Ostin langat islantilaisvillapaitaan, joita neulovat nyt kaikki, kunnes ketään ei enää moinen paksu villapaidan junttura kiinnosta. Suosituimman mallin suomalainen nimi on Ritari.
Myyjä kertoi, että lankaa menee niin paljon kuin sitä vaan saadaan. Onko tämä nyt uusi piikkimatto, hula-vanne tai leipäkone? Tai matto, joita virkattiin maitopusseista. (Maitoa myytiin jossain vaiheessa muovipusseissa. Juomaa täynnä oleva pussi aseteltiin "kätevään" muoviseen kaatoastiaan.)
Sopivan kokoiset pyöröpuikot olivat loppu, eikä sellaisia löytynyt omasta sotkuisesta pyöröpuikkokasastanikaan. Päätin lähteä iltakävelylle erääseen hienoon tamperelaiseen lankakauppaan, jonne matkaa kertyi kolmisen kilometriä. Lankakauppa olikin suljettu tänään jo neljältä eikä kuudelta. Näin näyteikkunasta, kun villalankanainen järjesteli kaiken värisiä villalankoja hyllyyn, mutta ovi oli tiukasti lukossa. Olisi tehnyt mieli hakata ikkunaa, mutta en kehdannut.
Olin vähintään yhtä pettynyt kuin siskoni ja hänen hollantilainen vieraansa, jotka aikoinaan soutivat kesämökiltä viiden kilometrin päähän kauppaan ostamaan saunaolutta. Kauppa oli mennyt kiinni pari minuuttia ennen heidän hikistä loppukiriään.
Sain lopulta pyöröpuikon lainaksi, joten katastrofi on selätetty.
