Lehdet ovat täynnä juttuja eurooppalaisiin kaupunkeihin kärventyvistä ihmisistä, liian kuumista pesistään hyppivistä linnuista, viilentävistä vesisuihkuista ja metsäpaloista. Se ei tunnu hätkäyttävän ketään.
Luen Ian McEwanin romaania Mitä voimme tietää. Kirjan tapahtumat asettuvat vuosiin 2014 ja 2119. Sadassa vuodessa maailma on mennyt piloille. Jälkimmäinen ajankohta sijoittuu aikaan jonkinlaisen ydinsodan jälkeen. Ilmastonmuutos on johtanut katastrofiin. Suuri osa Eurooppaa on peittynyt vedellä.
Minulta olisi pitänyt kieltää tuo kirja.
Ilmastonmuutokseen on nyt näköjään päätetty sopeutua, ei puuttua.
Matkustaminen aiheuttaa 22 prosenttia suomalaisten hiilidioksidipäästöistä (lentäminen aiheuttaa muitakin haitallisia päästöjä), asuminen ja energiankulutus taas 33 prosenttia. Juna on lähes päästötön ja muutenkin kiva tapa matkustaa.
Junamatkustamisesta pitäisi tehdä helpompaa ja nopeampaa. Laivamatkustamisesta on käsittääkseni mahdollista tehdä hiilineutraalia. Lentomatkojamme tuetaan tarjoamalla verotonta polttoainetta ja muutenkin.
Helppohan minun on sanoa, sillä olen lentänyt elämäni aikana paljon, vaikka olen tiennyt lentämisen haitallisuudesta. En halua enää astua lentokoneeseen kuin äärimmäisessä pakkotilanteessa.
Inhoan ja vähän pelkäänkin lentämistä. Vihaan turvatarkastusjonoja, lentokoneeseen ahtautumista, turhaa odotusaikaa lentokentillä, liian lähellä istuvia ihmisiä, pientä jalkatilaa, vessajonoja ja turbulenssia. Sitä ei kestä selvin päin.
Suurin osa maailman ihmisistä ei ole koskaan lentänyt, mutta eiköhän heistäkin moni haaveile kätevästä pääsystä turistirysiin.
Kuuntelin pari päivää sitten keskustelua, jossa kehuttiin Finnairin lennoilla tarjottavaa mustikkamehua. Se on ihan hyvää. En keksi paljon muuta kehuttavaa.
Älkää kommentoiko, että mutta Kiina. Tiedän, ettei lentäminen ole ainoa ilmastonmuutoksen syy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti