Ruotsalainen taitelija maalasi abstrakteja taideteoksia jo 1900-luvun alussa ja oli liiaksi aikaansa (ja miehiä) edellä. Nainen oli erikoinen ja harjoitti mm. spiritismiä ja kuului taiteilijaryhmään De Fem. Taitelija antoi luvan julkaista abstraktit suurikokoiset maalauksensa vasta kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen, mutta lopulta ne "löydettiin" vielä myöhemmin. Hilma af Klint opiskeli naistaiteilijalle sopien maisemamaalausta.
Modeerna Museetissa esillä olevat abstraktit työt ovat suurikokoisia akvarellitöitä, ehkä niissä on käytetty jotain liituakin (en ole asiantuntija, kuten varmaan arvaattekin). Töiden nimet viittaavat ihmispolon eri ikäkausiin. Katselimme antaumuksella, kun kerran olimme tulleet niin pitkän matkan päähän ihan tämän takia. Tai saattahan olla, että käytimme Hilma af Klintiä tekosyynä laivaristeilyyn.
Modeerna museet on erinomainen taidemuseo. Samaan aikaan esillä oli museon omaa kokoelmaa, yhdysvaltalaisen Nan Goldin omakohtaisia, rankkojakin videoteoksia ja kaiken päälle vielä söpöjä piparkakkutaloja. Kahvila, jossa pitää ehdottomasti nauttia kanelbulle.
Kävimme Fotografiska museossa lounaalla. Kivaan ravintolaan ei päässyt ellei ostanut museon pääsylippua. Outoa. Juoksin näyttelyn läpi, sillä olinhan siitä maksanut!
Laivalla oli sellaista kuin laivoilla on. Pitkiä käytäviä, kulahtanut trubaduuri, ravintoloita, Ville viikinki ja pallomeri. Näin alkuviikosta eläkeläisiä. Pallomeressä olisi ollut hyvin tilaa.
Hytissäni ei ollut ikkunaa, mutta ikkunaverhot kuitenkin. Meinasin monta kertaa vetää verhot sivuun ja katsoa merta, vaikka verhon takaa löytyi pelkkä maalarinvalkoinen seinä. Laivan käytävistä tulivat mieleen Stanley Kubrickin kauhuelokuva Hohto. Kaksoset käytävän päästä puuttuivat.
Ostin laivasta meikkivoidetta ja pipon (tampereeksi pipan). En edes viinipulloa.
4 kommenttia:
Oliko Fotografiskassa huonot näyttelyt, vai miksi juoksit läpi? Minä olen käynyt Tukholmassa juuri Forografiska pääkohteena, samoin Helsingissä Valokuvataiteen museossa, varsinkin jos siellä on esillä tarinallista valokuvaa.
Alkoi tehdä mieli jollekin pikku matkalle. No, se olisi Tukholma tai Tallinna, kaikki muut paikat ovat kaukana. Olispa hauska asua Keski-Euroopassa, pääsisi vaivattomasti naapurimaihan.
Ja jos Pohjanlahti olisi Suomen toisella puolen, niin Ruotsin kanssa voisi olla paljon yhteistä, sellaista mitä Torniolla on Haaparannan kanssa.
Kino Engel Helsingissä ainakin esittää Hilmaa.
Onnistuin näkemään Hilman näyttelyn New Yorkissa Guggenheimissa. Se oli loistava paikka niille teoksille. Hurmasi. Ostin jopa paperia ja liidut, ja ajattelin tehdä ”hilmat”. Jotenkin on vaan jäänyt… Marita
Minusta se Hilma on jossain suoratoistopalvelussa ja siis siellä Engelissä myös näköjään. Tampereella sitä ei ole nähty elokuvateatterissa.
Marjatta: Ei Fotografiskan näyttelyssä ollut mitään vikaa, mutta kun oli viettänyt muutaman tunnin Moderna museetissa, ei oikein enää jaksanut.
Spiritismiin (tai spiritualismiin) uskominen oli 1800-luvulla ja vielä 1920-luvullakin itse asiassa varsin muodikasta. Osa uskoi vilpittömästi, että henkimaailmaan on mahdollista saada yhteys, osa piti meedioita kerta kaikkiaan vaan huijareina.
Aiheesta on viime vuosina kirjoitettu paljon ihan suomen kielelläkin. Lukuvinkkinä vaikka Marjo Kaartinen: Spiritistinen istunto (SKS, 2020).
Lähetä kommentti