Joulukalenterin 4. luukku

Neljäs luukku:

Pikkujouluissa joku sanoi, että nykyään joulun väri on vihreä eikä punainen. Kommentti saattoi johtua siitä, että kaksi naista hänen pöydässään oli pukeutunut vihreään ja yhden korvissa killuivat vihreät joulupallot. Minulla oli vihreä mekko, jonka olin humalapäissäni tilannut nettikaupasta.

Punainen on perintenen joulun väri. Menestyneet ihmiset, kuten kirjailija Satu Rämö pukeutuvat punaiseen. He eivät halua piiloutua vaan näkyä. Heidän kirjojaan ei myydä tuhatta kappaletta vaan kymmeniä tuhansia. Heidän sähköpostiviesteihinsä kustannustoimittaja vastaa ennen kuin he ehtivät edes lähettää niitä. 

Saariselällä järjestettiin aikoinaan monotansseja, joissa todella tanssittiin elävän bändin tahdissa monoissa ja hiihtovermeissä. Vakikävijät neuvoivat pukeutumaan punaiseen hiihtoasuun, jolloin suosio oli taattu. 

Aloitin Sally Rooneyn uuden romaanin Intermezzo. Siinä Ivan pelaa shakkia jonkun pikkupaikkakunnan  harrastajia vastaan yleisölle avoimessa näytöksessä. Ivan pohtii pelaamistaan ja käyttääkö shakkiin liikaa aikaa. Hän päätyy siihen, että oli hyvä pelaamaan jo viisitoistavuotiaana ja alkuun kehittyikin, kunnes ei enää kehittynytkään, päinvastoin. Minusta tuntuu kirjoittamisen suhteen samalta. En tosin ole koskaan ollut erityisen hyvä. En mikään Sirpa Kähkönen, Jukka Viikilä tai Pajtim Statovci. Käytän kirjoittamiseen ihan liikaa aikaa tuloksiin nähden.

Itsesääli on vaivaannuttavaa. Kaapistani ei löydy punaisia vaatteita. Taidan lähteä ulos.