Pari vuotta sitten Filkkarien avajaisissa tyypit löivät lavalla kyynärpäitään yhteen ja opeteltiin olemaan kättelemättä. Viime vuonna tapahtumaa ei pidetty livenä, mutta eilen pääsin taas katsomaan lyhäreitä.
Aloitin festivaalit arkistojen aarteilla otsikolla Iloisen kesän Tampere.
Ensimmäinen elokuva (vuodelta 1929) kertoi Tammerkosken sillan rakentamisesta. Kyseessä oli mykkäelokuva. Elokuvassa näimme miten Tammerkosken siltaa rakennettiin ja Väinö Aaltosen taiteilemat patsaat pystytettiin. Harjannostajaisissa ryystettiin kahvia tassilta. En nähnyt pidettiinkö sokeripalaa huulten välissä. Todennäköisesti. Elokuvan kesto (21 min) jäi sietorajojen sisälle.
Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran Tampere iloisen kesän kaupunki vuodelta 1964 korosti sitä, että Tampere on hieno kesäkaupunki. Harva suomalainen kaupunki on talvella parhaimmillaan. Ei tule mieleen ainuttakaan talvikaupunkia, ellei satu pitämään pimeästä ja kylmästä. Elokuvassa tamperelaiset naiset pukeutuivat Marimekkoihin. Tamperetta mainostettiin 14 minuutin ajan.
Asko Tolosen ohjaamassa filmissä (1966) Antti Litja saapuu Tampereelle moottorikiitojunalla etsimään tiettyä naista ja löytää hänet. Kesto 13 minuuttia menetteli.
Seuraavaksi näimme tamperelaisia mainoksia, jotka herättivät hilpeyttä.
Arvo Ahlroosin Super M -konsertto murhaajalle (1982) sai minut katsomaan kelloa muutamaankin otteeseen . Aika kului erityisen hitaasti, toisaalta yleensä se kuluu turhankin nopeasti. Elokuvassa kamera juuttui usein Näsinneulaan, milloin se ei kuvannut talojen purkamista. Ehkä elokuvan sanoma oli, ettei olisi pitänyt mennä purkamaan. Mitään ei kyllä sanottu. Voisin käyttää elokuvasta ilmaisuja tekotaiteellinen ja vähemmän onnistunut kokeilu.
Elokuvat oli valinnut Kansallinen audiovisuaalinen instituutti eli KAVI. Kiitos heille. Pyrin bongaamaan mistä päin Tamperetta kamera oli kaupunkia tallentanut. Ei mennyt aika hukkaan ja välillä oli melko hupaisaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti