Mikrofeministi

Romaanini Lääketieteen sanakirja on taitettu ja tarkastettu. Pelkään, että olen tehnyt virheitä ja saan vihapostia. Lapseni sanoi, että vihapostia saadakseen pitää olla menestynyt, joten vaara on minimaalinen. Suurin riski on, ettei kukaan huomaa teostani (teki mieli laittaa teos lainausmerkkeihin, mutta en laittanut). Toistan vielä, että e- ja äänikirja julkaistaan 16.3 ja paperikirjan pitäisi tulla samoihin aikoihin. Romaani on luokiteltu kuuluvaksi genreen nimeltä feelgood.  Genrerajat ärsyttävät minua. 

Olen kuunnellut iltakävelyllä podcasteja, lähinnä Saara Särmän ja Virpi Salmen podcastia Särmä ja Salmi- Feministit, jotka laskevat miehiä. Saara Särmä on Wikipedia-artikkelin mukaan suomalainen politiikan tutkija, yhteiskuntatieteen tohtori, taiteilija ja feministi. Hän tuli tunnetuksi julkaistuaan blogissaan kuvia seminaareista ja paneeleista, joissa esiintyi vain miehiä. Virpi Salmi on saman lähteen mukaan toimittaja ja tietokirjailija. Näiden naisten ansiosta tarkastan päivän Hesarin urheilusivuilta, montako juttua löytyy mies- ja montako naisurheilusta. Aiemmin urheilusivut eivät kiinnostaneet minua pätkääkään.

Särmän ja Salmen podcastin viehätys perustuu rentoon jutteluun, toisaalta se on myös podcastin heikkous. Usein faktoja tarkastetaan netistä podcastia äänittäessä tai asia kellumaan, eikä voi olla varma, että oliko asia näin. Alkaa kaivata käsikirjoitettua kuunneltavaa. Kyllä se lenkki kuluu mukavasti näinkin, välillä tekisi mieli sanoa jotakin naisten puheen väliin.

Olen oppinut podcasista uuden termin: mikrofeministiset teot. Ne ovat usein sellaisia, että nainen ei automaattisesti keitä kahvia miesvaltaisessa työyhteisössä, sanoo ääneen olevansa feministi, käyttää esitelmässään ihmisen emojina naista, sanoo tai kirjoittaa dokumentteihin ensimmäisenä naisten nimet jne. 

Mietin olenko viime aikoina tehnyt mikrofeministisiä tekoja ja olenhan minä. Tulevassa romaanissani olen pyrkinyt rikkomaan sukupuolistereotypioita. Ensin tein eräästä vanhasta naisesta siivoojan, jonka jälkeen muutin hänen ammatikseen koulun rehtorin ja tein miehestä kampaajan, koska voin tehdä näin. Annoin arkkitehdille nimen, joka viittaa maahanmuuttajaan.  Tein perheenisästä järkevän huolehtijan ja äidistä vähemmän järkevän. Hyvä minä!

Matkalla

Olen lähdössä joskus kuun lopulla Saarenmaalle ja muistan taas miten vaivalloista matkustaminen on: hotellivarauksia, matkustajien eriparisia toiveita, bussimatkojen, juna- ja laivalippujen ostamista, yhteensopimattomia aikatauluja ja varhaisia aamuherätyksiä. Ja nyt vasta kootaan matkaa.

Matkustaminen kyseiselle saarelle on helppoa, kun sitä  vertaa Joadin vuokraviljelijäperheen matkaan kohti Kaliforniaa. Reissulla haudataan sukulaisia, nähdään nälkää, on kuuma, ei ole peseytymismahdollisuuksia, ei rahaa, auto hajoaa, tiellä kohdataan sekä ystävällisyyttä että vihaa. John Steinbeck kertoo vaivalloisesta matkasta romaanissaan Vihan hedelmät vuodelta 1939. Olen kirjan puolivälissä ja on vihdoin päästy perille. Romaanin matkustavaisista tulivat mieleen nykyajan pakolaiset. Ihailen Steinbeckin kykyä ymmärtää ihmisiä ja liikuttaa lukijaa. 

En tiennyt, että kirjasta on kaksi suomennosta, Alex Matsonin (luen sattumalta sitä) ja uudempi Raimo Salmisen käännös. Molemmat suomentajat ovat Tampereelta. Alex Matsonin elämäkerta Elää kokea ymmärtää -Alex Matsonin elämä, julkaistiin tänä vuonna (en ole sitä lukenut). Elämäkerran on kirjoittanut Yrjö Varpio. Muistelen, että Matson on testamentannut Sanasto-korvauksensa Pirkkalaiskirjailijoille. 

En ole huomannut suomennoksessa mitään vikaa, ainoa mikä ihmetyttää on se, että kirjassa syödään sivulihaa. Kai se on sitä samaa siansivua, josta tehdään pekonia. 

Olen kuunnellut Louis Therouxin podcastia, viimeisimmässä jaksossa haastatellaan kirjailija, koomikko ja käsikirjoittaja Ben Eltonia. Podcastissa Elton sanoi, että ihmiset aistivat, kun joku haluaa olla oikein pidetty, eivätkä tykkää siitä. Siksi John Lennon on suositumpi kuin Paul McCartney.

Mistä tahansa voi päästä mihin tahansa

 

Kuuntelin Erkka Mykkäsen ja Nuoren Voiman podcastia kirjoittamisesta. Seurasin podcastia pari vuotta sitten ja nyt se on palannut. 

 

Ensimmäisessä uudessa jaksossa Erkka Mykkänen puhui keskittymisestä, joka Mykkäselle tarkoittaa paljolti somekanavista, lähinnä Instasta irtautumista. Minun kannattaisi hakea eroa tästä blogista, sillä tämän päivittäminen on liian vaivatonta. Tänne on helpompi solahtaa kuin romaanikäsikirjoitukseen.

Erkka Mykkänen siteeraa Torsti Lehtistä, joka on kuulemma sanonut Mistä tahansa voi päästä mihin tahansa. En ole tarkastanut, onko Lehtinen sanonut näin, mutta kuulostaa  kannustavalta, mutta syvällisemmältä kuin se, että kenestä tahansa voi tulla USA:n presidentti.

Minua pyydettiin puhumaan erääseen pienimuotoiseen lääkäreiden etätilaisuuteen aiheesta "Miten lääkäristä tuli kirjailija?"  Tiedän, että erästä toista kollegaa pyydettiin ensin, mutta hänellä ei ollut aikaa, joten olen jonkinlainen stuntti. Porukkaa pitäisi huvittaa puolen tunnin ajan. Puoli tuntia on sohvalla maatessa lyhyt aika, mutta puhupa kirjastasi ja kirjoittamisestasi läppärin näytölle, niin se tuntuu pitkältä.

Sain sähköpostitse Erikoislääkäri-lehden kysymykset kirjailijuudesta. Samalla elän taas huonon itsetunnon ja kateuden aikaa. Välillä pystyin karkottamaan moiset ajatukset. Nyt annan kateuden virrata vapaana ja sitten kahlitsen sen taas jollain tukevalla pönkällä ja muistan Erkka Mykkästä ja Torsti Lehtistä, ja että mistä tahansa voi päästä mihin tahansa.

Missä minä olen syntynyt?

Menin tänään kahdelta podcastin äänitykseen. Piti nukkua hyvät yöunet, että pysyisin nokkelassa podcast-vireessä, joten tungin korviini silikonikorvatulpat, jotka eristävät äänet niin, etten herää naapureiden tai kissan ääntelyyn, enkä edes palovarottimen ulinaan. Onneksi viime yönä ei syttynyt tulipaloa.

Suunnittelin mitä äänityksessä sanoisin ja kertasin sitä eilisillan ja koko aamupäivän mielessäni. Lähdin äänitysstudiolle erittäin ajoissa, lorvin kaupoissa ja sitten lopulta etsin studiota. Kun pääsin perille, istuivat muut jo odottamassa.

Lopulta oli tosi kivaa ja rentoa. En viitsi kertoa keitä muita oli paikalla, sillä en kysynyt siihen lupaa, todennäköisesti se ei ole salaisuus, sillä nimet mainittiin Facessa.

Tulipahan kerrottua, että kun kysyin pari vuotta sitten isältä missä olen syntynyt (siis tarkemmin kuin passissa lukee), hän vastasi "En minä muista." Kun ihmettelin, miten isäni ei muista lapsensa syntymäpaikkaa, alkoi hänen muistinsa hitaasti palata. Tuo muistamattomuus ei ollut minusta loukkaavaa vaan jotenkin vastustamattoman koomista.

Hiiohoi

Tänään on jännittävä päivä: Leena Lumi kirjoitti romaanistani Ei saa elvyttää kivan tekstin blogiinsa (linkki). Kaunis kiitos siitä.  Olen jakanut sen kaikkialle.

Kirjaa saa ostaa täältä (linkki) ja se löytyy myös lukuaikapalveluista. Pyydän anteeksi  blogin kaupallista sisältöä, mutta vakuutan, etten saa tietää vaikka ette sitä ostaisikaan.

Löysin myös Pocastin, jossa kerrotaan Milja Sarkolan esikoisromaanista ja tästä meikäläisen kirjasta (linkki).

Kävin henkeni ja terveyteni kaupalla (en kuulu riskiryhmiin, mutta silti, nykyään vaara voi piillä siinä kiltin näköisessä mummussa, eikä virustartuntaa alkuun näe edes päällepäin kuten muut välteltävät jutut esim. juopot tai puheliaat ihmiset tai sekä että) kahdessa divarissa, jälkimmäisestä löysin lukupiirikirjan (olisihan sen voinut tilata netistä, mutta tuolloin olisi tarvinnut jännittää ainoastaan tuoko posti kirjan perille).

Ruokakaupan kassahenkilö aivasti hihaansa.

Elämäntilannettani kuvaa parhaiten se, että osaan olohuoneen kasvien lehdet, tunnen lehtiruodit, aistin kun kasveilla on jano tai ne tarvitsevat lannoitetta. Minusta on kehkeytymässä huonekasvikuiskaaja. Toisaalta nimenomaan tylsyyttä arvostaa sitten, kun jotain tapahtuu.

Eeva Kilpi on kirjoittanut "Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää." Ilmankos hän on niin suosittu.

Toivoisin, että voisimme jollakin tavalla taas käyttää kirjastoja, ihan varmasti sen voisi tehdä ilman kohtuuttomia riskejä. Nettivaraukset ja noutolaatikot? Ovathan kaupatkin auki, kyllä kirjoja tarvitaan enemmän kuin Ikean Ektorp -sohvia (henk. kohtainen mielipide). 

Luen aamuisin runoja, ensin kuitenkin sanomalehdet, joku tolkku. Lainaan tähän pätkän Anja Erämajan proosarunoa (Anja Erämaja, Laulajan paperit, WSOY 2005):

Hiiohoi, heitän vasemmalla kädellä konvehtin suuhuni, oikea roikkuu laidan yli. Lattialla velloo vaatteita, seilaa kenkiä, kyniä, jatkojohto. Suomalainen siivoaa 54 päivää vuodessa. Tunsin naisen, joka silitti sanomalehtensä. Minun ei tarvitse, olen suuripiirteinen basillien suhteen. Makaan sängyllä ja investoin itseeni.