirjoitat?"
Runoilijalta udellaan "Vieläkö kirjoittelet niitä runoja?"
Lasten- ja nuortenkirjailijoilta kysytään "Milloin kirjoitat oikean (aikuisten) romaanin?"

Lääkärinä minulta ei ole koskaan kysytty "Vieläkö hoidat niitä potilaita?" eikä lastenlääkäriltä kysytä "Milloin ryhdyt hoitamaan aikuispotilaita?"

Luin kaksi nuortenkirjaa, Johannan Hulkon Suojaava kerros ilmaa ja Kirsti Kurosen säeromaanin Merikki, molemmat Kariston kirjoja. Nuortenkirjoja voi suositella myös aikuisille. Vaikka ne ovat usein sujuvasti kirjoitettuja ja nopealukuisia, eivät kuitenkaan tyhjiä ja pinnallisia. 

Säeromaani on kivan ilmavaa luettavaa. Proosaa, joka näyttää painettuna runolta. Kurosen kirjassa käsitellään ystävyyttä ja siihen liittyviä pettymyksiä. Kirsi Kuronen sanoi kirjan julkkareissa, että säeromaanissa on helppo kuvata nimenomaan tunteita.

Johanna Hulkon romaanin pääosassa on ylipainoinen tyttö, joka ei tarinan myötä laihdu ja ryhdy koulun suosituimmaksi tytöksi vaan onneksi jotain ihan muuta. Ylimääräiset kilot voi tässä kirjassa suorastaan tuntea kantavansa. 

Filosofiaa sattumalta

Metson syksyn filosofian illoissa pohditaan tekoälyä. Tänään puhumassa oli kongnitiotieteen yliopistolehtori Anna-Mari Rusanen, joka käytti itsestään ja tutkijakollegoistaan nimitystä konnarit.

Onko vaikeampaa pelata shakkia vai ojentaa kätensä kohti puussa roikkuvaa mehevää omenaa? Minusta shakki on vaikeampaa, mutta silti kone on helpompi opettaa pelaamaan shakkia kuin noukkimaan omena. On tuhansia eri tapoja siirtää kättä ja silti osaan tehdä sen lähes täydellisesti.

Ihmisellä on liikkuvan eläimen aivot.
Konnari saa omenan puusta ennen insinööriä.
(Edellä mainitut totuudet on kopioitu suoraan muistiinpanoista, jotka kirjoitin puhelimeeni)

Eilen järjestettiin Johanna Hulkon ja Niina Hakalahden Sattumapakan julkkarit. Molemmat naiset ovat kirjailijoita ja kirjoittamisen opettajia. Sattumapakka on kivaan mustaan laatikkoon pakattu nippu kortteja, joita voi käyttää luovuuden nostattamiseen. Nyt annan sattumalle mahdollisuuden:

niinkuin linnut
pistäydy menneisyydessä
kuuntele tai lue runo ja heittäydy sen logiikkaan
mille nauroit lapsena
laadi loitsu
lastenlaulu mukaan!

Kortteja voi käyttää kun juuttuu arkipäivään, työhön, pimeyteen, kahvipöytään tai jää potkukelkan alle.  Tai niin minä aion niitä käyttää.