Luontoisedut

Tiesittekö, että Ruovedellä on toiminut keuhkoparantola? Minä en tiennyt. Sen suunnitteli Lars Sonck ja rahoituksesta huolehti maatalousneuvos Aminoff. Parantola aloitti toimintansa 1909, lopetusvuotta en löytänyt. Nykyään rakennuksessa toimii Ruoveden kulttuuriparantola. 

Kävelin eilen 11 000 askelta, luin Petri Tammista ja neuloin villapaitaa. Olisin kävellyt enemmänkin, jos nastalenkkarit olisivat tulleet mukaan. Kirjoitin vähäsen. Kontaktia muihin residenssiläisiin on ollut niukasti. Hipsimme hiljaa huoneisiimme ja suojelemme toistemme työrauhaa. 

Olisi kannattanut juoda Runebergin lähteestä, kun siihen oli mahdollisuus. En tunne tällä hetkellä minkäänlaista luomisen pakkoa. Runosuoneni on tukkeutunut. 

Selailin jokin aika sitten Vapriikissa Suomen kansakoulukalentereita 40-luvulta 60-luvulle. Kalentereiden loppuun on luetteloitu kaikki Suomen kansakoulunopettajat ja heidän työpaikkansa. Löysin mummoni, jonka viimeinen työpaikka ennen eläköitymistä oli Kiuruveden Toiviaiskylän kansakoululla. 

Kalenterit pursuavat uskonnollisuutta ja raittiusaatetta. Kansakoulunopettajaksi saattoi opiskella erikseen miehille ja naisille tarkoitetuissa seminaareissa kansakoulu- tai keskikoulupohjalta. Edellä mainittu kesti viisi vuotta ja jälkimmäinen neljä. Seminaarilaiselta vaadittiin ehdotonta raittiutta.

Miesopettajan luontoisetuihin kuului mm. kolme huonetta ja kettiön kattava asunto. Naisopettaja sai yhden huoneen vähemmän. Luontoisetuihin kuuluivat myös navetta, rehu- ja puuvaja, sauna, kellari, aitta ja kaivo sekä yhdelle lehmälle riittävä laidun. Oma ulkohuone tarjottiin työn puolesta.

Sekava vyyhti

Maailma on sotkuinen lankavyyhti, josta tietämättömät ja/tai epärehelliset tyypit yrittävät neuloa jotakin itselleen. Eihän siitä kunnollista tule. Hihasta yritetään tehdä lahjetta. 

Ostin villapaitalangat ja yritän keskittyä pieniin kotoisiin asioihin ettei ahdistaisi. Seinäjoen kaupunginteatterin villasukat ovat valmiit ja varren S-rivi tuo minulle mieleen natsifanituotteen. Muuten ovat kyllä somat. Seuraavaksi on villapaidan vuoro.

Cafe Metsossa järjestettiin runotapahtuma, jossa Vilja-Tuulia Huotarinen, Raisa Marjamäki ja Juhani Ahvenjärvi lukivat runojaan. Onhan runojen ääneen lukeminen lohdullista. Yleisöäkin oli paljon, joten vielä on tilaa runoille. Poistuin kirjastosta open mic osuuden aikana.

Kaipaan kirjoituskurssia, johon osallistuin.  Kurssi käsitteli romaanin rakennetta ja nyt kiinnitän lukiessani huomiota juuri siihen.  Kävimme kurssin jälkeen Salhojankadun pubissa, jossa järjestettiin pubivisa. Meitä pyydettiin pitämään vähemmän ääntä, jotta osallistujat kuulisivat kysymykset.  

Nyt lähden kahvakuulajumppaan ja myöhemmin Vapriikkiin lukemaan Suomen kansakoulukalentereita. Äidinäitini (kansakoulunopettaja) vaiheet kiinnostavat. Ne kyllä selvisivät jo isäni arkistointitaipumuksen ansiosta, mutta haluan silti nähdä kalentereita. 

Suosittelen kiinnostuneille Suomen kansalliskirjaston digitaalisia aineistoja. Ne ovat ihan ilmaisia ja kaikkien ulottuvilla. Helmikuun 1939 Hopeapeilin muotikuvissa naisilla on kapea vyötärö ja hassut hatut. Eva Hirn on kirjoittanut lehteen tarinan nimeltä Muotilääkärin vaimo Helsingissä vuonna 2000. Se alkaa näin: Kahvipöydän järjestäminen on jokaisen naisen mielitehtävä.  

En tiedä oliko tuo ironiaa.