Liwre 2024 -kirjailijakokoukseen piti laatia esittely itsestään. Vetäisin sen jonain iltana ennen nukkumaan menoa. Koska kirjallisesta CV:stä olisi tullut tynkä, lisäsin perään harrastukseni, liikunnan, kulttuurin ja perään vielä trendikkään vapaa-ajan toimintani, pullakahvit. Luulin, etten törmäisi tekstiin enää koskaan.
Kokoukseen ilmoittautuessani sain kangaskassin, joka sisälsi lehtisen, johon oli painettu kaikkien kirjailijaosanottajien kirjoittamat esittelyt, ja ne oli käännetty englanniksi. Pullakahveistani oli tullut "Coffee with buns".
Olemme saaneet kuunnella fiksuja kirjailijaesiintyjiä, jotka lukevat valmiiksi kirjoittamansa tekstit kokouksen teemasta "Kirjallisuuden peili". On ollut todella mielenkiintoista kuulla eri näkökulmia tuosta peilistä. Vaikka tekstit on luettu paperilta, ne eivät ole kuulostaneet puisevitla. Päinvastoin.
Kokoussalin takaosassa ahertaa kaksi kääntäjää. Kokouksen kielet ovat suomi ja englanti, joten itse en ole varsinaisesti tulkkausta tarvinnut, mutta suomea taitamattomille se on ollut tarpeen. Tulkit ovat käsittämättömän taitavia, sillä ei koskaan voi tietää, mihin keskustelu karkaa.
Tämä on nyt ihan sivuseikka: Harry Salmenniemi puhui mm. autofiktiivisesta romaanistaan Sydänhämärä. Kirjan päähenkilö käy vakavasti sairaan lapsensa luona sairaalassa. Huoneessa ei ole naulaa, johon kävijä voisi ripustaa ulkovaatteet.
Kuulosti niin tutulta. Jouduin kerran anomaan vaatenaulaa vastaanottohuoneen seinään. Tuollaiset puutteet huomataan vasta, kun sitä naulaa tarvitaan ja luultavimmin sen vaatenaulan poraaminen seinään pitää tilata sähköisesti, eikä se ole mikään kaikkein kiireisin tehtävä. Saattaa kulua tovi, ennen kuin kyseinen naula/koukku on seinässä.
Ludmila Ulitskaja ei ikävä kyllä päässyt paikalle sairauden vuoksi, mutta hänenkin tekstinsä luettiin. Venäjällä kirjailijat ovat aina olleet vaarassa joutua vankilaan, jos eivät ole miellyttäneet vallanpitäjiä. Ulitskaja jäi nuorena kiinni kielletyn kirjallisuuden hallussapidosta ja kertoi tekstissään, että hänelle kävi hyvin. Hänet (vain) irtisanottiin työstään. Tällä hetkellä kirjailija asuu Berliinissä.
Meillä suurin vaara on, ettei kirjaa julkaista, huomata, osteta tai se saa huonot kritiikit. En uskaltaisi kirjoittaa sanaakaan, jos asuisin Venäjällä. Tuskin minun sanojani siellä kaivattaisiinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti