Kerron teille suuren kustantamon kesäjuhlista. Ensinnäkin menin sisään väärästä ovesta. Juhlien alkua odotellessani olin kiertänyt korttelin ja käynyt Helsinki Contemporary- galleriassa. En muista taiteilijan nimeä, mutta muistan taulun, jossa hedelmien seassa oli miehen sukupuolielin.
Seisoin jo juhlapihalla, kun muut vasta alkoivat valua paikalle pahvimukeihin annostellut Aperol Sprizit käsissään. Kävelin vastavirtaan ja hain juomani. Parijono kiemurteli suuren kustantamon suuren johtajan luo ja näin miten kirjailijat halasivat häntä. Minä puikkelehdin sisään tai oikeastaan pihalle jonon vierestä. Katselin hätääntyneenä ympärilleni ja huomasin yhden tutun, jonka viereen parkkeerasin. Roikuin tutuissa ihmisissä koko illan. En verkostoutunut.
Näin paljon julkisuudesta tuttuja tyyppejä. He eivät puhuneet minulle, enkä minä heille. Söin ruokaa ja join viiniä kohtuudella. En tanssinut, vaikka siihenkin olisi tarjottu mahdollisuuus. Ryntäsin junaan.
Luin aamun Hesarista, että yli 60 prosenttia pojista ja lähes 40 prosenttia tytöistä kertoo lukevansa vain jos on pakko. Ajatellaan, että vähäinen vapaaehtoinen lukeminen huonontaa lukutaitoa, jota tarvitaan opiskelussa ja työelämässä. Ei näytä hyvältä kustantamojenkaan kannalta. Siinä mielessä ymmärrän tuon influenssereille järjestetyn kirjoituskurssin.
5 kommenttia:
Vaikka en olekaan koskaan ollut kova lukemaan, epäilen silti noita Hesarin prosentteja nuorten lukemisesta (tekstistäsi ei ilmene minkä ikäisistä immeisistä on kyse). Toisaalta, kun muistelen kouluaikaani, en oikein olisi jaksanut keskittyä siihenkään lukemiseen mikä koitui osakseni koulussa. Vielä yo-kirjoituksissa jätin reaalin kirjoittamatta, koska siihen kokeeseen olisi pitänyt lukea niin paljon. Minä luin kotona kouluaikoina lähinnä Aku Ankkoja, Asterixeja ja Korkeajännityksiä ja noin kerran vuodessa jonkun Tarzanin. Sinuhen luin peruskoulun ja lukion välisenä kesänä ja koko kesä siihen menikin. Monissa kirjoissa harrastetaan aikamoista jaarittelua, selitetään sellaista, jonka lukija muutoinkin tajuaa, sellainen rasittaa, kun on tottunut korkeajännitteisempään kerronnan etenemiseen. Lukijan pinnan kiristäminen pitkäpiimäisillä toisaalta toisaalta ja sitten vielä toisaalta -pohdiskeluilla saa kyllä aikaan helpotuksen tunteen, kun kirjan on päässyt loppuun, mutta saako se aloittamaan uutta kirjaa, minä kysyn vaan.
Repäisin nuo luvut Hesarista, eikä siinä mainittu mihin ikähaarukkaan nuoret kuuluivat. Voihan se olla, että ilmiötä liioitellaan.
Ei taideta liioitella, ikävä kyllä.
Prosentit ovat peräisin uusimmasta Pisa -tutkimuksesta (Leino, Ahonen, Hienonen ym.: PISA 2018 ensituloksia, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019).
Ja jos lukuintoa piisaa, osoitteesta lukukeskus.fi voi kaivella kaikenlaista muutakin tietoa suomalaisten lukutaidon ja -harrastuksen nykytilasta (ja vähän menneestäkin). - Ketjukolaajalle muuten tiedoksi, etteivät nuoret nykyään jaksa oikein lukea niitä sarjiksiakaan. Buumereiden touhua.
Kiitos tiedosta! Pitääpä muutenkin katsella Lukukeskuksen sivuja.
Voi voi voi. Mitä ne nuoret tekevät? No, ne seuraavat tubettajia ja pelaavat jotain pelejä tietokoneella. Lukemisestakin on tullut eriytynyt harrastus, jota vain jotkut tekevät, kun ennen vanhaan (ennen digilaitteita) suurin piirtein kaikki lukivat. Ketjukolaajakin on lukenut pojaksi paljon.
Heidi, osaan hyvin samastua sinuuun tuolla pippaloissa. Nykyään en enää jaksaisi mennä minnekään minglaamaan. Sen vähän mitä olen nuorempana ollut tämänkaltaisissa tilaisuuksissa olen ollut paikallani koko illan ja katunut, että lähdin toisten surratessa ympäriinsä.
Lähetä kommentti