Kävin kymmenen maissa Lidlissä. Kadut näyttivät aavemaisen tyhjiltä, vain jalkakäytäviltä noussut irtohiekka pöllysi ympärilläni.
Minulla on nykyään tapana rykäistä ja niistää ennen liiketilaan astumista, sillä pelkään neuroottisesti yskäiseväni kurkkujen ja tomaattien päälle.
Hyväosaisen näköinen riski-iän saavuttanut eläkeläispariskunta kulki edelläni. He hakeutuivat suoraan paistopisteelle, rouva otti pussin ja työnsi kätensä hihaa myöten sämpylälaariin ja lappoi sämpylät pussiin omilla kätösillään.
Mietin rouvan logiikkaa ja arvelen, ettei nainen halunnut käyttää pihtejä, joihin moni oli aiemmin koskenut. Sämpylät myyjä oli todennäköisesti lappanut tarjolle hygieenisemmin.
Kaupassa käyminenkin tuntuu nykyään jonkinlaiselta venäläiseltä ruletilta, on vain ajan kysymys, milloin sen viruksen nappaa jostain mukaansa.
Tein valtavan kulhollisen makaronilaatikkoa ja poika kävi lounaalla. Makroniloota on jonkinlaista lohturuokaa kuten letutkin, joita söimme jälkiruoaksi kahvin kera.
Jos joku kirjabloggari haluaa kirjoittaa "Ei saa elvyttää" -romaanista, voi kirjaa pyytää Karistolta tai minultakin. Eiköhän sellainen järjesty.