Helteiset iltapäivät ovat ahdistavia. Ystäväni sanoi, että tuolloin iskee ullotus. Ullotus on kuulemma pahinta silloin, kun seisoo helteisenä iltapäivänä aukealla paikalla metsän reunassa. Allekirjoitan tämän. Ullotus saattaa helpottaa, kun menee viileään elokuvateatteriin tai vanhaan maakellariin. Kylmä roseviini saattaa siirtää ullotuksen myöhempään ajankohtaan, mutta ei poista sitä.
Luin Antti Hurskaisen romaanin Suntio, jonka alkupuoli on pääasiassa essehtivää dialogia suntion ja juopon papin välillä. He keskustelevat mm. anteeksi antamisesta. Nykyään odotetaan julkista anteeksipyyntöä milloin mistäkin virheestä, joka ei vielä kolmekymmentä vuotta sitten ollut virhe. Tunnen Raamattua huonosti. Hurskaisen Raamattunsa tuntevat romaanihenkilöt sanovat, että Raamatussa puhutaan enemmän anteeksiannosta kuin anteeksi pyytämisestä. Ensin mainittu onkin vaikeampaa.
Olin muuten aina luullut, että Hurskainen on vanha mies, mutta kuvien perusteella hän onkin nuori. Romaani ei ollut mielestäni mitenkään täydellinen, välillä ärsyttävä, mutta saatan miettiä sitä vielä pitkään.
Poikani näki karhun ollessaan lenkillä Korpilahdella. Harvoin karhuun törmää, varsinkin jos pysyttelee Tampereen keskustassa. Kurssikaverini tekee lentoja, joilla etsitään metsäpalon alkuja ja hän kertoi, että marjastajat hämmästyisivät jos tietäisivät, miten lähellä marjapaikkaa karhut saattavat lymyillä.
3 kommenttia:
Sanotaan, että useammin karhu näkee ihmisen kuin ihminen karhun.
Sama pätee varmaan kaikkiin niin sanottuihin metsän eläimiin. Moniko on törmännyt esimerkiksi oravaan "ihan oikeassa" metsässä? Pihoilla, puistoissa, kaupunkimetsissä ja hautausmailla niitä kyllä vilistää.
Niin varmaan päteekin. Riippuu kyllä ihmisestäkin, joku tekee jatkuvasti lintuhavaintoja ja joku (minä) ei huomaa mitään.
Lähetä kommentti