Annan kesälle mahdollisuuden

Olen (taas kerran) päättänyt pysyä poissa Facesta. Teen päätöksen noin 268 kertaa vuodessa. Homma menee näin: kommentoin jonkun päivitystä ja saan (ihan syystä) vastauksen, josta käy ilmi, etten ole lukenut päivitystä, enkä kommentteja. Tai jonkun päivitys tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta, vaikka ei sitä todellakaan ole. Seurauksena on paha mieli, jossa ryven päivän verran. Elämä on riittävän hankalaa ilman sitä rypemistäkin. Koen Instan helpompana alustana. Sitä se ei varmasti olisi, jos minulla olisi 21 035 seuraajaa 527 sijaan.

Ostin Lidlistä halvan pellavapuuvillasekoite trikoosta valmistetun mekon. Se näyttää ihan yöpaidalta. Siitä tulee kyläyöpaita. Jos ostaa kalliin vaatteen, jota rakastaa, niin se ei päädy yöpaidaksi. Minun strategiani on ostaa harvoin, hyvää, mieleistä ja käyttää vaatetta vuosia. Ainakin teoriassa. 

Keskustelimme Nääshallin kuntosalilla toreista. Minusta Tammelantori on Tampereen ainoa oikea tori. Siellä toimii perinteinen kahvila, jossa kanta-asiakkaat tunnetaan nimeltä. Ongelma kannaltani on se, että kyseisessä kahvilassa kelpaa vain käteinen, jota minulla ei koskaan ole. Valitin asiasta kuntosalilla, joka on somen ohella erinomainen paikka valittaa. Asiat korjaantuvat. Eräs mies, sanotaan häntä vaikka Kaukoksi, käski minun odottaa hetken, meni pukuhuoneelle, palasi takaisin ja ojensi minulle painetun kortin, jossa luki : Hellitä hetkeksi. Tällä kortilla saat pullan ja kahvin. Kortti oli juuri tuohon Tammelantorin kahvilaan. 

Talooni vaihdetaan uudet lukot, tuolla ne lukkotyypit jo metelöivät. Kohta minun ei tarvitse enää aamuisin hypätä pystyyn ja pukeutua lukkofirman työntekijöitä varten. 

Kun ostin läppärin, sain AppleTV:n ilmaisen käyttöoikeuden kolmeksi kuukaudeksi. Rakastan sarjaa Ted Lasso, joka kertoo jalkapallojuokkueesta! En olisi uskonut. Se on niin lämminhenkinen, että se lämpö leviää munuaisiin saakka.

Sain Kertulle hoitajan juhannukseksi. Annan vielä kesälle mahdollisuuden.