Elämä ei ole pelkkää teatteria, se on myös...

Yksi elämän hienoja asioita on kahvipaketin onnistunut aukaisu. Paketista nouseva tuoksu leijailee suloisesti nenän hajureseptoteihin ja huomaa, ettei kärsi anosmiasta.  Olin joskus töissä neurologialla ja siellä hajuaistia testattiin mm. kahvilla. Join juuri avatun kahvipaketin sisällöstä keitetyt aamukahvit.

On turha luulla, etteivät teatteriesitykset kiinnostaisi suomalaisia. Sirkku Peltolan näytelmän Kärpäset (Eino Salmelaisen näyttämö, TTT) näytökset myytiin nopeasti loppuun ja nyt kun keväälle tuli lisänäytöksiä, ne myytiin tunnissa. Tänä aamuna lippuja löytyy enää uudenvuoden aatoksi. Muut 36 näytöstä ovat loppuun varattuja.

Sain liput 3. 5 näytökseen. Olen ostanut kevääksi liput myös näytelmään Verot ja kuolema, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Liila Jokelin, jota fanitan (TTT:n pieni näyttämö), Oppitunteja eläville (Akse Pettersson, Kansallisteatteri pieni näyttämö) ja Rikos ja rangaistus (Esa-Matti Smolander, Q-teatteri). Haluan kokea myös Reko Lundanin kirjoittaman näytelmän Aina joku eksyy (Jaakko Kiljunen, Tampereen teatterin Frenckell näyttämö).  Olen aikoinaan nähnyt KOM-teatterin hienon esityksen samasta näytelmästä.

Elämä ei ole pelkkää teatteria, siihen kuuluvat myös menetykset: Ostin Tokmannin alelaarista kultaköynnöksen  kuolleen värinokkosen tilalle. No ei kultaköynnös korvaa värinokkosta. Ei ihminenkään korvaa toista ihmistä.

Joku kirjoitti somessa, että on niitä, jotka sanovat, etteivät saa pidettyä huonekasveja hengissä ja sitten toisia jotka katsovat kuolevaa kasvia ja toteavat, että kyllä tuolla vielä jotain vihreää näkyy ja alkavat amputoida kasvin nekroosiin menneitä osia. Huonearaliani näytti menetetyltä tapaukselta, mutta se on kaikesta huolimatta toipumassa laajoista amputaatioista. 

Huomasitte varmaan, että yritin muotoilla klikkiotsikon.

Neljä selviytyjää ja kasvin hautausmaa

 

Kerron tässä päivityksessä selviytyjistä, niistä neljästä huonekasvista, jotka ovat selvinneet hengissä yli pimeimmän ajan ja kodissani vallitsevan jähmeän melankolian. Ja siitä joka ei selvinnyt.

 

Seviytyjä 1/4 (Philodendron 'Birkin' tai 'White Measure', näin minulle kerrottiin)
pientä ruskeaa nekroosia kasvin periferiassa havaittavissa, mutta tästä selvitään hyvin pienellä resektiolla. Ennuste ei tiedossa, enkä lähde sitä arvailemaan. 

Kilpipiilea on selviytyjä 2/4, jota on koetellut pimeys, veto ja ikkunaremontti. Yskinyt keltaista paksua limaa ja kuumeillut. Syksyllä ruukun keskellä kasvoi vielä terhakka yksinäinen kasvi, joka myöhemmin kitui ja riutui (syy tuntematon), epäilin jo exitusta, mutta sitten se tunki esiin ruukun laitamilta ja sanoi ”Hyvää huomenta”. Kilpipiilealla on tärkeä tehtävä, se peittää ikkunalaudan maalin lohkeilun. Sitä tarvitaan ja se tietää sen.

Selviytyjä 3/4 pukeutuu pilkulliseen, oli sitten kesä tai talvi, arki tai suurikin juhla. Nyt sillä on aihetta juhlaan, sillä se on selvinnyt pimeydestä ja pysyvästä karanteenista. Vaatimattomasti se ojentelee pilkkujaan, eikä ole kenellekään vaivaksi. 

Selviytyjä 4/4 on röyhkeä tyyppi, joka yrittää vallata ensin ikkunalaudan ja sitten koko kodin. Se on oman elämänsä Donald Trump, eikä tiedä, että sen röyhkeiden rönsyjen tyvissä on mahdollisesti hometta.

 Kaikki eivät selvinneet. Tässä on tuntemattoman kasvin hautausmaa. RIP. Kepeä mullat. 

Olen tästä postauksesta velkaa ihanalle runoilijalle, Solina Riekkolalle, jonka Face-päivityksistä sain idean. Hän on oikea kasviharrastaja, joka kylvettää, paapoo, valaisee, ruokkii ja rakastaa kasvejaan.

Kuluneita ajatuksia

Hiukseni makaavat apaattisina pitkin päälakeani, kuljen lökäpöksyissä ja ajattelen kuluneita ajatuksia.

Kerttu on hieman virkistynyt. Kun avaan kylpyhuoneen oven, se ryntää nuolemaan kosmetiikkatuotteiden matkapakkauksia, joita säilytän pyörällisessä metallikorissa.

En viitsi enää seurata koronauutisia kovin tarkasti, Kerttua ne eivät kiinnosta lainkaan, sillä se luki Hesarista, että vaikka virusta voidaan todeta kissoillakin, se ei aiheuta heille oireita. Kerttu luulee olevansa kuolematon.

Olen nostanut olohuoneen sälekaihtimet ja toivon, että huonekasvini huomaisivat kevään tulleen ja ryhtyisivät kukoistamaan.

Kokeilin ohjelmaa, jolla voi selvitellä kasvien nimiä ja sain tietää, että isolehtinen kasvi, jonka ostin Tokmannilta ja jonka lehtiruodit ovat punaiset, on nimeltään Codiaecum Variegatum (suomeksi ihmepensas). Lehtien väri vaihtelee valo-olosuhteiden mukaan, joten saa nähdä miten nyt käy.

Yritin selvittää toisenkin huonekasvin nimeä. Appi väitti sitä kurkuksi, joka se ei tosiaankaan ole. Mihinkään ei voi luottaa.

Allekirjoitin tänään sopimuksen äänikirjasta, joka tulee parhaassa tapauksessa jo kesäksi.

Muutama ihminen on lähettänyt viestin, että on pitänyt kirjastani. Tuntuu tosi kivalta. En pistäisi pahakseni vaikka tykkäämiset jaettaisiin laajemminkin. Kriittiset ajatukset saa pitää itsellään.

Kirjani on edelleen saatavilla eri sähkökirjapalveluista kuten Bookbeatista tai Suomalainen plus -palvelusta tai jos joku haluaa ihan oikean kovakantisen kirjan, sen saa helpoiten tilattua netistä esimerkiksi Kariston verkkokaupasta (linkki).

Hyvä syljeneritys

Koska minun pitäisi tehdä esitelmää, päivitän blogia. Työn välttely on luovaa puuhaa.

Hammaslääkärini kehui eilen syljeneritystäni ja olin muutenkin tyytyväinen elämääni. Samaan aikaan, kun kellin tyytyväisyydessäni, huomasin kissan oksennuksen olohuoneen matolla. Se oli jonkinlainen luonnon merkki siitä, että mitä vaan voi tapahtua koska vaan. Merien pinta saattaa nousta (se nousee) kahdeksan metriä, populistipuolueet saavat vallan (niin ne tekevät), vesistöihin ilmaantuu limaisia tulokaslajeja (miksei mitään kivaa tai hyödyllistä?) ja kotieläimet oksentavat matolle. Mitä menit olemaan tyytyväinen, mitä yleensäkään elit ja hengitit, hankit lapsia ja ostit uuden villapaidan, joka osoittautui Kiinassa valmistetuksi.

Tarjosin pojalleni pari viikkoa sitten huonekasvia, sillä se paljastui myrkylliseksi ja Kerttu oli itsetuhoisen kiinnostunut siitä. Nyt huonearalia on kuollut. Ensin sen lehtivarret alkoivat nuokkua surullisina, sitten lehdet menettivät ryhtinsä. Siinä vaiheessa kun melkein koko kasvi roikkui tarmottomana ruukun ulkopuolella, päästin sen tuskistaan ja heitin biojäteastiaan. Kasvi on helpompi korvata kuin eläin tai ihminen, joten kävin kukkakaupassa ja ostin uuden ja hienomman. Ylpeänä ilman minkäänlaista surua katsoin tänä aamuna uutta terhakkaa ystävääni.