keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Reipas sisäilmaihminen

Kylpyhuoneessani seisoo uusi tukeva pesukone. Kone juurtui heti lattiaan eikä sitä tarvitse työnnellä kohti pienen tilan nurkkaa. Tulemme varmasti toimeen keskenämme.

Kaksi hiljaista nuorta miestä kantoivat pesukoneen kotiini. Jos en olisi ollut paikalla välillä 12-18 olisin joutunut maksamaan 100 euroa turhasta käynnistä. Mitä minä saan kun he tulivat vasta 18.30?

Onneksi aurinko ei paista. Aurinkoisena päivänä sisällä istuminen ja kirjoittaminen tuntuu syntiseltä. Väärältä. Ulkoilun ideaali on pienenä taottu päähäni. Mark Levengood sanoi televisiossa olevansa sisäilmaihminen.

Uusi kirjoitusprojekti vaatii nyt paljon huomiota. Koko tarina on vielä perusideaa lukuunottamatta hämärä. Tutustun varovaisesti mahdollisen kirjan henkilöihin. Saattaa olla, että alan pitää heistä.

Aikuinen kapseni kävi kylässä. Keskustelimme elokuvista, kirjoista, tv-sarjoista ja kaikenlaisesta, mistä ihmiset keskustelevat. Kertokaa minulle muistatteko elokuvia, joissa kaksi merkittävässä osassa olevaa naista keskustelee keskenään eikä keskustelu käsittele miehiä. Tätä mietin eilen ja tänä aamuna.

6 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kapsi! ;) Hmmm. Pitää oikein miettiä tuota elokuva-asiaa. Yleensä kun elokuvat eivät pyöri keskustelun ympärillä eikä varsinkaan naisten välisessä keskustelussa. Toki jossain kepoisissa romanttisissa leffoissa ei muuta olekaan, mutta jos sivuutetaan ne.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Heti tuli mieleen yksi: Ida. Puolalainen leffa parin vuoden takaa.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En muista mistä elokuvassa puhuttiin. Kaunis se elokuva oli.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Thelma ja Luise.

Marjaana kirjoitti...

Tähtitaivas talon yllä, kaunis kotimainen.
Bagdad cafe

Careliana kirjoitti...

Meidänkin pesukoneemme toimitus lykkääntyi peräti 1,5 tuntia sovittua myöhemmäksi, ja olimme asiasta hyvin kärmeissämme, koskapa olimme säätäneet työaikataulumme sen mukaan, että olisimme paikalla toimitusta vastaanottamassa. Mutta sen jälkeen kun uuden hellamme toimitus viivästyi yli 1,5 KUUKAUTTA sovitusta, alkoi tuo pesukoneen toimitusaika tuntua jo tosi ripeältä...