maanantai 8. helmikuuta 2021

Valitut

 

Olen tänä aamuna keskustellut tuttuni kanssa mesessä siitä, pitäisikö taksikuskit rokottaa ennen muita suomalaisia. Mies tekee nyt eläkkeellä taksikuskin hommia. New Yorkissa on kuulemma näin tehty. 
 
Suomessa rokotusjärjestyksessä pyritään tietyn terveydenhuollon henkilöstön osan jälkeen rokottamaan iän ja sairauksiin liittyvän riskin, ei ammatin perusteella. Siihen on kyllä hyvät perusteet, sillä mitä vanhemmasta henkilöstä on kyse, sitä useammin hän joutuu sairaalahoitoon. Kyse on terveydenhuollon kantokyvystä.
 
Mies jankkasi asiaa niin kauan, että vastasin  "Ok. En pysty vaikuttamaan asiaan." Hän jatkoi vielä. Opin taas kerran, ettei näistä jutuista kannata väitellä, sillä se ei johda mihinkään. 

Kaikki ammattikunnat jotka kohtaavat ihmisiä tarvitsisivat varmasti rokotteen ennen meikäläistä, joka istuu kotona kirjoittamassa. Olen kuullut, että sairaaloissakin rokotteista tapellaan. Väitetään, että lääkärit ovat saaneet rokotteen ennen hoitajia jne. 

Lenkkikaverini on saanut jo molemmat rokotukset ja sanoi, että vaikka ei ole tautia pelännytkään, niin olo on huojentunut. 

Hauska nähdä miten rokotetut jakossa käyttäytyvät. Thl:n ohjeiden mukaan heidän pitäisi edelleen pestä käsiä, säilyttää turvaväli, välttää kontakteja ja käyttää maskia sisätiloissa. Epäilen. Alkavat kuitenkin elää kuin pellossa. 
 


10 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minua surettaa se pieni joukko, jolla on joku sellainen sairaus minkä vuoksi ei voi ottaa rokotetta (mitähän sairauksia nämä muuten ovat, missään ei ole selitetty!), ne sen sijaan jotka mellakoivat innokkaasti rokotuksia ja muita suojatoimia vastaan, eivät minua sureta. Joutavat sairastaa.

Jossakin on tupakoijat ja ylipainoiset rokotettu ensin.
Vanhempien ikäluokkien joukossa, mihin itsekin kuulun, olisi voitu ottaa riskiryhmät ensin samoilla perusteilla kuin nuoremmissa eli ryhmä 1, ne joille tartunnat ovat hyvin vaarallisia (esim. diabetes ja meneillään oleva syöpähoito) ja ryhmä 2, ne joille tartunnat ovat vaarallisia (mitä siihen nyt kuuluikaan), mutta tietysti kaikki jaot hidastuttavat.

Kilpajuoksua uusien muunnosten kanssahan tämä on, odottelua.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Arvelen, ettei vanhimpia ikäluokkia ole katsottu tarpeelliseksi jakaa enää ryhmiin. Usein vanhimmissa ikäryhmissä lähes kaikilla on sairauksia. Tupakoijien "suosiminen" herättäisi varmasi närää, eikä heitä tarvitse asettaa etusijalle, sillä niillä, joilla tupakointi on merkittävä riskitekijä, on sen aiheuttamia sairauksiakin. Sairaalloinen ylipaino mainitaan muistaakseni rokotusjärjestyksessä.

Tämän päivän Hesarissa mainittiin rokotusnationalismi, ja se ettei siinä ole järkeä, sillä maailmamme on yhteinen ja köyhissä maissa, joissa ei rokotteita saada, voi kehittyä muuntoviruksia. Rajoja voi sulkea kaikelta liikenteeltä loputtomiin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Niin ja ikä on se suurin riskitekijä!

ketjukolaaja kirjoitti...

Kuulostaa tavallaan hupaisalta ajatella, että sairaalan osastolla joku kävisi huutamassa ovelta: "Rokotetappelu!" ja osasto tyhjenisi äkkiä hoitajista, jotka liukenisivat seuraamaan jossain käytävällä menossa olevaa ottelua.

Minulla on uniapnea, mutta se on vain keskivaikea, joten joudun odottamaan rokotetta kuten muutkin. Katotaan sitten syssymmällä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kuvittelin tuon heti Pertti Jarlan piirtämänä!

ketjukolaaja kirjoitti...

Voihan se olla, että uniapneapotilaat alkavat tapella keskenään siitä kellä on vaikea ja kellä keskivaikea uniapnea. Mutta miten sellainen tappelu piirretään?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Piirtää isovatsaisia miehiä raitapyjamissa CPAP-laitteineen nyrkit ojossa heilumaan.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Heh, voi teitä! Kyllä tässä vähän tappelun maukua on ilmassa. Jotkut eivät malttaisi odottaa vuoroaan ja sitten taas on niitä, jotka järjestävät mielenosoituksia rokotteita vastaan, koska niihin on upotettu pedon merkki. Eikös joku hörhö käynyt USA:ssa vetämässä johdon irti kylmäkaapista, johon rokotteita oli säilötty. Siitäkin muuten voisi saada pilakuvan. Toiset jonossa etuilemassa ja tappelemassa ulkopuolella ja yksi kiero ilme naamalla nyhtämässä johtoa irti.

Jos koronatilannetta maapallolla katselisi ulkoapäin, niin tietysti olisi järkevintä rokottaa ne paikat, joissa tautia on eniten ja ne joissa on muuntunutta virusta, mutta sellaista ei koskaan tule tapahtumaan. Ihminen ei osaa ajatella niin isosti, napaansa pitemmälle kyllä, mutta ei maapallon kokoisesti, ei tässä asiassa, kuten ei ole tapahtunut missään muussakaan yhteisessä. Yritystä kyllä on, onhan nuo WHO:t ym järjestöt, mutta sitten tulee vastaan politiikka ja oma etu.

Vanhat solut on riskitekijä, ja siinäkin tulee sitten se, että kannattaako "tuhlata" enää niihin, joiden elimistö on jo niin hauraassa kunnossa, että rokotuskin sattaa olla liian iso rasite.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

On lopulta ihanaa, että toiset päättävät rokotusstrategian puolestamme.

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Kyllähän siitä vielä tappelu ratkeaa, kun aletaan työikäisiä rokottamaan. USAssa oli kahdessa osavaltiossa päätetty rokottaa tupakoitsijat ensin, mikä on mielestäni aivan törkeää. Tupakointi on oma valinta ja sen aiheuttama altistus koronalle itse aiheutettua. Nekin rokotteet olisi ensin pitänyt jakaa ennemmin köyhiin maihin kuin USAn tupakoitsijoille. Kummallista, ettei esim. Afrikan maiden tilanteesta kukaan tunnu olevan huolissaan. Siellähän ne muunnokset kutee, kuten edelläkin jo mainittiin ja on jo nähtykin (Etelä-Afrikka).