Hesarissa oli juttu Jussi Isoahosta, jolle Raaskan saari Keurusselällä on ollut rakas. Hän ei siis omistanut saarta vaan retkeili siellä. Nyt pieneen saareen on tehty avohakkuu. Ilmakuvassa näyttää siltä kuin saaren keskelle olisi läikähtänyt happoa ja rantaan olisi jäänyt puurivin piirtämä ohut vihreä rantu.
Kuvan nähtyäni minulle tuli mieleen, ettei ihmisen ahneudella ole mitään rajoja. Kaikki tärkeä ja kaunis voidaan tuhota rahan vuoksi.
Mummoni muisti vielä vuosien päästä, kun joku vieras oli katkaissut oksan hänen rantakoivustaan. Vaari säästeli metsiä ja puita kaadettiin vasta viimeisessä hädässä. Talvella metsään ajettiin hevosella ja reellä, kaadettiin muutama puu ja ne myytiin eteenpäin tai niistä tehtiin polttopuita. Kun mummo ja vaari sitten kuolivat, parturoitiin metsä ja rahat jaettiin. En edes tiedä, kuka ne maat nyt omistaa, serkut varmaan (he eivät olleet osallisia puiden kaatamiseen).
Luin Suvi Auvisen esseekokoelman Kaltainen valmiste (Kosmos 2021). Kirjoittajan sukupuolielämää käsiteltiin melko laajasti, kuten viime aikoina on ollut muodikasta. Ei se minua haitannut. Kirja oli virkistävän innostunut anarkismin puolustuspuhe. Hyvin henkilökohtaisissa esseissä käsiteltiin mm. veganismia, dyykkausta, ruoan varastamista ja kansalaistottelemattomuutta. Tuli vaan mieleen, että jos saaria saa kohdella noin väkivaltaisesti, ilman että siihen puututaan, niin olisi totisesti tarvetta anarkismille.
