keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Arkisia

Talooni vaihdetaan lukot. Jonotin eilen uusia avaimia talon kellarissa. Vanhan talon kellaritilat ovat niin vinksallaan, että hämmästelen, miten pytinki yleensäkään pysyy pystyssä. Lohduttaudun ajatuksella, että kun talo on kestänyt sellaiset 85 vuotta, niin kai se jaksaa sinnitellä vielä muutaman vuosikymmenen. En ole koskaan keskustellut naapureiden kanssa yhtä vilkkaasti kuin avainjonossa. Avaimet ja kellarin vinksallaan kenottavat tiiliseinät lähensivät meitä. Suurin osa tämän talon asunnoista on yksiöitä ja kaksioita. Paljon sijoitusasuntoja. 

Vietin lapsena ensin kaksi ja puoli vuotta mummon luona. Ensimmäinen asunto, jonka oikeasti muistan, oli vanhempieni vuokrayksiö Haagassa. Alkovissa sijaitsevat sängyt oli eristetty muusta tilasta verhoilla (luulin muuten, että se on alko-ovi, mutta onneksi googlasin). 

Vanhempani ostivat omakotitalon Espoosta, kun kävin Töölön yhteiskoulua. Mieleeni on jäänyt bussin odottelu yksin tien varressa ja vaikuttavan näköinen hirvi, joka seisoi kerran olohuoneen ison ikkunan edessä. Omakotitalon aiemman omistajan kaulassa roikkuivat helmet ja hänellä oli epätavallisen punaiset posket. Äitini sanoi, että ne oli tatuoitu.

Seuraavaksi muutimme väliaikaisasunnon kautta Kuopion liepeille rivitaloon ja sen jälkeen rakennutettiin omakotitalo samalle paikkakunnalle. Vanhempamme tekivät rakennuksilla aputöitä aina kun suinkin kerkesivät. Sitten he muuttivat seuraavaan ja sitä seuraavaan omakotitaloon. Nyt isä asuu senioritalossa. 

Ihmiselämä voidaan kuvata siis muuttohistorian kautta. Ensin pienemmistä tiloista isompiin ja taas pienempiin. Minäkin olen asunut omakotitalossa, nyt nautin siitä, ettei minun tarvitse yksin päättää, milloin lukot uusitaan tai tehdään putkiremontti. Joku tekee lumityöt ja istuttaa pihalle kukat.

Asuntoni patterit ovat kylmät, joten lämmittäminen on ilmeisesti lopetettu, onhan kesäkuu. Syyskuussa sitten varmaan taas saadaan lämpöä. Välillä tuntuu, että sisällä on kylmempää kuin ulkona, mutta mittarin mukaan se ei pidä paikkaansa. Sisälämpötila on sentään 18 astetta.


Ei kommentteja: