Hautajaiset

Jätin aamun vesijumpan väliin, joka oli tietysti tavatonta. Kadun jo. Minua väsytti niin, etten jaksanut pakottaa itseäni uimahalliin.

Ystäväni lainaa meille autoaan hautajaismatkaa varten. Hautajaisiin kuuluu siirtymisiä ja jotenkin voimavarat eivät nyt riitä junassa istumiseen, junan vaihtamiseen Pasilassa ja  lähdön  odottamiseen. Kävimme eilen toisen poikani kanssa tutustumassa auton ihmeellisyyksiin. Luottavainen auton omistaja ja poikani kävivät pienellä koeajelulla ja minä jäin pihalle odottamaan. He viipyivät mielestäni kauan. Kun he vihdoin palasivat, sanoin epäilleeni heidän ajaneen kolarin. M oli sanonut pojalleni, ettei ehkä kannata viipyä kauempaa, sillä Heidi luulee, että olemme kolaroineet. Näin optimistinen ihminen olen.

Instassa seuraamani nainen luettelee päivän hyviä tapahtumia ja ajattelin kokeilla samaa. Se ehkä kiinnittää mielen kaikkeen positiiviseen. Eilisen positiivisiin kuului auton lainaksi saaminen, joka on tosi iso asia ja olen siitä kiitollinen. Kävin myös kampaajalla, joka on aina virkistävää. Sain luettua lukupiirikirjan (Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš, Neuvostoihmisen loppu, 697 s.) Nyt kaipaan jotain pientä, tiivistä ja kepeää.

Tiistaina treenasin kuntosaliryhmässä (kivaa), käväisin vielä päälle uimahallissa (liikaa?), tapasin R:n ja sain häneltä tuliaiseksi pikkuruisen kauniin lautasen. Lautanen oli vähän tulitikkulaatikkoa suurempi. H ehdotti, että sen päälle voisi illalla riisua korvakorunsa. Kuvasin lautasen ja korvakorut, lautasen ja suklaakonvehdin (ostin ihan siihen tarkoitukseen konvehtirasian) sekä lautasen, jolla makasi pekaanipähkinä. Julkaisin kaiken tämän Insta storyissä. Nyt huomasin, että unohdin kuvata lautasen ja D-vitamiinitabletin, ehkä teen sen vielä. Olen lapsellinen. Tiistai-iltana tapasin pirkanmaalaisia kirjailijoita.

Tein kuolinilmoitusta ja koska en ollut juurikaan nukkunut edellisenä yönä, kaikki muutosehdotukset ärsyttivät minua. 

Maanantaina kävin jumpassa ja juttelin S:n kanssa puhelimessa. S:n miehen yhdeksänkymppisen entisen anopin hautajaisiin osallistui sata surijaa. Ei kannata olla liian pidetty ihminen.

Maailman kautta

Äitini kuoli sunnuntaina. Kuolemaan liittyy monenlaista järjestettävää: hautapaikka, hautakivi, kukat, siunaustilaisuus, musiikki, virret, ruoka, kuolinilmoitus. Ihmiset, joille ilmoitetaan kuolemasta. Virkatodistus. Hoivakotiin vietyjen tavaroiden pois kuljettaminen. 

Monista asioista huolehtii hautaustoimisto. Istun Metso-kirjaston kahvilassa ja Google mapsin mukaan tästä kivenheiton päässä toimii kolme hautaustoimistoa. Olen lukenut jostain, että kyseinen liiketoimi kulkee usein suvuittain.

Siskoni asuu samalla paikkakunnalla kuin vanhempani ja vastaa kaikesta. Kiitokset siitä hänelle. Me muut pääsemme taas kuin koira veräjästä. Äitini muuten käyttäisi tässä tuota kuin koira veräjästä -ilmaisua.

Kun olin lapsi, ystäväni äidinäiti kuoli ja ystäväni äiti käytti suruhattua. Hatusta roikkui musta huntu, joka peitti kasvot. Hän kulki hatussa kaupungillakin. Suruhuntuja myydään näköjään edelleen ja sellaista on kuulemma lähiomaisen sopivaa käyttää. On myös sallittua piiloutua mustien aurinkolasien taakse.

Aikoinaan ollessani töissä terveyskeskuksessa, tulivat vainajan omaiset pyytämään hautajaisia varten diatsepamia, ettei itkettäisi. Jos hautajaisissa ei saa itkeä, niin missä sitten?

Heräsin kolmelta yöllä ja aloin miettiä, miten suositun hautajaisvirren Maa on niin kaunis sanat menevät. Maailman kautta/ kuljemme laulain on oikeastaan hienosti sanottu, sillä mehän vain käväisemme täällä. Kiitävi aika/ vierähtävät vuodet/ miespolvet vaipuvat unholaan pitää myös paikkansa. Kun olin miettinyt sanat läpi, sain taas nukahdettua.

Kävin aamulla vesijumpassa ja jostain syystä minun teki mieleni sanoa  "Äitini kuoli sunnuntaina". En kuitenkaan sanonut.

Liittyminen

Kävelin Keskustorin halki päässäni kuulokkeet, joista kuuntelin Jo Nesbon dekkaria. Keski-ikäinen nainen tuli sanomaan minulle jotakin. En kuullut, joten huokaisin ja otin korvanapit korvistani. "Tiesitkö, että Jumala rakastaa sinua?" kiiluvasilmäinen, liian leveästi hymyilevä nainen sanoi. "Minulla on kiire", vastasin ja pakenin paikalta. 

Liityin muuten melko hiljattain kirkkoon, josta erosin parikymppisenä. Epäilevä suhteeni uskoon ei ole muuttunut. Jotenkin vaan halusin takaisin kirkon jäseneksi.

Jotkut palaavat kirkon huomaan saadakseen kirkkohäät. Yksi syy paluuseni oli kirkon pätevä formaatti kuolemaan ja hautajaisiin liittyen. Ajattelin, että lasten on sitten helpompi toimia. Toivottavasti hautajaiset eivät olisi kovin pian, mutta kun ajalla on taipumus rientää niin nopeasti.

Ei se ainoa syy ollut. Olin pohtinut asiaa pitkään ja kun lopulta sain lakonisen ilmoituksen, että minut on liitetty Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan jäseneksi, tuli jotenkin turvallinen olo. Kirkko tekee paljon hyvää sosiaalista työtä. Kirkon kannattaisi toivottaa jäsenet tervetulleeksi vähän innokkaammin ja informoida mitä kaikkea he voivat tarjota. Tuskin minusta tulee innokas jumalanpalveluksissa kävijä.

Selvennys: En edelleenkään hyväksy sitä, miten kirkko kohtelee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä!