Kävin lakkiaisissa. Oli söpöä ja rentoa. Stressasin juhliin menoa, en tiedä miksi. Joudun usein menemään yksin, joka lisää juhliin liittyvää jännitystä. Onneksi näin korona-aikana ei tarvitse sukkuloida juhlaväen keskellä kättelemässä. Ehkä minusta on kehittymässä menninkäinen, joka sulaa kotiluolan ulkopuolella.
Menin juhliin vasta siinä vaiheessa kun laulut oli laulettu ja puheet pidetty. V piti tampereenkielisen puheensa, jonka olen saanut lukea Facesta. Liikuttava, viisas ja hauska puhe. En uskalla lainata, mutta siinä puhuttiin myös siitä, että juhlakalut valmistelevat nyt omaa maailmaansa. Vaikka me vanhat jäärät emme aina ymmärtäisi intersektionaalista feminismiä niin mitä siitä. Meitä ei kohta ole.
Me marssittiin ydinvoimaa vastaan (ydinvoimalat rakennettiin). Rauhan puolesta (edelleen jatkuvasti soditaan). Saatiin keskiolut R-kioskeihin ja järjestettiin ilmastokatastrofi, josta näiden pitää sitten selvitä.
Juhlista vielä. Katselin hääjuhlaväkeä kirkon pihalla ja mietin, että onneksi ei tarvitse olla tuolla. Tavata puolituttuja sukulaisia, juoda lämmintä kuoharia, keskustella sukulaisista, joiden nimiä ei edes muista, seurata morsiamen ryöstöä (tai sulhasen, jos on keksitty kääntää roolit toisin päin) ja tavoitella morsiuskimppua.
Tykkään juhlia, mutta institutionaaliset (onkohan oikea sana) kekkerit ovat ongelma.
Onnea kaikille koulunsa päättäneille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti