maanantai 17. heinäkuuta 2017

Osta turvaa!

Olen suorittanut kolme lomapäivää. Lauantaina pistäydyin Kirjurinluodolla: levitetään rinteeseen viltti ja avataan kokoontaitettavat tuolit, kaivetaan piknikeväät esille, ostetaan viinipullo ja istutaan syömään, juomaan ja juttelemaan. Välillä noustaan seisomaan ja heilutellaan käsiä, että vessasta palaavat ystävät löytävät takaisin viltille. Viikonloppuna ei kirjurinluodolla soiteta jazzia.

Ajoimme eilen R:n kanssa bussilla Kämmenniemeen kesäteatteriin. Matkaan meni tunti, odotimme esitystä tunnin ajan ja bussia saman verran, joten koko päivä siihen kesäteatterireissuun kului. Katsomoon oli hieman hankala nousta. "Älä mukkaa" vaimo huusi ylöspäin kipuavalle miehelleen.

No se oli sellainen kesäteatterinäytelmä, ei se ollut huono. Olimme ostaneet L:lle ruusun. Hyvin se meni, naurettiinkin.

Tänään poljin sateessa kodinkoneliikkeeseen ja ostin pesukoneen joka tuodaan huomenna. Myyjä kauppasi koneelle turvaa, sillä siihenhän saattaa iskeä salama eikä takuu sellaista korvaa. Kyseisellä turvalla takuuaika venyisi kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Kohta aletaan myydä vakuutusta vedenkeittimelle ja vohveliraudalle.  Elämään kuuluu turvattomuus (kodinkoneenkin elämään), joten en halunnut vakuutusta ja olisihan se maksanut 150 euroa. "Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi" sanoo Tuutikki Tove Janssonin kirjassa Taikatalvi.

3 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Se on jo totta. Minulle kaupattiin halvalle kahvinkeittimelle vakuutusta.
Meni fiilis, en ostanut edes sitä kahvinkeitintä.

Heidi kirjoitti...

Oikeasti? Törkeää rahastusta. Minkälaiset rahat mahtavat näissä vakuutuksissa liikkua. Sellaista tarjotiin läppäriä ostaessakin.

Hoo Moilanen kirjoitti...

"Älä mukkaa." Älä viivyttele / ole tiellä / kaadu? Antaisi nyt papan kulkea ihan omia aikojaan.