sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Iltaelämä

 

Kävin teho-osastolla työskentelevän ystävän luona (hän sai rokotuksen ensimmäisten joukossa). Hän kokee koronapotilaat erityisen vaikeiksi, vaikka eihän teho-osastoilla helppoja, hyväkuntoisia potilaita ole muutenkaan. Taudissa keuhkot ovat ongelma ja jotkut potilaat ovat olleet melko nuoria, eikä heillä ole ollut perussairauksia. Heitä sitten yritetään hapettaa ja käännellä. Silloin kun mikään ei enää auta, joudutaan hoito lopettamaan ja se tuntuu erityisen pahalta.

Yritän noudattaa suosituksia, mutta tapaan edelleen muutamaa ystävää ja molempia aikuisia lapsiani. En ole täydellinen, pois se minusta, mutta aika hulvattomalta tuo iltaelämä vielä eilen vaikutti. Kävellessäni Tampereen halki sain nähdä erään pubin avoimesta ovesta, etteivät turvavälit todellakaan toteudu, ei sinne päinkään. Pubin edessä penkillä nainen painoi miehen naamaa valkoisella pyyhkeellä, jonka alta valui verinoroja. Poliisejakin oli paikalla, enkä jäänyt kyttäämään. Alkoholi vapauttaa ainakin hetkeksi koronapelosta, jos siitä on sattumalta joskus kärsinyt. 

Ilokseni huomasin, että Ei saa elvyttää on noussut takaisin Bookbeatin nousussa nyt -listalle. Kun varauksia oli Helmet kirjastossa vuoden verran tasaisesti kolme kappaletta, niin nyt niitä on kahdeksan! Kyllä sitä jotkut edelleen lukevat. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osaatko sanoa mistä riippuu se, onko kirja Bookbeatissa vain ääni- vai tekstiversiona vai sekä että? Haluaisin lukea sieltä myös ekan kirjasi (en voi lainata enkä ostaa kun asun kaukana Suomesta), mutta nimenomaan lukea, ja se on siellä vain äänivesiona. En osaa nauttia kirjojen kuuntelemisesta ollenkaan...

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En tiedä mistä se johtuu, kustantamo neuvottelee sopimukset lukuaikapalveluiden kanssa. Ei saa mennä ulos saunaiholla on näköjään muissa palveluissa myös e-kirjana. Jos otat jostain muusta palvelusta kahden viikon ilmaisjakson, niin sitten pääsisit lukemaan sen. En tiedä saisiko tuollaista neuvoa antaa.