sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Eläinkrematorio

Kun Kerttu-kissa hiljattain kuoli eli sai lukuisten vaivojensa ja vanhuuden raihnaisuuden vuoksi eutanasian (rauha hänen kissuudelleen, loppu oli kaunis ja rauhallinen, haluaisin samanlaisen), kysyi eläinlääkäri, tuhkataanko Kerttu ja haluanko tuhkat itselleni. Tuhkattiin, enkä halunnut. 

Jälkeenpäin tuli mieleen, että poltetaanko eläinkrematoriossa jokainen kissa ja pikkukoira erikseen. Voiko olla varma, että uurnaan päätyvät oman lemmikin tuhkat, eivätkä naapurin kanin jäännökset. 

Kuulemma ne, joiden tuhkaa eläimen ihmisomainen ei halua, poltetaan köntässä. Muussa tapauksessa eläin tuhkataan erikseen ja uurnaan pakataan vain oman rakkaan lemmikin jäännökset. Eläinkrematorioilla on mm. sellaisia nimiä kuten Aarnituuli, Pilvilinna, Eläinkoto, Lemmikkilehto ja Korvenlehto.

Luin Iltasanomien artikkelin eläinkrematoriosta ja siellä todellakin järjestetään yhteis- ja erillistuhkauksia. Krematorion pihalla sijaitsee muistolehto, johon tuhkat voidaan levittää, jollei niitä halua itselleen. Nelikiloisen kissan tuhkaamiseen menee puolisen tuntia.

Joku perustaa oman kotialttarin, toinen levittää tuhkat maastoon (on syytä pyytää maanomistajan lupa), kolmas hautaa uurnan kotipihalle tai kesämökin pihassa kasvavan kuusen juurelle. 

Istun sohvalla ja odotan edelleen, että Kerttu kurottautuu sohvan selkänojalta ja nuolaisee hiuksiani.  Kerttu piti kovasti hiustenhoitotuotteiden mausta. 

Muistakaa äänestää!


5 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

On aanestetty ja ihan minun toivomukseni mukaan on tuloksetkin.
Onko Kertulle tulossa toimenjatkaja jossain vaiheessa?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minulle äänestystulos oli tietysti pettymys, mutta näillä mennään.

En ole suunnitellut hankkivani Kertun työlle jatkajaa.

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Exän toiveesta eräs koiramme tuhkattiin erikseen ja tuhkat haudattiin takapihalle. Mielestäni on olemassa oikein laki joka kieltää hautaamasta ainakaan suuria eläimiä (hevosia ja sen sellaisia) maahan mutta en tiedä missä raja menee. Tosin talvella tuhkaus lienee pientenkin eläinten kohdalla ainoa järkevä vaihtoehto.

Anonyymi kirjoitti...

Hevosen saa haudata vaikka takapihalleen, kunhan noudattaa tiettyjä terveys-, jätehuolto- ja ympäristölainsäädöksiä.

Tuotantoeläinten (mikä inhottava sanakin!) kohdalla laki on tiukempi, eikä sikojen, siipikarjan tai märehtijöiden hautaaminen ole mahdollista kuin poikkeusluvalla tai ns. syrjäisillä alueilla (jotka on määritelty erikseen). Poikkeuksena kuolleena syntyneet eläimet sekä porot.

Kikka L. kirjoitti...

Meiltä lähteneet koirat ovat jääneet kauniiksi muistoiksi, ikuisiksi tassunjäljiksi sydämiimme, tuhkat ovat taivaan tuulissa tai missä lienevätkin. Ei ole tullut mieleenkään sisustaa mitään kotialttaria tuhkapurkkeineen ja ikuisine kynttilänliekkeineen.

Vaalit ovat onneksi ohi, saimme kuitenkin itse äänestää kahdesta hyvästä ja pätevästä toisen, tai jättää äänestämättä kumpaakaan.