torstai 27. helmikuuta 2025

Taidepäivä


Kävimme Mäntässä Serlachius-taidemuseossa katsomassa Eija-Liisa Ahtilan videoteoksen "Heijastus metsästä". Kyseessä on kahdeksankanavainen installaatio, jonka pääosassa on metsä. Teos heijastetaan laajalle seinäalueelle ja katsoin sen sohvalla istuen. Teos kesti 50 minuuttia ja jaksoin katsoa videoteoksen alusta loppuun. Yleensä luovutan kesken. Olihan se vaikuttava.  

Mietin, kauanko tuollaisen teoksen tekeminen kestää ja miten taiteilija sommittelee kuvat. Videon tekemiseen tarvitaan ohjaajan ja käsikirjoittajan lisäksi tuottaja, esiintyjät, kuvaajat, leikkaajat, lavastaja, äänisuunnittelija, puvustaja, värimäärittelijä ja kuvien jälkikäsittelijä.

Söimme lounasta ravintola Göstassa. Otimme ravintolan kasvisannoksen, jossa oli papuja ja munakoisoa. Oikein herkullista näiden einesaterioiden jälkeen. 

Illalla kävimme Vinhan kirjakaupan saunassa, jossa oli lempeät löylyt. 

Kyselin yhdeltä residenssiläiseltä Suomen taidemaalariliitosta. Liittoon haetaan ensin kokelasjäseneksi, jonka jälkeen voi hakea varsinaista jäsenyyttä. Kokelaisjäsenenä voi olla korkeintaan kymmenen vuotta, jos sinä aikana ei hae/pääse varsinaiseksi jäseneksi, jäsenyys päättyy. Kuulostaa joltain Bandidokselta. 

Kuva: Sampo Linkoneva, Serlachius-museot

tiistai 25. helmikuuta 2025

Einesruokavalio


Residenssielämä jatkuu. Olen kirjoittanut, lukenut, neulonut, kävellyt, käynyt kirjastossa ja syönyt einesruokia.

Pistäydyin Ruoveden kirjastosta, joka kuuluu Piki-kirjastoihin ihan kuten Tampereen kirjastotkin. Sain lainata kirjoja ikiomalla kortillani ja voisin käyttää omatoimikirjastoakin. Kirjastossa oli hyvä kirjavalikoima. Erityisesti kiinnitin huomiota uutuuksiin ja omiin romaaneihini.  

Lainasin Nobel-kirjailija Jon Fossen romaanin Aamu ja ilta, jossa ei näköjään käytetä pisteitä. Piste on mielivälimerkkini. 

Luin huoneeni kirjahyllystä nappaamani Petri Tammisen lyhytproosakirjan Miehen ikävä. Petri Tamminen on lakonisen lauseen mestari. Lukiessani ajattelin tekstien olevan keski-ikäisen miehen sydänverellä kirjoitettuja. Kirjailija oli teoksen julkaisuaikaan kypsässä 31-vuoden iässä. 

"Perheenisän osaksi jää todeta tappiot. Hän vastaa perheensä reippaudesta, mutta saa jatkuvasti pettyä: tytär nukahtaa karuselliin, poika jättää presidentin TV-puheen katsomatta ja vaimo hermoilee ratissa. Loukkaantumisen aiheita kertyy niin paljon, ettei isä ehdi niistä koskaan leppyä. Mököttämällä hän pydäyttää ajan ja tuomitsee pahat teot yleisesti ja erittelemättä."

Minusta tuo  "Loukkaantumisen aiheita kertyy niin paljon, ettei isä ehdi niistä koskaan leppyä." on ihana.

Trump ei lepy koskaan, hän vaikuttaisi lapselliselta loukkaantujalta ja koulukiusaajalta, ellei hän hallitsisi maailmaa. Pyörin täällä niin pienissä puitteissa, että maailman tapahtumat tuntuvat koskettavan minua vain kevyesti.

maanantai 24. helmikuuta 2025

Luontoisedut


Tiesittekö, että Ruovedellä on toiminut keuhkoparantola? Minä en tiennyt. Sen suunnitteli Lars Sonck ja rahoituksesta huolehti maatalousneuvos Aminoff. Parantola aloitti toimintansa 1909, lopetusvuotta en löytänyt. Nykyään rakennuksessa toimii Ruoveden kulttuuriparantola. 

Kävelin eilen 11 000 askelta, luin Petri Tammista ja neuloin villapaitaa. Olisin kävellyt enemmänkin, jos nastalenkkarit olisivat tulleet mukaan. Kirjoitin vähäsen. Kontaktia muihin residenssiläisiin on ollut niukasti. Hipsimme hiljaa huoneisiimme ja suojelemme toistemme työrauhaa. 

Olisi kannattanut juoda Runebergin lähteestä, kun siihen oli mahdollisuus. En tunne tällä hetkellä minkäänlaista luomisen pakkoa. Runosuoneni on tukkeutunut. 


Selailin jokin aika sitten Vapriikissa Suomen kansakoulukalentereita 40-luvulta 60-luvulle. Kalentereiden loppuun on luetteloitu kaikki Suomen kansakoulunopettajat ja heidän työpaikkansa. Löysin mummoni, jonka viimeinen työpaikka ennen eläköitymistä oli Kiuruveden Toiviaiskylän kansakoululla. 

Kalenterit pursuavat uskonnollisuutta ja raittiusaatetta. Kansakoulunopettajaksi saattoi opiskella erikseen miehille ja naisille tarkoitetuissa seminaareissa kansakoulu- tai keskikoulupohjalta. Edellä mainittu kesti viisi vuotta ja jälkimmäinen neljä. Seminaarilaiselta vaadittiin ehdotonta raittiutta.

Miesopettajan luontoisetuihin kuului mm. kolme huonetta ja kettiön kattava asunto. Naisopettaja sai yhden huoneen vähemmän. Luontoisetuihin kuuluivat myös navetta, rehu- ja puuvaja, sauna, kellari, aitta ja kaivo sekä yhdelle lehmälle riittävä laidun. Oma ulkohuone tarjottiin työn puolesta.

sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Ruovesi


Aamun Hesarin lukemisen jälkeen haluan kuvitella Ruoveden ja Vinhan kirjakaupan olevan maailmasta eristetty pehmeä turvapaikka. Toisaalta epäilen, ettei sellaista ole. 

 

Ruoveden kirkko (Sofia Magdalenan kirkko) on komea. Kirkkorakennus otettiin käyttöön 1778. Mahtuisivatko kaikki seurakunnan jäsenet kirkkoon yhtä aikaa? En tiedä.  Flaneerasin kirkon kyljessä sijaitsevalla hautausmaalla. Nyt muistin, että lapsena Savossa puhuttiin hautuumaasta. Anteeksi syrjähtelyni. 

Ruoveden pääraitin kyljessä päivystivät jehovan todistajat lehtikärryineen. Tampereella jehovat eivät ota kontaktia, joten olet turvassa. Täällä raamattukurssia mainostavan kyltin vieressä seissyt mies kysyi minulta, onko kevät tullut jo. 

Näin laivasataman ja kesäravintolan. Jatkoin polkua Runebergin lähteelle. J.L. Runeberg on työskennellyt kotiopettajana Ruovedellä 1825-1826 ja Ruovesi ottaa siitä irti kaiken. Puistokin on nimetty hänen mukaansa. 

Tein ostoksia paikallisessa S-marketissa, jossa oli hyvät valikoimat. Kävin myös apteekissa, joka oli suuri kuin isommankin kaupungin apteekki. 

Olen siis jo tutustunut ala-Ruoveteen ja tänään on mahdollisesti vuorossa ylä-Ruovesi. 

Ylemmässä kuvassa voi nähdä Runebergin lähteen, jos katsoo oikein tarkkaan. Kirkkokuvan olen pihistänyt seurakunnan sivuilta, anteeksi. 

P.S. Ruoveden kirkkoon mahtuu 1100 sanan kuulijaa, joten kaikki Ruoveden asukkaat tai edes seurakuntalaiset eivät sinne mahdu. Ruovedellä on vähän yli 4100 asukasta.

lauantai 22. helmikuuta 2025

Residensseilyä


Kirjoitan tai ainakin yritän kirjoittaa Vinhan kirjakaupan residenssissä Ruovedellä. Tekeillä on romaani. Luultavasti. 

Matka Tampereelta Ruovedelle kesti bussilla melkein kaksi tuntia.  Kuljettaja tervehti jokaista matkustajaa ystävällisesti. 

Meinasin ottaa mukaani kaksi romaania kunnes muistin, että lähden kirjakauppaan. Huoneessanikin on pieni hylly, josta löysin mm. Petri Tammista.

Joku kolistelee keittiössä. Ulkona on harmaata, vesipisarat napsahtelevat ikkunalautaan ja patteri naksuu. Ikkunastani näkyy laakea lumen peittämä alue, joka on luultavasti järvi. Olen tilannut kirjakaupan kahvilasta aamiaisen, jonka alkamista odottelessani kirjoittelen.

Yksi residenssiläinen valmisti tänä aamuna kahvia, johon sekoitettiin öljyä ja kananmunaa. Hän oli rahdannut pressopannun ja blenderin mukanaan.  Aina oppii jotakin. 

Kärsin huonekateudesta, erään residenssiläisen (meitä on kolme) huoneessa on sohva, sohvapöytä, kirjahylly, kirjoituspöytä, komero, parisänky ja ikkunat kahteen suuntaan. Huone on kaksi kertaa omani kokoinen.  Minun huoneenikin on kyllä soma ja siihen kuuluu parveke. Hätäpoistumistieni kulkee parvekkeen kautta.

Taloa vastapäätä toimii hautaustoimisto, vieressä on apteekki, joten eiköhän täällä pärjätä.

Sain vinkkejä kävelykohteista ja suosituksen avantosaunasta. 


torstai 20. helmikuuta 2025

Sekava vyyhti


Maailma on sotkuinen lankavyyhti, josta tietämättömät ja/tai epärehelliset tyypit yrittävät neuloa jotakin itselleen. Eihän siitä kunnollista tule. Hihasta yritetään tehdä lahjetta. 

Ostin villapaitalangat ja yritän keskittyä pieniin kotoisiin asioihin ettei ahdistaisi. Seinäjoen kaupunginteatterin villasukat ovat valmiit ja varren S-rivi tuo minulle mieleen natsifanituotteen. Muuten ovat kyllä somat. Seuraavaksi on villapaidan vuoro.

Cafe Metsossa järjestettiin runotapahtuma, jossa Vilja-Tuulia Huotarinen, Raisa Marjamäki ja Juhani Ahvenjärvi lukivat runojaan. Onhan runojen ääneen lukeminen lohdullista. Yleisöäkin oli paljon, joten vielä on tilaa runoille. Poistuin kirjastosta open mic osuuden aikana.

Kaipaan kirjoituskurssia, johon osallistuin.  Kurssi käsitteli romaanin rakennetta ja nyt kiinnitän lukiessani huomiota juuri siihen.  Kävimme kurssin jälkeen Salhojankadun pubissa, jossa järjestettiin pubivisa. Meitä pyydettiin pitämään vähemmän ääntä, jotta osallistujat kuulisivat kysymykset.  

Nyt lähden kahvakuulajumppaan ja myöhemmin Vapriikkiin lukemaan Suomen kansakoulukalentereita. Äidinäitini (kansakoulunopettaja) vaiheet kiinnostavat. Ne kyllä selvisivät jo isäni arkistointitaipumuksen ansiosta, mutta haluan silti nähdä kalentereita. 

Suosittelen kiinnostuneille Suomen kansalliskirjaston digitaalisia aineistoja. Ne ovat ihan ilmaisia ja kaikkien ulottuvilla. Helmikuun 1939 Hopeapeilin muotikuvissa naisilla on kapea vyötärö ja hassut hatut. Eva Hirn on kirjoittanut lehteen tarinan nimeltä Muotilääkärin vaimo Helsingissä vuonna 2000. Se alkaa näin: Kahvipöydän järjestäminen on jokaisen naisen mielitehtävä.  

En tiedä oliko tuo ironiaa.