Iida Rauman hieno romaani Hävitys voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Minun kirjani eivät ole palkintoja keränneet, eivätkä kerääkään, mutta kirjoitin varmuuden vuoksi palkintopuheen. On hyvä valmistautua, jos vaikka joskus niin käy. Sain idean kirjailija Laura Lehtolalta Facesta, mutta tämä on nyt ihan oma puhe:
Hyvät kirjallisuuden ystävät,
En olisi uskonut, että saan tämän palkinnon. Kukaan ei olisi uskonut. Elämä on arvaamatonta. Kiitos siitä.
Palkittuna kirjailijana haluan sanoa pari valittua sanaa. Valitsin sanat tänä aamuna ja kirjoitin tälle paperilapulle.
Kirjallisuus on tärkeää: Se viihdyttää, turhauttaa, kehittää ihmistä, sitä joko ymmärtää tai sitten ei. Monesti Finlandia-palkinnon saanut romaani ei viihdytä, eikä vie sukkia jalasta vaan hiukset päästä. Alkaa epäillä omaa ymmärrystään ja älyään. Nukuttaa, fontti on pientä ja kirjassa liikaa sivuja.
Toisaalta on helppo valita joululahja: isälle tietokirjallisuuden Finlandia, kummilapselle lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanut kirja ja äidille kaunokirjallisuuden möhkäle. Palkinnon saajien talouskin on joksikin aikaa turvattu.
Niin ja kun sana on vapaa, muistutan, että luonto pitäisi pelastaa, tasa-arvoa edistää ja tehdä talvikenkien pohjat paremmin pitäviksi. Toivon myös rauhaa maailmaan.
Kiitos vielä kaikille, varsinkin sille, joka minun kirjani tästä hienosta kirjapinosta valitsi. Voin ostaa uuden sohvan, kun Kerttu on sen edellisen raapinut tärviölle. Mukavaa loppuvuotta kaikille.
Ostakaa minun kirjaani!
8 kommenttia:
Mainio, maailmoita syleilevä puhe sydämellisyyden mestarilta!
Minusta "kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto" on vähän turhan ylevä ilmaus - ottaen huomioon, että osa kaunokirjallisuuden lajeista (lyriikka, esseet, novellit) on ei-niin-myyvinä tuotteina rajattu kokonaan palkinnon ulkopuolelle.
Ensimmäisinä vuosinahan voittajiksi valikoitui jos jonkinlaista angstista esseekokoelmaa, aforismeja ja Pohjanmaan rannikon ruotsalaismurteella kirjoitettua runoutta, josta ainakaan alkukielellä ei juuri kukaan ymmärtänyt juuri mitään. Eihän sellaisia voittajateoksia kukaan halunnut ostaa edes joululahjoiksi!
Valitsijoitakin oli alkuun iso poppoo, joka - pahus vieköön - koostui vielä suureksi osaksi kirjallisuuden tutkijoista, mokomista tärkeilijöistä. Palkinnon myöntämissääntöjä oli kerta kaikkiaan pakko justeerata: karsitaan kaikki oudot, vaikeat lajityypit pois ja otetaan palkinnon myöntäjäksi joku tunnettu hahmo, mieluusti poliitikko, mutta näyttelijä tai toimittajakin käy. Ja avot, johan saatiin kassakoneet laulamaan, kivikautista metafora käyttääkseni!
Ida Rauman romaanin arvoa tämä ei tietenkään vähennä. Ja onhan vähän mystisen Suomen Kirjasäätiön, joka on palkinnon takana, hurskaana tavoitteena "edistää ja tukea kirjallisuutta ja lukemista Suomessa". Kuka voisi olla eri mieltä tavoitteen tärkeydestä?!
Jk. Ensi vuonna sitten ehdolle Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiassa!
Hyvä puhe, ei liian pitkä.
Kai sen voi pitää tulevana vuonnakin.
ICT-ukkeli
Voi pitää, mutta tuskin tulee tarvetta.
Piti oikein googlata tuo Suomen Kirjasäätiö: Suomen Kirjasäätiö on Suomen Kustannusyhdistyksen ja opetusministeriön vuonna 1983 perustama säätiö, jonka tehtävänä on edistää ja tukea kirjallisuutta ja lukemista Suomessa.
Suomen kirjasäätiön hallitukseen kuuluvat edustajat kolmesta kustantamosta, Kirjakauppaliitosta ja Yleisradiosta. Rahoittajana toimii Suomen Kustannusyhdistys. Kolmenkymmenenviiden vuoden aikana palkitut kirjat ovat jakautuneet viidelle eri kustantamolle.
Luulin joskus, että Finlandia-palkinnon valitsija olisi unelma-ammattini, mutta sitten luin haastattelun kyseisen vuoden valitsijasta. Hän kertoi, että joutuu lukemaan kaikki vuoden aikana Suomessa julkaistut kirjat ja niitä on paljon. Koko vuosi meni aikaa ja kroppa ei meinannut millään kestää. Lopulta hän oppi lukemaan ja kävelemään samalla puutarhassa. En tiedä voisiko nykyään ”lukea” kirjat kuuntelemalla.
Olen miettinyt viime aikoina äänikirjojen arvosteluja. Voiko kirja olla samanlainen luettuna ja kuunneltuna, varsinkin jos lukija on kirjan kirjoittaja/elämäkerran päähenkilö.
En ole silti saanut itsestäni irti kokeilemaan äänikirjaa.
Epäilen, että se valitsija ei lue kaikkia kirjoja vaan ne ehdokkaiden valitsijat (kai nekin jakavat luettavat kirjat). En ole varma, lähettävätkö kustantajat kuitenkin ne kirjat, eli ihan kaikkia kirjoja ei tarvitse lukea heidänkään (riittävästi kuitenkin). Muistelen, että kirjan lähettämisestä piti kustantajan maksaa jotakin. Olen ehkä väärässä.
"lopullisen palkinnonsaajan valitsee kolmijäsenisen lautakunnan ehdolle nimeämistä 3–6 kirjasta yksi tuomari" (Wikipedia)
Lähetä kommentti