Seitsemäs luukku:
Tampere-talolla järjestettiin itsenäisyyspäivänä Tampere Filharmonian konsertti, jonka solistina lauloi sopraano Helena Juntunen. En ole orkesterin nimen kirjoitusasua itse keksinyt, vaan se on tämmöinen kansainvälinen. Tähän on tultu.
Orkesterin pääkapellimestarina toimii nykyään Matthew Halls, ei enää Santtu-Matias Rouvali, jota kaikki rakastivat. Ehkä Hallsiakin vielä joskus rakastetaan samalla intohimolla kuin Rouvalia. Hyvin hänkin hommansa hoitaa.
Orkesterissa soittaa 97 muusikkoa, joten se on täysimittainen sinfoniaorkesteri. Suomessa näitä orkestereita on vain kolme (Tampere Filharmonian lisäksi Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri).
Sinfoniaorkesterin konserteissa vaalitaan perinteitä. Orkesterin jäsenet pukeutuvat arvokkaasti. Kapellimestari käyttäytyy tietyllä tavalla. Kappaleen loputtua hän laskee kätensä teatraalisesti alas ja seisoo hetken kuin patsas ja sitten rentoutuu. Aplodit voivat alkaa. Vaikka soittimet nykyään viritetään viritysmittarien avulla, antaa oboe aina konsertin alussa äänen (tämän kuulin eilen). Soittimet ovat useinmiten tuttuja ja turvallisia, melkein aina samoja.
Yleisö käyttäytyy musiikin soidessa hillitysti, yskii ja rapistelee vasta tauon aikana. Musiikin loputtua rauhallisilta vaikuttaneet kuulijat saattavat villiintyä ja nousta seisomaan (jos niveljäykkyys antaa myöten) ja taputtaa vimmatusti. Huutaa bravoota.
Sinfoniaorkesterin konserttia voi verrata väitöstilaisuuteen. Väitöksessäkin noudatetaan vanhaa sovittua käsikirjoitusta. Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa kuuluu tähän samaan joukkoon. Nämä olivat Alexander Stubbin ensimmäiset itsenäisyysjuhlat presidenttinä, joten seurasin kaikkea tarkasti.
Veteraanien juhlien siirtäminen edeltävään päivään oli suuri muutos ja varmasti järkevä. Ellen Svinhuvudin kakun poistamiseen tarjoiluista en osaa ottaa kantaa. Joku sitäkin varmaan kaipailee.
Kiinnitin huomiota siihen, että varsinaisiin juhliin oli kutsuttu paljon Stubbien ystäviä ja vaalikampanjaväkeä. Vähän paheksun.
Siinä vaiheessa kun televisiokamera kuvasi juhlissa tarjottavia herkkuja, minua alkoi naurattaa. Täällä minä makaan sohvalla ja katson joillekin toisille katettuja tarjoomuksia.
Tampere Filharmonian konsertin alussa lauloimme yhdessä Maamme-laulun. Vaikka en ole mitenkään yltiöisänmaallinen, minua alkoi itkettää. Pystyin pitämään kyyneleet poissa ajattelemalla, että tämänkin kokemuksen hallitus haluaisi varmasti meiltä viedä. Olihan konsertti mitä suurimmassa määrin sitä luksusta, jota kulttuuriksi kutsutaan.
5 kommenttia:
On hauska tehdä huomioita kättelyjonosta. Minä huomasin, että oli paljon saamelaisia, pienempipalkkaisissa ammateissa työskenteleviä, muutama opettajakin ja valokuvaajia ja että perussuomalaiset olivat kauhean isokokoisia ja monet heistä poliiseja. Heh, melkoiset huomiot. Tunnelma oli Yhdessä-teeman mukainen, rento.
Puvuissa pidin tyylikkäinä sellaisia jotka eivät olleet ihan tyköistuvia.
Kulttuuri on arvokas asia.
Minulla on lippu Kymi Sinfoniettan konserttiin muutama päivä ennen joulua. Kymi Sinfoniettalla on pieni kamariorkesterin tyylinen kokoonpano, mutta kun käy heidän konsertissaan, niin joku iskelmäkonsertti ei tunnu miltään.
Jos meillä olisikin ns. sivistysporvaristo vallankahvassa, ei ainakaan ns. korkeakulttuurin puolesta tarvitsisi pelätä! Mutta ne ajat ovat kaukana kaukana takanapäin.
Saamelaisten runsaslukuisuus oli hieno juttu. Minä taas huomasin yritysjohtajat ja ne presidentin kaverit ja muutamat kirjailijat.
Konsertin jälkeen on jotenkin kevyempi ja ylevöitynyt olo!
Niin taitavat olla.
Lähetä kommentti