Rekisteri

Suomi.fi -sivuilta voi lukea itseensä liittyvää rekisteritietoa. Sieltä käy ilmi, että minulla on kaksi lasta Sieltä löytyvät myös heidän ja vanhempieni syntymäajat. 

Saatoin tarkistaa, milloin tuli mentyä naimisiin ja milloin "ajauduimme erillemme". Olen mennyt naimisiin heinäkuussa ja eronnut heinäkuussa 13 vuotta myöhemmin. Emme eronneet ystävinä. Heinäkuu on kohtaloni.

Osoitetiedot löytyvät vuodesta 1972, jolloin söin vielä äidin tekemää lihasoppaa ja liimasin huoneeni seinälle sinitarralla  Suosikista revittyjä julisteita. Rekisterin mukaan olen asunut Savossa kolmeen eri otteeseen viidessä eri asunnossa (yksi muuten puuttuu, olenko jättänyt muuttoilmoituksen tekemättä). Jyväskylän seudulla asuin kuudessa kohteessa, mutta nyt vauhti on hiipunut, sillä tämä on vasta toinen asunto Tampereella (jos ei oteta huomioon lyhyehköä Tampere -keikkaa vuonna 1975). Ennen vuotta 1972 asuin useassa eri kohteessa, mutta siihen olen syytön, eikä niitä löydy tiedoistani.  Olen muuttanut välillä kolmen kuukauden välein, mutta tässä olen pysynyt jo kaksitoista vuotta. 

Mainostin edellisessä tekstissä meneväni kuuntelemaan Eric Claptonia (joku kutsui häntä Erkiksi). Istuimme ylimmällä rivillä ja tiedän, että Erkki seisoi lavalla, sillä näin hänet videolta (vaikutti ikäistään nuoremmalta) ja kuulin toki hänen soittonsa ja laulunsa. 

Entinen naapurini Kinkomaalta esitti aina pyynnöstäni Wonderful Tonight -biisin. Erkkikin lauloi sen vaikka en edes pyytänyt.

Muutto

Kun kaikki muut (ketkä muut?) kävivät kirjamessuilla, osallistuivat kustantamoiden illallisille ja ottivat kuvia itsestään, minä olin mukana muuttamassa iäkästä sukulaista omakotitalosta vanhuksille tarkoitettuun kerrostaloon. Kun lopulta eilen illalla suurin osa tavaroista oli paikoillaan, pelkäsin hänen sanovan, että hän haluaakin takaisin. 

Kaikkia huonekaluja yms. ei otettu mukaan vaan niihin, jotka otettiin, tökättiin pätkä maalarinteippiä. Ilalla sitten kirjoittelin Post it-lappuihin, mitä kaikkea puuttui, kuten tietty puurokuppi (H soitti myöhemmin, että puurokuppi oli löytynyt).  Uudessa asunnossa on turvahella, jota emme saaneet toimimaan, mutta sekin oli ratkennut lähdettyäni. Vanhuksille tarkoitetut asunnot ovat niin mutkikkaita, etten osaisi sellaisessa asua. Tarvittaisiin ainakin paksu manuaali. Olohuoneen seinällä roikkui joku juttu, josta emme ottaneet selvää, enkä oikeastaan jaksanut sitä enää selvitellä. Ehkä sillä tarkastetaan, onko asukas vielä elossa.

Iltamyöhällä ehdittiin vähän jutella ja H kertoi, että kansakoulussa samassa pulpetissa istunut poika pisteli häntä neulalla, eikä hän kertonut asiasta kenellekään. Maailma ei ole siis paljonkaan muuttunut, netti tosin on vienyt kiusaaminsen uudelle levelille. 

Olen kirjoittanut tämän tänne jo aiemminkin, mutta kummastelen ihmisiä, joiden mielestä lapsuus on onnellista aikaa, minusta se oli elämäni ehkä vaikein vaihe. No ei tuo vanhuuskaan näytä olevan kovin hääviä.