Päivähiprakka

Kävin N:n kanssa Telakalla, josta saa ostaa eläkeläisalennusviiniä: (12 cl) maksaa 5 euroa. Menimme ravintolaan klo 15. Minun piti tuoda lainaksi Claire Keeganin uusin suomennos. N oli tavannut kustantajaansa ennen tapaamistamme. Joimme kaksi lasillista viiniä ja olin kotona joskus puoli kuuden aikaan. Tämä on eläkeläiselle sopiva tapa juopotella. 

Julkaisin kuvani ja Telakka-käyntini somessa ja sain paljon tykkäyksia mainostettuani päivähiprakkaa. Sitten minua alkoi hävettää, joillekin alkoholi voi olla ongelma jne. En ollut pyytänyt N:ltä lupaa hänen nimensä mainitsemiseen. Aloin sensuroida itseäni. Monihan sanookin, ettei nykyään saa sanoa mitään. En näyttänyt kuvassa edes kovin hyvältä.

Poistin julkaisun. 

Juopottelun jälkeen söin, neuloin, luin ja katsoin taas kerran Sofia Coppolan elokuvan Losti in Translation, joka on suosikkini.  Siinä nuori nainen( Scarlett Johansson) haahuilee yksin Tokiossa ja luuhaa hotellihuoneessaan, ei saa nukuttua, on pitkästynyt ja yksinäinen, sillä hänen miehensä tekee koko ajan töitä. Vanhempi mies (ihana Bill Murray) on tullut kuvaamaan kaupunkiin viskimainosta. Hän tekee sen rahasta ja haluaisi mieluummin tehdä elokuvaa. Kotona asiat eivät ole kovin hyvin. Hän asuu samassa hotellissa nuoren pariskunnan kanssa.

Elokuvassa ei tapahdu paljonkaan, siinä ei ole varsinaista romanttista rakkaustarinaa, mutta rakastan elokuvaa silti. Olin unohtanut joitakin kohtauksia, suurimman osan muistin. Yksi katse voi olla suuri tapahtuma. Tokiokaan ei ole elokuvan kannalta kovin tärkeä, voisihan se olla joku toinenkin suuri kaupunki, mutta onneksi se on Tokio.  Lost in Translation kertoo yksinäisyydestä ja toisaalta kahden ihmisen lyhyestä kohtaamisesta. Siinä on jotain lämpimämpää kuin villapaidassa tai siinä viskissä, jota Bill mainostaa. Lasissa onkin vain teetä.  

Palaan vielä alun "juopotteluun". Luin Tove Janssonin Muumi-kertomuksia ja poimin tämän tarinasta Hattivattien salaisuus: "Ajatella, jos ei voisi koskaan tulla iloiseksi tai pettyä, mietti isä veneen kiitäessä läpi myrskyn. Ei koskaan voisi pitää kenestäkään ei  suuttua eikä antaa anteeksi. Ei koskaan voisi nukkua eikä palella, ei koskaan erehtyä, ei tuntea vatsakipua eikä toipua siitä, ei viettää syntymäpäivää, ei juoda olutta eikä tuntea omantunnonvaivoja..."

Suku on pahin/paras

Sukuselvitys on edennyt, mutta enemmänkin siskoni ansiosta. Hän on saanut selville, että äidinisäni K. Hovi saapui New Yorkiin Karin-nimisellä laivalla 1939. Nyt tutkimme  mummoni H. Hovin os. Salokas elämää, jossa on tyhjiä alueita vähän kuin avohakkuita. En muista mummoni maininneen miestään K.Hovia koskaan. 

H. Hovi oli kansakoulunopettaja. Selvisi, että Vapriikin käsikirjastossa säilytetään Suomen kansakoulukalentereita, joten aion kipaista sinne ensi viikolla. 

Olen soittanut pikkuserkulleni, joka löytyi My Heritagen kautta. Äitini ja hänen isänsä olivat serkuksia. Olen käynyt hänen mummonsa A:n luona, jossa tarjottiin lakuja. Pikkuserkkuni kertoi saaneensa pumpernikkeleitä ja Step-limsaa. Isäni muisti käyneensä avantouimassa A:n miehen L:n kanssa, joka oli puuseppä.  Teki puusta myös sellaisia seinäreliefejä.

N sanoi, ettei halua yhtään sukulaista lisää, sillä hänen sukulaisensa ovat kuulemma hulluja.  Minä haluan, mutta tuskin jaksan ryhtyä sukuihmiseksi, sukulaiset kiinnostavat minua enemmän teoreettisessa mielessä.

Kävin katsomassa elokuvan Kesäkirja ja haluaisin vetäytyä johonkin mökkisaareen vanhenemaan. Myöhemmin tietysti kuolemaan. Siinähän olisi halpa ratkaisu vanhuspulmaan: kuljetetaan ikäihmiset saareen ja kerätään ruumiit pari kertaa vuodessa. 

Päätin lukea Tove Janssonin Kesäkirjan uudestaan. 

Myöhäisherännäinen

Kävimme savolaisen vieraani kanssa keskiviikkona Laternassa tapahtumassa nimeltä Elämäni kirja ja runo. Siellä sain päähänpinttymän Muumi-kirjoista.  Olen lukenut joitakin niistä lapsena, enkä silloin innostunut. 

Nyt luin Tove Janssonin lastenromaanin (oikeastaan se on aikuisten romaani) Muumipappa ja meri, josta pidin paljon. On kulunutta käyttää ilmaisua ihana kirja, joten kävisikö viisas ja hyvin kirjoitettu romaani? Lutunen kirja. Lutunen kuuluu sallittuihin sanoihin. Romaanissa Muumipappa vaikutti kärsivän keski-iän kriisistä.

Maria Laakson (kirjallisuuden tutkija ja tietokirjailija) elämän kirja oli Muumilaakson marraskuu, joka on viimeinen Muumi-romaani, eikä siinä kuulemma edes ole muumeja. Siihen Sampo Terho (Tampereen kulttuurijohtaja ja ent. poliitikko) sanoi, että hänen Muumi-suosikkinsa on Muumipappa ja meri. Sain innoituksen lainata molemmat kirjat kirjastosta. Ne olivat tietty Metson varastossa, eivätkä hyllyssä kaikkien nähtävillä. Ehkä ne hyllykirjat olivat jollain toisella samassa tapahtumassa käyneellä aikuisella lainassa.

Tove Jansson kuulemma kyllästyi Muumeihin ja olisi priorisoinut arvostusta taidemaalarina. Menestyneinkään ihminen ei ole tyytyväinen saavutuksiinsa.

Kiirehdi rakkain

Heräsin viime yönä kahdelta kesken kamalan painajaisen. En koskaan muista uniani aamulla ja sekös harmittaa. Niitä olisi kiva kertoa Kertulle (kissaparka). 

Koska olin jo hereillä, nousin ylös, hain muistikirjan ja kuulakärkikynän ja kirjoitin painajaisen muistiin. 

Kaikki hienot ja luovat ihmiset kirjoittavat uniaan muistikirjoihin. Kukaan ei jaksa kuunnella toisten unia, korkeintaan terapeutit ja hekin rahasta. Jos romaanissa kerrotaan unesta, hyppään sen ylitse. 

Luin Alex Schulmanin autofiktiivisen teoksen Kiirehdi rakkain. Romaani epäilytti etukäteen, sillä koin tietäväni miehen perheestä riittävästi. Olen lukenut alkoholistiäidistä ja tyrannimaisesta isoisästä. 

Tässä viimeksi suomennetussa (mutta ensimmäisenä kirjoitetussa) kirjassa keskitytään Alexin ja hänen isänsä Allanin suhteeseen. Allan oli suomenruotsalainen sodan käynyt mies,  joka muutti Tukholmaan ja josta tuli Ruotsissa aikansa julkkis. Hän teki uraa televisiossa. 

Romaani alkaa siitä, kun isä on jo kuollut, ja Alex menee yksin mökille, joka oli ollut isälle rakas. Mökillä kalastettiin, pidettiin rapujuhlia ja kisailtiin jalkapallossa (isä järjesti kilpailuja, joiden palkintoina olivat Coca Cola -tölkit). Muistot isästä palaavat mieleen yksinäisyydessä. 

Romaanissa kuvataan myös terapiaa, jossa Alex käy isäsuhdettaan läpi. 

Isän vanheneminen tuli kirjassa kovin liki. Vanhuuteen liittyvän väsymisen ja luovuttamisen surullisuus. Oma isäni on yli yhdeksänkymmenen ja äitini kuoli lokakuussa. Omat vanhempani ovat olleet melko nuoria, kun synnyin, mutta Alex joutui jo nuorena huolehtimaan omasta iäkkäästä isästään. Minun vanhempani eivät ole oikeastaan koskaan antaneet periksi vanhenemiselle. 

Suosittelen Alex Schulmanin  romaaneja, tätä viimeksi käännettyäkin. Kiirehdi rakkain on tietysti napattu Tove Janssonin Syyslaulusta. 

Luin aamulla, mitä olin muistikirjaani yöllä raapustanut. Kuulosti kamalalta. Aiheesta voisi kirjoittaa suljetun paikan kauhutarinan. Unessa olin Ruotsin laivalla, uneen liittyi sadistista väkivaltaa. En itse ollut sen kohde, enkä myöskään toimija, en ole väkivaltainen edes nukkuessani (heitin kerran siskoani maitopussilla, uskokaa vaan, sellaisiakin on joskus myyty). Unessani en päässyt Buffet-pöytään syömään saati Tax Free-ostoksille.