torstai 13. kesäkuuta 2024

Vertaistuki

Poden aamupäivän perinteistä "En halua mennä mihinkään"-syndroomaa. Olen lähdössä Lahteen Liwre 2024 -kirjailijakokoukseen (pidettiin muinoin Mukkulassa). Säntäilen ympäriinsä, kastelen kukkia ja lisäilen reppuuni tarpeettomia objekteja. Nilkka on kipeä, enkä voi käyttää muita kenkiä kuin lenkkareita, joten ostin  pinkit lenkkarit. Myyjä sanoi, että nuo kengät kyllä huomataan. Kokoukseen kuuluu päivällinen Lahden kaupungintalolla. Menen lenkkareissa.

Kymmenisen vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa. Nyt olen rampannut siellä useasti, sillä Kariston toimitilat olivat kaupungissa (eivät ole enää). Vierailin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa Lahdessa ja nyt menen sinne jo kolmatta kertaa. Pitää varoa minne menee. 

Face-kaverini haaveili jostain vertaistukiryhmästä. Luin Reetta Aallon romaanin Musta aukko, jonka päähenkilö käy AA-kokouksissa. Harmittaa, etten mennyt niihin kokouksiin silloin kun vielä käytin alkoholia ajoittain humalahakuisesti (kukapa ei olisi joskus niin tehnyt). Tein typeriä juttuja. Viimeiseen vuoteen alkoholin käyttöni on ollut vähäistä. Kaipaan jotain ryhmää, johon tuntea yhteyttä. Kun kävin aikoinaan Aslak-kuntoutuksessa, olisin halunnut jäädä sinne loppuiäkseni.  

Istun junassa ja löysin jo vertaistukihenkilön, toisen kirjailijan. Yritimme mennä  kahville ravintolavaunuun, jota ei tässä kotterossa ole. Mies  kalsareissaan  vaihtoi sateessa kastuneita vaatteitaan viimeisessä junavaunussa ja levitti ne ikkunan edessä olevalle kaiteelle kuivumaan. 


Ei kommentteja: