Kustannustoimittajalle ja kustantamoon lähettämissäni viesteissä valitin, että minua hirvittää koko tuleva kirja. Kustannustoimittaja vastasi, että tekeleeni on mahtava ja kustantamon pomo oli sitä mieltä, että kirjasta tulee "tosi ihana". Samantyyppistä palautetta olen saanut aiemmin toiselta kustannustoimittajalta tosin eri tekstistä.
Juttelin erään kustannustoimittajan kanssa, joka sanoi, että jos käsikirjoitus on hyväksytty, niin sillä on ansioinsa, mutta kyllä kehumisen tarkoitus on kirjoittajan tukeminen. Sitä tarvitaan! Näillä vuosilla imartelu ei mene kovin helposti läpi, mutta vaikka siihen suhtautuu varauksella, se tuntuu tosi hyvältä.
Minulla on kustannussopimus ja julkaisupäivä. Tätä prosessia ei voi pysäyttää kuin sota, ydinlaskeuma tai maailmanloppu.
Ihmisiä pitäisi kehua aina kun pientäkin aihetta löytyy. Tai vaikka ei löytyisikään. Otan mieluummin epäaidon kehun kuin aidon ilkeän kritiikin. En tarkoita ammattikriitikoita, heiltä vastaanottaisin mielelläni kritiikin, negatiivisenkin. Viihdekirjoista niitä ei kirjoiteta. Palautteen puuttuminenkin tuntuu negatiiviselta reaktiolta.
Kun joissakin tilanteissa kysytään jokaiselta vuorotellen, että miltä tämä tilaisuus on tuntunut, sanon aina, että hyvältä, vaikka ei olisikaan. Jumpan jälkeen käyn usein kehumassa vetäjää. Kun ravintolassa anotaan kehuja kysymällä maistuiko ruoka, niin minulle on maistunut aina, ellei ruoka ole ollut syömäkelvotonta. Silloinkin yritän piilotella ruokahävikkiä ruokailuvälineiden ja paperisen servietin alle.
Uniprojektini edistyy, sain viime yönä kirjoitettua uneni pieneen vihkoon, jota säilytän yöpöydän laatikossa. Olin menossa katsomaan jotain keikkaa jäähalliin. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä uneni tarkoitti.
Kuva liittyy väärin lukemiseen. Luen joka kerran firman nimen Tampereen lääkärikeskus oy, vaikka kyseessä on laakerikeskus. Voiko muuten olla ankeampaa betonimaiseemaa?
