Lastenromaanilleni on löytynyt kuvittaja. Omia lapsiani nuorempi, mutta se sopii hyvin, sillä kirjassakin on useita sukupolvia. En tiedä saako kuvittajan nimen kertoa, joten jätän sen vielä salaisuudeksi (sehän kiinnostaakin kaikkia). Olin surkea pitämään hauskoja salaisuuksia jo päiväkotiaikoina. Minulta livahti aina vahingossa, mitä joululahjoja olin vanhemmilleni tehnyt (vai askarreltiinko lahja vain äidille).
Hyppään taas aiheesta toiseen. Katsoin Yleltä kelpo brittidekkarin nimeltään Karen Pirie. Sarjan alku on kliseinen: Nuori nätti nainen lyhyessä koltussa kävelee yöllä kadulla ja löytyykin sitten kuristettuna ja vatsa auki viillettynä kirkkomaalta.
Ilmankos aikoinaan arkailin yöllä yksin liikkumista, enää en pelkää. No en niin paljon, eikä ilmeisesti ole tarpeenkaan, sillä sarjoissa ei koskaan oteta hengiltä kuusikymppisiä naisia. Olen tukevasti turvassa. Näyttelijä Miiko Toiviainen kertoi haastattelussaan, että tajusi miten paljon oli kammonnut öistä kaupunkia ennen kuin koki transition mieheksi. Nyt hän on ymmärtänyt, että häntä puolestaan pelätään ja ottaa sen huomioon pimeällä liikkuessaan.
Jos brittidekkarissa näytetään lampea, sieltä nostetaan ihan pian vähäpukeinen nuori naishenkilö. Kuolleena ja raiskattuna tietenkin.
Löysin Areenasta seitsemän sairaaladraamaa. En kykene katsomaan niitä. En seurannut niitä silloinkaan kun tein lääkärin töitä. No Teho-osasto oli poikkeus. Tunnen naisen, joka käsikirjoittaa Sykettä ja hän kertoi, että heillä on lääkärikonsultteja.
Areenasta löytyy psykologista jännitystä kymmenen sarjan verran, hyvän mielen sarjoja kaksikymmentä ja sarjoja, jotka "täytyy nähdä" kaksikymmentäkaksi. Olen katsonut niistä yhden, joten kova urakka on edessä.
Minulla on myös Netflix, josta katsoin Crownia. Lopetin ennen viimeistä kautta, sillä en pitänyt uusinta roolitusta uskottavana. Prinssi Charlesia esittävä Dominic West on seksikäs mies, Charles ei ole. Anteeksi Charles, sinulla on varmasti monia muita avuja.
3 kommenttia:
Minä otin Netflixin pitkän tauon jälkeen (voi miten monta viestiä "Tule takaisin, Maiju"!, "Meillä on ikävä sinua!"jne) vain uusien Crownien ja Harry ja Meghan -imelyyden vuoksi. Oi joi miten huonoja molemmat! Olen katsonut pari jaksoa. Crownin roolitus ja rytmitys huono, ja tuo toinen sarja niin yltiöitsekehuinen, samalla tavalla kuin Harlinien itse tekemä tositv-ohjelma, jota kestin muutaman jakson. No, pitää vielä katsoa, onko Netflixissä mitään hyviä elokuvia. Jos ei, niin jätän sen taas kaipaamaan minua.
Vastoin yleistä luuloa esihistoriallisella 1970-luvulla nuorta Walesin prinssiä taidettiin pitää suurin piirtein Euroopan tavoiteltuimpana poikamiehenä (jos jätetään tietyt rokkistarat pois laskuista).
"Sorry, But Young King Charles Was Hot And These Pics Prove It", julistaa sattumalta viime kuun Cosmopolitan (todistusaineisto löytyy helposti netistä, kenenkään ei tarvitse lähteä kirjastoon asti ihmettelemään).
"Like, I’m sorry to speak these words but...is King Charles...is King Charles sexy?????" Ja kyllähän pelkissä sortseissaan surffaileva Charles aika hottikselta kieltämättä näyttää, myös nykystandardien mukaan.
Makuja on tietysti monia.
Olen katsonut myös Harry ja Meghan imelyyttä. Hämmästelen, että voiko noin täydellisiä ihmisiä ollakaan. Ei varmaan voikaan.
Charlesilla on hauskat hörökorvat (en ole viime aikoina seurannut hänen korviaan), vanhoillisia ajatuksia arkkitehtuurista ja yritystä luonnon suojelun alueella. Kovin erilaiselta hän ulkoisesti vaikuttaa kuin häntä näyttelevä West. Vaikea suhtautua näyttelijöiden vaihtumiseen. Ei kovin onnistunut casting.
Lähetä kommentti