Pidän elokuvista, joissa ei tapahdu mitään. Inhoan elokuvia, joissa juoni perustuu johonkin väärinkäsitykseen. Joutuu loppuminuuteille jännittämään selviääkö asian oikea laita. Ahdistaa päähenkilöiden puolesta. "Ei tapahdu mitään" genren puhdasoppinen elokuva näytettiin eilen televisiossa "Kahvia ja tupakkaa", ohjaaja on Jim Jarmusch. Elokuva on tietysti mustavalkoinen. Se koostuu episodeista, joissa kaksi ihmistä juo kahvia ja polttaa tupakkaa ja tietysti puhuu. Puhuu nimenomaan niitä näitä, ei suuria filosofisia totuuksia. Rivien välistä voi yrittää lukea jotain, jos viitsii. Elokuvan jälkeen hymyilyttää vienosti. Mieli on seesteinen.
Täytyy kertoa yksi juttu elokuvateattereista. Leena pääsi ensimmäistä kertaa elokuviin siskonsa kanssa. Kesken elokuvan hän jäi loukkuun sellaiseen vanhanaikaiseen istuimeen, kun oli niin pieni. Sisko ei saanut häntä irti. Elokuvateatteriin piti laittaa valot ja keskeyttää filmi, jotta hänet saatiin irrotettua istuimesta. Monta viikkoa sisko sätti häntä asiasta. Oli hävettänyt niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti