tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kätilön pelko

Kampaajani voitti arpajaisista poron. Sille annettiin nimeksi Rinkeli. Kampaaja näytti puhelimestaan kuvia Rinkelistä, joka olikin todella soma poro.

Huomenna joudun pitämään potilastapausesityksen. Luin potilaan sairaskertomustekstiä, joka oli runollista luettavaa. Tehokeinona toimii toisto kuten aina sairaskertomuksissa. Jokainen aloittaa tarinan suunnilleen samoin (kopioi edellisestä käyntitekstistä). Tarinaa oli kertynyt novellin verran ja nyt minusta tuntuu kuin tuntisin kyseisen ihmisen paremmin kuin yhden tapaamisen jälkeen jonkun yleensä tuntee. Tiedän asioita, joita ei välttämättä kerrota edes vahvassa humalatilassa, jollei ole taipumusta hölösuisuuteen.

Kätilö ovat impanneet ilokaasua Helsingissä. Minun on vaikea uskoa uutisen todenperäisyyteen vaikka asianosaiset ovat tunnustaneet tekonsa. Olen aina pelännyt kätilöitä. Lääketieteen opiskelijan piti avustaa synnytyksessä, joten olen auttanut lapsukaisen ulos kätilön kolean katseen alla. Kun kätilö ompeli nuoren yksinhuoltajaäidin episiotomiahaavaa niin äiti hieman vaikersi ja liikahteli. "Voin jättää tämän ompelemattakin", sanoi kätilö. Tuore äiti hiljeni. Olisi ollut hyvä jos kätilö olisi ottanut ihan pikkuisen ilokaasua.

Pelkäsin kätilöitä enemmän kuin omia synnytyksiäni. Kätilöpelon vuoksi en päästänyt ääntäkään synnyttäessäni. Mieli olisi tehnyt. Siinä ei muita kivunlievityksiä tarvittu kuin terve kätilön pelko.


6 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Esikoista synnytettiin kymmenen tuntia. Istuin koko ajan kahta vessakäyntiä lukuunottamatta pallilla jalat kippurassa ja hieroin vaimoni selkää.
Toista tehdessä ehdin saliin juuri kun lapsi singahti maailmaan... Vaimo sanoi että miksi hänelle ei ekassa synnytyksessä annettu ilokaasua, nyt oli niiiiin helppo synnyttää.
En osannut vastata.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä! Olen omassa sairauskertomuksessani vanhentunut yhdessä yössä 10 vuotta, kun joku laittoi väärin ikäni ja kaikki seuraavat lääkärit ovat kopioneet sen edellisestä tekstistä. Ei vaikuta mitään, vaikka olen asiasta huomautellut ja se oikea syntymävuosi on siinä kaksi riviä ylempänä.

pääjalkainen kirjoitti...

Siskoni esikoinen painoi syntyessään yli 4 kiloa. Synnytyksessä siskollani alkoi vetää jalasta suonta. Kätilö kysyi: "Vetikö sitä suonta myös kun lasta tehtiin?" Ymmärtääkseni kätilö oli itse lapseton ja vähän vanhempaa ikäluokkaa. Tapahtui Tampereella v. 1991. (Itselläni on kätilöistä myös hyviä kokemuksia.)

Anonyymi kirjoitti...

Minä kyllä huusin, vaikka kätilö olikin tosi pelottava. Jotenkin kuitenkin häpesin huutamista, vaikka se kai on maailman normaalein rektio hirmuiseen kipuun. Ja kai huutaminen helpottikin vähän.

Plaza de Mustis kirjoitti...

Kätilöistä sekä huonoja että vähän huonompia kokemuksia, kuopuksen synnytyksessä oli hieno tyyppi, ei siinä kyllä nokka kauan tuhissutkaan kun poika pullahti maailmaan, koska vitkuttelin niin kauan et olin ihan auki ja kompuroin vielä rappuset yläkertaan huolestuneen kätilön höputtaessa vieressä, kiireinen yö ja huomasi vasta rapussa että lapsi on melkein tipahtamassa kun tuli vastaan:)

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minä synnytin esikoiseni yliopistosairaalassa. Jouduin sinne ennen aikojaan verenpaineen vuoksi. Heti toisena päivänä tuli joku kätilö tai lääkäri perässään jono opiskelijoita ja kysyi, että saahan nämä tutkia minut. En uskaltanut kieltää ja niin he kaikki mylläsivät kädellään minun sisälläni, painelivat vatsaa ja kyselivät aika omituisiakin asioita. Synnytys tapahtui seuraavana yönä, sai ilmeisesti alkunsa tästä opetustapahtumasta, joka muistutti jotenkin lievää raiskausta. Noo, olen harjoituskappaleena auttanut lääketiedettä ja poijasta tuli kelpo mies.