Näinä päivinä ilahtuisin sellaisista normaaleista lehtiotsikoista kuten "Kesäksi bikinikuntoon" tai "Mies puukotti naapuriaan Tesomalla".
Päätimme ystävän kanssa tavata Pyynikin näkötornilla, sillä saimme tietää, että sieltä saa ostaa kahvia ja munkkeja. Olimme taatusti yhtä innoissamme kuin jos 70-luvun Bukarestiin olisi saatu Niken lenkkareita. Kahvila ei ollut toiminnassa ja terassikin suljettu ja kalusteet lukittu vaijereilla, joten menimme ulos kertakäyttömukiemme kanssa ja istahdimme penkille. Samalla tuuli yltyi ja alkoi sataa lunta. Siinä sitten kökötimme toinen penkin toisessa ja toinen toisessa laidassa, kommunikoimme huutamalla ja palelimme.
Olen viime päivinä kirjoittanut seuraavaa käsikirjoitustani, joka on vasta ihan alkutekijöissään (siinä vaiheessa, etten tiedä tuleeko siitä edes mitään). Motivaatio on kateissa, sillä edellinen kirjani on jotenkin lähes täysin sivuutettu. Kässärin avaaminen tuntuu vaivalloiselta, mutta kun sen tekee niin aina se kulkee turvavälin verran johonkin suuntaan, jota en ole edes sen kummemmin valinnut.
Elämässäänkin voi yrittää tehdä valintoja, mutta eivät ne välttämättä johda siihen suuntaan kun olet suunnitellut, vaan saatat päättyä selvittelemään kuvitteellisten nuorten ihmisten ihmissuhdesotkuja.
torstai 30. huhtikuuta 2020
tiistai 28. huhtikuuta 2020
Kävely on meditaatiota
Sattuneesta syystä on tullut käveltyä paljon. Kävely on meditaatiota, Sir Elwoodin hiljaisia värejä (tiedän, että monet inhoavat bändiä), ristipistotöitä, Kaurismäkeä, risoton hämmentämistä tai juuresten pilkkomista. Juoksu on rockia, räppiä, imurointia, Bond-elokuvia, kakkutaikinan vatkaamista ja kiire junaan.
Eilen sillan ali kävellessäni huomasin, että siellä ylhäällä kulkevat kätevät huoltokäytävät graffitimaalareita varten, ettei niiden tarvitse roikkua toisella kädellä sillankaiteessa ja toisella suihkuttaa spraymaalia. Tämä on graffitimaalareiden kannalta työturvallisuusjuttu. Ilmankos sillan tukirakenteet ovat kuvien peitossa. Silta on ruma, joten graffitit eivät minua haittaa.
Joku kolisee porraskäytävässä. En viitsi katsoa, ettei vaan tarvitse sekaantua mihinkään.
Eilen sillan ali kävellessäni huomasin, että siellä ylhäällä kulkevat kätevät huoltokäytävät graffitimaalareita varten, ettei niiden tarvitse roikkua toisella kädellä sillankaiteessa ja toisella suihkuttaa spraymaalia. Tämä on graffitimaalareiden kannalta työturvallisuusjuttu. Ilmankos sillan tukirakenteet ovat kuvien peitossa. Silta on ruma, joten graffitit eivät minua haittaa.
Joku kolisee porraskäytävässä. En viitsi katsoa, ettei vaan tarvitse sekaantua mihinkään.
maanantai 27. huhtikuuta 2020
Henkinen ruotsalaisuus
Vaikka viikonpäivillä ei ole nykyään niin paljon väliä, niin on kuitenkin. Tänään tuntuu maanantailta. Sunnuntaina kuljetaan verkkareissa, mutta maanantaina puetaan päälle jotain ryhdikkäämpää, mutta kuitenkin naisellista. Ryhdistäydytään henkisesti ja fyysisesti, hartiat taakse ja vatsa sisään, haetaan tarpeellisen ihmisen ilme kasvoille. Laitetaan ripsiväriä ja piirretään kulmakarvat.
Kuuntelin Areenasta THL:n johtajan Mika Salmisen haastattelun ja ymmärsin taas, ettei tästä tilanteesta ole helppoa ulospääsyä. Olen löysännyt henkilökohtaisia rajoituksiani siten, etten enää pidätä hengitystä kun joku kävelee vastaan. Pyrin henkiseen ruotsalaisuuteen, sillä heitähän tämä epidemia ei huolestuta. Ruotsalaiset ovat Hannu Hanhia ja me olemme Aku Ankkoja, joten eivätköhän he lopulta onnistu tässäkin paremmin vaikka nyt ei näyttäisikään siltä.
Mietin vanhusten tilannetta. Jos sinulla itselläsi olisi jäljellä vaikkapa korkeintaan pari kohtuullista elinvuotta (näyttää siltä, että koronakriisi saattaa kestää jopa niin kauan), haluaisitko eristäytyä tärkeistä ihmisistä tuoksi ajaksi. Vaikka kommunikoidaan minkälaisilla vimpaimilla ja ruudulla vilahtaa ystävän, lapsen, rakastetun, vanhemman tai lapsenlapsen naama, niin ei se fyysistä kohtaamista korvaa. Ihminen, jota et oikeasti tapaa etääntyy väistämättä ainakin jossain määrin.
Elämä on täynnä riskejä ja vaikkapa rakastuminen on niin suuri riski, ettei sitä noin järkevästi ajatellen kannattaisi kenenkään ottaa.
P.S. Noudattakaa kuitenkin viranomaisten ohjeita!
Kuuntelin Areenasta THL:n johtajan Mika Salmisen haastattelun ja ymmärsin taas, ettei tästä tilanteesta ole helppoa ulospääsyä. Olen löysännyt henkilökohtaisia rajoituksiani siten, etten enää pidätä hengitystä kun joku kävelee vastaan. Pyrin henkiseen ruotsalaisuuteen, sillä heitähän tämä epidemia ei huolestuta. Ruotsalaiset ovat Hannu Hanhia ja me olemme Aku Ankkoja, joten eivätköhän he lopulta onnistu tässäkin paremmin vaikka nyt ei näyttäisikään siltä.
Mietin vanhusten tilannetta. Jos sinulla itselläsi olisi jäljellä vaikkapa korkeintaan pari kohtuullista elinvuotta (näyttää siltä, että koronakriisi saattaa kestää jopa niin kauan), haluaisitko eristäytyä tärkeistä ihmisistä tuoksi ajaksi. Vaikka kommunikoidaan minkälaisilla vimpaimilla ja ruudulla vilahtaa ystävän, lapsen, rakastetun, vanhemman tai lapsenlapsen naama, niin ei se fyysistä kohtaamista korvaa. Ihminen, jota et oikeasti tapaa etääntyy väistämättä ainakin jossain määrin.
Elämä on täynnä riskejä ja vaikkapa rakastuminen on niin suuri riski, ettei sitä noin järkevästi ajatellen kannattaisi kenenkään ottaa.
P.S. Noudattakaa kuitenkin viranomaisten ohjeita!
sunnuntai 26. huhtikuuta 2020
Työmoraali
En pidä siitä, että lääkäreitä haukutaan vaan loukkaannun arvostelusta. Itse saan tietenkin olla kriittinen. Saan moittia sukulaisianikin vaikka muilla ei ole siihen lupaa.
Kirjoitin Faceen, että lääkäreillä on korkea työmoraali ja niin onkin, jopa liian korkea. Töihin tullaan sairaana, sillä muuten homma kaatuu muiden niskaan.
Muistan vuosien takaa erinomaisen terveyskeskuslääkärin, jonka flunssapoissaolot herättivät närkästystä. Tämä mies toimi poikkeuksellisesti ja jäi kotiin yskää ja nuhaa potemaan. Hoitajat epäilivät moisen käytöksen ja infektioherkkyyden liittyvän siihen, että lääkäri söi heidän mielestään liikaa pullaa.
Eräs erikoislääkäri (olin hänen osastollaan apulaislääkärinä) hävisi kesken työpäivän hakemaan puutavaraa rakennusyömaalleen, eikä häntä tavoitettu, sillä kännyköitä ei vielä ollut.
Entäs se muinainen takapäivystäjä, joka oli melkein aina humalassa kun hänelle soitti (hän takapäivysti kesäisin melko jatkuvasti). Kerran tämä mieslääkäri oli sammunut orapihlaja-aitaan. Sama tyyppi sanoi lääkärin kierrolla "Ai tippuri, minullakin on ollut se monta kertaa". Mainittakoon vielä, että tippurimies oli empaattinen ja hyvä lääkäri ja työpaikalla korkeintaan krapulassa. Pidin hänestä. Miehen ura päättyi ennenaikaisesti vaikeaan sairauteen, joka ei liittynyt mitenkään alkoholin käyttöön. RIP, kuten nykyään on tapana lyhentää.
Kollegakunnasta on onneksi tullut niin haaleaa ja tunnollista, ettei näitä juttuja enää kuule.
Yleensä herään aamuun toiveikkaana, mutta nyt tunnen alakuloa. Vappujuhlatkin ovat muuttuneet virtuaalisiksi, tosin sinne on kutsuttu ennätysmäärä vieraita. Tekniikka rajoittaa osallistujien määrän sataan, eivät seinät. Tavallisesti juhlat on järjestetty kaksiossa, jonka keittiöön suurin osa vieraista on ahtautunut teekkarisimaa, munkkeja ja kuohuviiniä nauttimaan.
Kirjoitin Faceen, että lääkäreillä on korkea työmoraali ja niin onkin, jopa liian korkea. Töihin tullaan sairaana, sillä muuten homma kaatuu muiden niskaan.
Muistan vuosien takaa erinomaisen terveyskeskuslääkärin, jonka flunssapoissaolot herättivät närkästystä. Tämä mies toimi poikkeuksellisesti ja jäi kotiin yskää ja nuhaa potemaan. Hoitajat epäilivät moisen käytöksen ja infektioherkkyyden liittyvän siihen, että lääkäri söi heidän mielestään liikaa pullaa.
Eräs erikoislääkäri (olin hänen osastollaan apulaislääkärinä) hävisi kesken työpäivän hakemaan puutavaraa rakennusyömaalleen, eikä häntä tavoitettu, sillä kännyköitä ei vielä ollut.
Entäs se muinainen takapäivystäjä, joka oli melkein aina humalassa kun hänelle soitti (hän takapäivysti kesäisin melko jatkuvasti). Kerran tämä mieslääkäri oli sammunut orapihlaja-aitaan. Sama tyyppi sanoi lääkärin kierrolla "Ai tippuri, minullakin on ollut se monta kertaa". Mainittakoon vielä, että tippurimies oli empaattinen ja hyvä lääkäri ja työpaikalla korkeintaan krapulassa. Pidin hänestä. Miehen ura päättyi ennenaikaisesti vaikeaan sairauteen, joka ei liittynyt mitenkään alkoholin käyttöön. RIP, kuten nykyään on tapana lyhentää.
Kollegakunnasta on onneksi tullut niin haaleaa ja tunnollista, ettei näitä juttuja enää kuule.
Yleensä herään aamuun toiveikkaana, mutta nyt tunnen alakuloa. Vappujuhlatkin ovat muuttuneet virtuaalisiksi, tosin sinne on kutsuttu ennätysmäärä vieraita. Tekniikka rajoittaa osallistujien määrän sataan, eivät seinät. Tavallisesti juhlat on järjestetty kaksiossa, jonka keittiöön suurin osa vieraista on ahtautunut teekkarisimaa, munkkeja ja kuohuviiniä nauttimaan.
lauantai 25. huhtikuuta 2020
Ei enää nuori lääkäri
Sain vihdoin lopetettua Nuori Lääkäri -lehden tilauksen. Lehti kunnostautui ainakin jossain vaiheessa mauttomilla vitseillä, en ole vuosiin lukenut aviisia vaan kantanut suoraan lehtikeräykseen.
Lääkäreille tulee paljon postia, kaksi suomenkielistä ammattilehteä (Lääkärilehti ja Duodecim), lisäksi erilaisia tautiryhmäkohtaisian lehtiä kuten Diabetes -lehti. Lääkefirmoilla on julkaisutoimintaa, joka pukeutuu tiedon jakamisen valeasuun, mutta jonka perimmäinen tarkoitus on kaupallinen.
Minulle tulee yksi kansainvälinen tieteellinen julkaisu, jota en saa luetuksi.
Tilasimme aikoinaan BMJ -lehteä (arvostettu yleislehti British Medical Journal), joita emme lapsiarjessa ehtineet edes ottaa pois muovipusseista, joissa ne lähetettiin. Lehdet toimivat erinomaisina istuinalusina sateen kastelemilla puutarhakalusteilla.
Lääkealaan liittyvää mainospostia tuli joskus postiluukun täydeltä, kielsin mainokset jo vuosia sitten.
Duodecim -seuran jäsenet saavat jäsenyyden kylkiäisenä Hyvä terveys -lehden, joka on kosmetiikka-, ruoka-, jumppa- ja ihmissuhdevinkkejä jakava julkaisu. Lehden kolumnistina toimii suosikkini Petri Tamminen.
Minulle riittäisivät digilehdet, mutta en ole ottanut selvää voisiko vaikkapa Lääkärilehdestä saada pelkän digiversion, lehti tuottaa paljon turhaa paperijätettä, sillä se ilmestyy tiuhaan ja kaiken lisäksi perjantaisin, jolloin useimmilla koittaa kaivattu vapaa. Jos päivystysvuoro ei iske kohdalle.
Minuahan nämä päivystykset eivät enää koske, mutta olen huomannut olevani edelleen lääkäri vaikka en sitä työtä teekään. Lääkäriys on juuttunut minuun kuin punaviinitahra valkoiseen paitapuserooni jos tällainen kulunut vertaus sallitaan. Tahra vaalenee, mutta pois sitä ei saa.
Lääkäreille tulee paljon postia, kaksi suomenkielistä ammattilehteä (Lääkärilehti ja Duodecim), lisäksi erilaisia tautiryhmäkohtaisian lehtiä kuten Diabetes -lehti. Lääkefirmoilla on julkaisutoimintaa, joka pukeutuu tiedon jakamisen valeasuun, mutta jonka perimmäinen tarkoitus on kaupallinen.
Minulle tulee yksi kansainvälinen tieteellinen julkaisu, jota en saa luetuksi.
Tilasimme aikoinaan BMJ -lehteä (arvostettu yleislehti British Medical Journal), joita emme lapsiarjessa ehtineet edes ottaa pois muovipusseista, joissa ne lähetettiin. Lehdet toimivat erinomaisina istuinalusina sateen kastelemilla puutarhakalusteilla.
Lääkealaan liittyvää mainospostia tuli joskus postiluukun täydeltä, kielsin mainokset jo vuosia sitten.
Duodecim -seuran jäsenet saavat jäsenyyden kylkiäisenä Hyvä terveys -lehden, joka on kosmetiikka-, ruoka-, jumppa- ja ihmissuhdevinkkejä jakava julkaisu. Lehden kolumnistina toimii suosikkini Petri Tamminen.
Minulle riittäisivät digilehdet, mutta en ole ottanut selvää voisiko vaikkapa Lääkärilehdestä saada pelkän digiversion, lehti tuottaa paljon turhaa paperijätettä, sillä se ilmestyy tiuhaan ja kaiken lisäksi perjantaisin, jolloin useimmilla koittaa kaivattu vapaa. Jos päivystysvuoro ei iske kohdalle.
Minuahan nämä päivystykset eivät enää koske, mutta olen huomannut olevani edelleen lääkäri vaikka en sitä työtä teekään. Lääkäriys on juuttunut minuun kuin punaviinitahra valkoiseen paitapuserooni jos tällainen kulunut vertaus sallitaan. Tahra vaalenee, mutta pois sitä ei saa.
perjantai 24. huhtikuuta 2020
Pieni kitarakauppa
Kyynelehdin katsottuani Areenasta dokumentin Carmine Street Guitars. Dokkari kertoo soitinrakentajasta, joka sorvailee kitaroita New Yorkin puretuista rakennuksista saamastaan puusta ja myy niitä sympaattisessa kaupassaan. Miehellä on opissa 25-vuotias taitava nuori nainen. Miehen äiti pyyhkii pölyjä ja laskee jotain laskukoneellaan. Muusikot poikkeavat kauppaan testaamaan ja juttelemaan kitaroista, jotka ovat kaunista käsityötä. Mihinkään ei ole kiire. Viereistä taloa kaupataan kuudella miljoonalla dollarilla.
Kävin ystävän kanssa oluella. Olut ostetiin normaaliin tapaan baaritiskiltä. Tarjoilija sanoi, ettei voi ikävä kyllä avata pulloa, mutta ravintolan ulkopuolella roikkuu narussa pullonavaaja tuota tarkoitusta varten. Saimme baarista lainaksi kokoontaitettavat tuolit, jotka kannoimme Hämeenpuistoon. Ravintolassa sanottiin kaiken olevan täysin laillista, silti oluessa saattoi havaita pikantin kielletyn hedelmän maun. Kylmä olutpullo kädessä tuli pian vilu, joten emme viipyneet pitkään. Jollain absurdilla tavalla tästä ravintoloiden, kirjastojen, museoiden ja kahviloiden sulkemisesta on tullut uusi normaali.
Sain sähköpostia naiselta, jonka tytär oli vastaanottanut minulle lähetetyn postikortin. Aiemmin tyttären postiluukusta oli jo tipahtanut joulukorttini ja hän oli saanut puhelun, jossa oli kysytty mistä kirjaani saa ostaa (linkki). Heidi Mäkisiä on niin paljon, että työpaikallanikin oli toinen Heidi Mäkinen, jonka junaliput kerran peruin. Välillä hän vastasi puhelimeen "Heidi Mäkinen" ja kun ilmeni, että hoitajan sijaan tarvittiinkin lääkäriä, toi minulle luurin ja minäkin esittäydyin "Heidi Mäkinen". Meistä se oli aina yhtä hauskaa.
Kävin ystävän kanssa oluella. Olut ostetiin normaaliin tapaan baaritiskiltä. Tarjoilija sanoi, ettei voi ikävä kyllä avata pulloa, mutta ravintolan ulkopuolella roikkuu narussa pullonavaaja tuota tarkoitusta varten. Saimme baarista lainaksi kokoontaitettavat tuolit, jotka kannoimme Hämeenpuistoon. Ravintolassa sanottiin kaiken olevan täysin laillista, silti oluessa saattoi havaita pikantin kielletyn hedelmän maun. Kylmä olutpullo kädessä tuli pian vilu, joten emme viipyneet pitkään. Jollain absurdilla tavalla tästä ravintoloiden, kirjastojen, museoiden ja kahviloiden sulkemisesta on tullut uusi normaali.
Sain sähköpostia naiselta, jonka tytär oli vastaanottanut minulle lähetetyn postikortin. Aiemmin tyttären postiluukusta oli jo tipahtanut joulukorttini ja hän oli saanut puhelun, jossa oli kysytty mistä kirjaani saa ostaa (linkki). Heidi Mäkisiä on niin paljon, että työpaikallanikin oli toinen Heidi Mäkinen, jonka junaliput kerran peruin. Välillä hän vastasi puhelimeen "Heidi Mäkinen" ja kun ilmeni, että hoitajan sijaan tarvittiinkin lääkäriä, toi minulle luurin ja minäkin esittäydyin "Heidi Mäkinen". Meistä se oli aina yhtä hauskaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)