Aloitin päiväni kirjoittamalla, ja koska olen ottanut vähän etäisyyttä käsikirjoitukseeni, ei se enää vaikuttanutkaan ihan niin paskalta kuin vaikka viikko sitten. Kirjoitan ajasta, jolloin ei kännyköitä ollut, ja huomaan mitä kaikkia vaikeuksia se käteen kasvaneen luurin puuttuminen tuottaa.
Sovimme eilen kavereiden kanssa perjantaille tapaamista Hesaan. Kun neljä ihmistä sopii päivän logistiikasta, on WhatsAppista hyötyä, mutta kahden ihmisen kohtaamisen järjestäminen on helpompaa ihan puhelimitse. Ei tarvitse näpyttää useita viestejä, ja saa helpommin kiinni toisen tahtotilasta.
Katsoin Jenni Toivoniemen elokuvan Seurapeli, joka kertoo alle neljäkymppisten ystävysten mökkitapaamisesta, joka on samalla yhden naisen yllätyssynttärijuhla. Elokuva oli raikas ja jotenkin samaistuttava, vaikka tuollaisia juhlia ei elämääni enää kuulu. Mökkitapaamisen aluksi elokuvassa kaikilta kerättiin kännykät. Samaa voisi ehkä soveltaa monessa muussakin tapaamisessa.
Soitin isälleni isänpäivätoivotukset, vastaamiseen meni melko pitkään, sillä puhelin oli kaksikerroksisen omakotitalon toisessa kerroksessa. Kun vanhempani hankkivat asunnon, me lapset olimme sitä mieltä, että kannattaisi hankkia yhdessä tasossa oleva koti, mutta minkäs teet.
Vanhuksen käsite on muuttunut, varsinkin nyt kun tammikuussa Yhdysvaltojen presidentin viran ottaa vastaan vanhus, Joe Biden, joka on tuolloin jo 78-vuotias.