Näinä vaikeina aikoina on tapana luetella positiivisia asioita. Olla elämänmyönteinen ja lämmin rajatussa tilassa.
Elokuvakerho on ehdottomasti positiivinen asia. Kokoonnuimme eilen (Teamsissa tietenkin) pohtimaan Louis Mallen elokuvaa Rakas sydän, joka oli hämmentävä kokemus.
Elokuva on vuodelta 1971 ja kertoo 14-vuotiaan pojan seksuaalisesta heräämisestä ja epäterveen oloisesta äitisuhteesta. Rakas sydän sijoittuu 1950-luvulle, jolloin Ranska kävi sotaa siirtomaassaan Indokiinassa. Pojan isä on gynekologi, joka pitää vastaanottoa perheen hulppeassa talossa, äiti on miestään huomattavasti nuorempi. Äiti tapailee rakastajaansa ja isälläkin on varmasti joku sivusuhde, mahdollisesti vastaanottoapulainen. Kulissit ovat tukevasti vinossa. Perheeseen kuuluu kaksi vanhempaa poikaa, jotka ovat patologisia riiviöitä ja kiusaavat italialaista taloudenhoitajaa urakalla. Pappi hipelöi pojan reittä, veljet vievät bordelliin ja poika päätyy äitinsä sänkyyn. Kaikki tämä esitetään kovin kevyesti. Tätä elokuvaa ei voitaisi enää tehdä.
Yksi meistä kolmesta kerholaisesta piti pinaattimuhennoksen heittelyä elokuvan vastenmielisimpänä kohtauksena.
Louis Mallen elokuvassa Virvatuli soitettiin Erik Satien pianomusiikkia, tämän elokuvan taustalla soi jazz, muun muassa Charlie Parkerin musiikki.
Aamun sanomalehdessä neuvottiin, miten näyttää hyvältä Teamsissa ja muissa vastaavissa palveluissa. Luonnonvalo on valttia ja läppäri pitäisi nostaa korokkeelle, ettei se kuvaa sinua alaviistosta. Naamaan kannattaa piirtää kulmakarvat. On järkevää pukeutua.
Puhelimessa puhuessani käytän nykyään kaiutinta, sillä puhelut ovat pitkiä. Käytän ajan hyödyksi, tyhjennän astianpesukonetta, pyyhin tiskipöytää, ripustan pyykkiä, teen kanavatyötä, venyttelen, viilailen kynsiä, rapsutan kissaa.
Parempia aikoja toivottaen, Heidi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti