Ilta oli mukava. Kivaa olla rakastuneen parin seurassa, ikäänkuin saisi itsekin pienen onnen ripauksen. E kehui seuraamme, söimme hyvää ruokaa ja näimme viihdyttävän esityksen. Kävelin saappailla, joissa on todella korkeat korot. Jalkateräni puutuivat, pohkeita kiristi ja käveleminen oli tuskaa. Selvisin onneksi ilman nenälleni kaatumista. Saan ostaa kenkiä, joilla ei voi kävellä, koska minulla ei ole autoa. Ostin kerran sandaalit, joilla kävelin 20 m, sen jälkeen varpaat olivat verillä. 20 m kävelylle tuli hintaa. Toisaalta minulla ei siis ole autoa.
Ostin öljymaalauksen. Olen käynyt taulua katsomassa jo moneen kertaan. Ajattelen, että velvollisuuteni ja iloni on tukea taidetta edes vähän. Minulla on ennestään grafiikkaa, mutta olen pitkään miettinyt oikean maalauksen hankkimista. Kriteerinä on ollut, että taitelija on nainen, nuori ja sellainen ei muodikas. Tietysti taideteoksen on myös kosketettava jotenkin minua. Niin ja minulla siis ei ole autoa. Perustelen kaikkia hankintojani autottomuudellani.
Tiristin esityksessä pari pakollista kyyneltäkin, on tietysti mahdollista, että osuutensa oli kiristävillä saapikkailla.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Musikaali
Menen tänään katsomaan "Sound of Music"-musikaalia Tampere-talolle. Etukäteen olo on hieman epäileväinen. Seurakseni tulee suomalais-sveitsiläinen pariskunta. He ovat melko vastarakastuneita, pukeutuvat samanlaisiin paitoihin. T on langanlaiha nainen ja E pientä vatsaa kantava mies. T hiihtää ennen Tampereelle tuloa kolmisenkymmentä kilometriä. T syö vain kasvisruokaa, lisäksi hänellä on keliakiaruokavalio. Alkuun heidän oli puhe syödä luonani, nyt menemmekin ravintolaan syömään, mikä kieltämättä helpottaa oloani.
perjantai 15. tammikuuta 2010
Inspiration
Pitäisi kirjoittaa artikkelia. Työn aloittaminen on vaikeaa. Ostin USA:sta kalenterin, jossa on joka päivälle joku naisen kirjoittama aforismi. Madeleine L'Engle sanoo: Inspiration usually comes during work, rather than before it. Toivotaan, että näin on.
torstai 14. tammikuuta 2010
Kuuba
30.12.
Helsinki-Pariisi välillä minut sijoitetaan bisnesluokkaan, kone on ilmeisesti niin täysi. Siemailen samppanjaa ja luen Torsti Lehtisen kirjaa ”Sika vai Sokrates”. Tunnen itseni kansainvälisen tason tyypiksi. Vieressäni istuu nainen, tekstiilitaiteilija, joka on matkalla Beniniin tarkoituksenaan avioitua paikallisen miehen kanssa. He tutustuivat 4 vuotta sitten kun nainen oli stipendiaattina Villa Karossa. Mies kuulemma osaa mitä vain.
Bisnesilo loppuu lyhyeen. 11 tuntia sullottuna pieneen tilaan ei ole kaksista, varsinkin kun olen varma, että kone putoaa ja minä hukun, allahan on merta.
Casa Particulare on sama kuin 2 vuotta sitten. Hissin nappulat repsottavat entiseen tapaan. Emäntäni osaa yhtä paljon englantia kuin minä espanjaa, käytämme siis elekieltä. Huone on siisti, ikkunalaseja tosin ei ole, mutta mitä niillä, puiset kaihtimet avautuvat ja sulkeutuvat kahvasta.
31.12.
Aamiainen on toisessa yksityismajoituksessa: paljon hedelmiä, mehua, hyvää maitokahvia, sämpylää ja paistettua kananmunaa.
Illalla on fiesta. Kuubalaiseen tapaan puolilta öin heitetään vanha vuosi ulos. Ovesta heitetään sangollinen vettä. Hieno konkreettinen tapa unohtaa menneet. Rommipullosta kaadetaan aina ensin tilkka maahan tai ravintolassa lattialle, pyhimyksiä varten. Tanssin koko illan uskomattoman komean miehen kanssa. Lähtiessä mies kysyy koska tapaamme uudelleen. En tiedä. Tuskin koskaan.
2.1.
Olen jo oppinut käyttämään hissiä ja avaamaan ovet. Huoneessani on 20 pehmolelua. Käymme päivittäin salsatunneilla. Tanssimme Ruedaa, sellaista piiritanssia ja nauramme. Tanssipartnerimme ovat nuoria kuubalaisia miehiä. Tunnit ovat jonkun olohuoneessa, vähäiset huonekalut on kannettu pois. Tanssipaikkaan on helppo suunnistaa roskakasojen mukaan. Kaupunki on lievästi sanottuna pittoreskin rähjäinen.
3.1
Casa de la Musicassa päivämatineassa. Sopivaa bailausta tässä iässä: alkaa klo 17 ja loppuu n. 21. Kuubalainen mies sanoo rakastavansa minua. Nuoriso jää vielä kaupungille. Heidän kanssaan olleet kuubalaiset viedään käsiraudoissa poliisiasemalle. Ovat kuulemma vaarallisia nuorille naisille. Kuubalaiset kertoivat, että sama tapahtuu yhtenään. Poliiseille pitää antaa rahaa ja tuolloin pääsee heti pois. Kuubalaiset saavat muuten nykyään myös yöpyä hotelleissa. Kuitenkaan ystäväni kuubalainen aviomies ei saanut käydä hänen huoneessaan.
Illalla perhemajoituksessa on bileet. Minulle annetaan oluttölkki käteen. Vieraat tanssivat 70-luvun diskohittejä hassuilla kuvioilla.
Saan kuumeisen vatsataudin, sen saa myös 8 muuta matkalaista, kolme säilyy jostain syystä terveenä. Ulkoa kuuluu karmea huuto kuin sikaa tapettaisiin, ikkunasta näen, että sikaa todella tapetaan terassilla keskellä Havannaa.
5.1.
Olemme Varaderossa all included hotellissa. On niin kylmä, ettei uimista voi ajatella. Vatsatauti jatkuu. En pysty syömään mitään. Onneksi hotellissa on lääkäri, saan nestettä suoneen, sekä kaksi tuntematonta ainetta sisältävää ampullia. Ciproxin kuurin olen jo aloittanut. Infuusio suoritetaan hotellihuoneessani. Sairaanhoitajamies kiinnittää nestepussin seinälamppuun sideharsolla. Lääkäri tuohtuu kun en välillä ymmärrä häntä: ”I speak exellent English”. Ampullat auttavat, olo on kohtalainen, hotellin vaaka näyttää 2 kg vähemmän kuin kotoa lähtiessä.
Aamuyöstä tulee sähkökatko, tuolloin ei luonnollisesti tule myöskään vettä. Aamiainen tarjotaan kynttilän valossa. Jostain syystä ruoka ei maistu.
6.1.
Kävin lääkärin kontrollissa, yritin näyttää pirteältä, etteivät laita uudelleen nestettä suoneen. Lääkäri korosti dietin tärkeyttä. Kävelin rannalla, meri on kaunis, rantaan on ajautunut sinisiä pulleita meduusoja.
7.1.
Aamut aloitamme keskustelemalla suolen toiminnasta. Edelleenkään en pysty juomaan kahvia, vaikka normaalisti juon sitä vähintään 5 kuppia päivässä. Pöydän notkuvat herkkuja ja pystyn syömään vain perunaa.
8.1.
Havannassa taas. Hotellissa ei tule lämmintä vettä. Vessa ei toimi. Täytän vessan roskiksen vedellä ja kaadan pönttöön. Toimii se näinkin. Suihku on iso mokkula, josta tulee vettä kuin hanasta. Ei pidä valittaa yhdessä huoneessa vesi tulee vain vaakasuorina suihkuina, joiden keskellä ei kastu ollenkaan. Hiusten pesu vaatii akrobaattisia suorituksia. Salsatunnit ovat edelleen ihania.
10.1.
Käymme Miramarissa Casa de la Musicassa kuuntelemassa Bamboleoa. Tanssimme salsaa ja reggaetonia. Kuubalaiset lähtevät kaupunkiin vanhalla amerikanraudalla, me suomalaiset iänikuisella Ladalla. Rengas puhkeaa matkalla, saamme uuden rähjäisen Ladan. Nämä eivät menisi meillä läpi minkään sortin katsastuksista. Vanhat amerikanraudat ovat kauniita ainakin kauempaa katsottuna.
11.1.
Osmel antaa vielä yksityisen salsatunnin kotinsa keittiössä. Huikeaa tanssin iloa. Maria käy välillä näyttämässä naisten askelia, asunnossa pyörii useampi nainen, mummot kurkkivat ovesta kun tanssimme. Talo on kaatumaisillaan oleva rötiskö.
Odotamme lentokentälle lähtöä. Eräs mies tuo minulle ruusukimpun ja sanoo rakastavansa minua. Emme ole siis edes kertaakaan tavanneet kahden kesken. Katson kohtausta kuin romanttista elokuvaa. Annan kukat kuubalaiselle naiselle, joka on mukana bussinrotiskossa joka vie meidän lentokentälle. Mukana on aina ylimääräistä porukkaa matkalla johonkin. Nainen ilahtuu kukista.
Helsinki-Pariisi välillä minut sijoitetaan bisnesluokkaan, kone on ilmeisesti niin täysi. Siemailen samppanjaa ja luen Torsti Lehtisen kirjaa ”Sika vai Sokrates”. Tunnen itseni kansainvälisen tason tyypiksi. Vieressäni istuu nainen, tekstiilitaiteilija, joka on matkalla Beniniin tarkoituksenaan avioitua paikallisen miehen kanssa. He tutustuivat 4 vuotta sitten kun nainen oli stipendiaattina Villa Karossa. Mies kuulemma osaa mitä vain.
Bisnesilo loppuu lyhyeen. 11 tuntia sullottuna pieneen tilaan ei ole kaksista, varsinkin kun olen varma, että kone putoaa ja minä hukun, allahan on merta.
Casa Particulare on sama kuin 2 vuotta sitten. Hissin nappulat repsottavat entiseen tapaan. Emäntäni osaa yhtä paljon englantia kuin minä espanjaa, käytämme siis elekieltä. Huone on siisti, ikkunalaseja tosin ei ole, mutta mitä niillä, puiset kaihtimet avautuvat ja sulkeutuvat kahvasta.
31.12.
Aamiainen on toisessa yksityismajoituksessa: paljon hedelmiä, mehua, hyvää maitokahvia, sämpylää ja paistettua kananmunaa.
Illalla on fiesta. Kuubalaiseen tapaan puolilta öin heitetään vanha vuosi ulos. Ovesta heitetään sangollinen vettä. Hieno konkreettinen tapa unohtaa menneet. Rommipullosta kaadetaan aina ensin tilkka maahan tai ravintolassa lattialle, pyhimyksiä varten. Tanssin koko illan uskomattoman komean miehen kanssa. Lähtiessä mies kysyy koska tapaamme uudelleen. En tiedä. Tuskin koskaan.
2.1.
Olen jo oppinut käyttämään hissiä ja avaamaan ovet. Huoneessani on 20 pehmolelua. Käymme päivittäin salsatunneilla. Tanssimme Ruedaa, sellaista piiritanssia ja nauramme. Tanssipartnerimme ovat nuoria kuubalaisia miehiä. Tunnit ovat jonkun olohuoneessa, vähäiset huonekalut on kannettu pois. Tanssipaikkaan on helppo suunnistaa roskakasojen mukaan. Kaupunki on lievästi sanottuna pittoreskin rähjäinen.
3.1
Casa de la Musicassa päivämatineassa. Sopivaa bailausta tässä iässä: alkaa klo 17 ja loppuu n. 21. Kuubalainen mies sanoo rakastavansa minua. Nuoriso jää vielä kaupungille. Heidän kanssaan olleet kuubalaiset viedään käsiraudoissa poliisiasemalle. Ovat kuulemma vaarallisia nuorille naisille. Kuubalaiset kertoivat, että sama tapahtuu yhtenään. Poliiseille pitää antaa rahaa ja tuolloin pääsee heti pois. Kuubalaiset saavat muuten nykyään myös yöpyä hotelleissa. Kuitenkaan ystäväni kuubalainen aviomies ei saanut käydä hänen huoneessaan.
Illalla perhemajoituksessa on bileet. Minulle annetaan oluttölkki käteen. Vieraat tanssivat 70-luvun diskohittejä hassuilla kuvioilla.
Saan kuumeisen vatsataudin, sen saa myös 8 muuta matkalaista, kolme säilyy jostain syystä terveenä. Ulkoa kuuluu karmea huuto kuin sikaa tapettaisiin, ikkunasta näen, että sikaa todella tapetaan terassilla keskellä Havannaa.
5.1.
Olemme Varaderossa all included hotellissa. On niin kylmä, ettei uimista voi ajatella. Vatsatauti jatkuu. En pysty syömään mitään. Onneksi hotellissa on lääkäri, saan nestettä suoneen, sekä kaksi tuntematonta ainetta sisältävää ampullia. Ciproxin kuurin olen jo aloittanut. Infuusio suoritetaan hotellihuoneessani. Sairaanhoitajamies kiinnittää nestepussin seinälamppuun sideharsolla. Lääkäri tuohtuu kun en välillä ymmärrä häntä: ”I speak exellent English”. Ampullat auttavat, olo on kohtalainen, hotellin vaaka näyttää 2 kg vähemmän kuin kotoa lähtiessä.
Aamuyöstä tulee sähkökatko, tuolloin ei luonnollisesti tule myöskään vettä. Aamiainen tarjotaan kynttilän valossa. Jostain syystä ruoka ei maistu.
6.1.
Kävin lääkärin kontrollissa, yritin näyttää pirteältä, etteivät laita uudelleen nestettä suoneen. Lääkäri korosti dietin tärkeyttä. Kävelin rannalla, meri on kaunis, rantaan on ajautunut sinisiä pulleita meduusoja.
7.1.
Aamut aloitamme keskustelemalla suolen toiminnasta. Edelleenkään en pysty juomaan kahvia, vaikka normaalisti juon sitä vähintään 5 kuppia päivässä. Pöydän notkuvat herkkuja ja pystyn syömään vain perunaa.
8.1.
Havannassa taas. Hotellissa ei tule lämmintä vettä. Vessa ei toimi. Täytän vessan roskiksen vedellä ja kaadan pönttöön. Toimii se näinkin. Suihku on iso mokkula, josta tulee vettä kuin hanasta. Ei pidä valittaa yhdessä huoneessa vesi tulee vain vaakasuorina suihkuina, joiden keskellä ei kastu ollenkaan. Hiusten pesu vaatii akrobaattisia suorituksia. Salsatunnit ovat edelleen ihania.
10.1.
Käymme Miramarissa Casa de la Musicassa kuuntelemassa Bamboleoa. Tanssimme salsaa ja reggaetonia. Kuubalaiset lähtevät kaupunkiin vanhalla amerikanraudalla, me suomalaiset iänikuisella Ladalla. Rengas puhkeaa matkalla, saamme uuden rähjäisen Ladan. Nämä eivät menisi meillä läpi minkään sortin katsastuksista. Vanhat amerikanraudat ovat kauniita ainakin kauempaa katsottuna.
11.1.
Osmel antaa vielä yksityisen salsatunnin kotinsa keittiössä. Huikeaa tanssin iloa. Maria käy välillä näyttämässä naisten askelia, asunnossa pyörii useampi nainen, mummot kurkkivat ovesta kun tanssimme. Talo on kaatumaisillaan oleva rötiskö.
Odotamme lentokentälle lähtöä. Eräs mies tuo minulle ruusukimpun ja sanoo rakastavansa minua. Emme ole siis edes kertaakaan tavanneet kahden kesken. Katson kohtausta kuin romanttista elokuvaa. Annan kukat kuubalaiselle naiselle, joka on mukana bussinrotiskossa joka vie meidän lentokentälle. Mukana on aina ylimääräistä porukkaa matkalla johonkin. Nainen ilahtuu kukista.
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Matkalaukku
Ei vieläkään matkalaukkua, joten en voi kirjoittaa päiväkirjamerkintöjäni. Sain lentoaseman tiskistä lapun, jossa oli yllätyksekseni Air Francen palvelunumero. Soitin ja sepustin asiani englanniksi, matkalaukusta ei ole mitään havaintoa, soittakaa illalla uudelleen. Soitin uudelleen, arvioitu virkailijan puheille pääsy 7 min. Finnairin puhelin ei vastannut ollenkaan. Netistä voi seurata matkalaukun liikkeitä lentoliikenteessä. Ei mitään havaintoa sijainnista. Kohta kännykän akku loppuu ja laturi on tietysti matkalaukussa. Siellä on myös hiusharjani, föönini, meikkini, hammasraudat, joita pitäisi ajoittain pitää yöllä.
Havannasta lähtiessä lentoemännät kulkivat pitkin käytäviä ja suihkuttivat kaikki kahdesta aerosolipullosta jotain tuntematonta kemikaalia matkustamoon. Hyönteismyrkkyä?
Havannasta lähtiessä lentoemännät kulkivat pitkin käytäviä ja suihkuttivat kaikki kahdesta aerosolipullosta jotain tuntematonta kemikaalia matkustamoon. Hyönteismyrkkyä?
tiistai 12. tammikuuta 2010
Habana
Kirjoitan tarkemmin Havannasta kun saan matkalaukkuni, jossa on värkkäämäni matkapäiväkirja. Muutamia hajahuomioita:
Hiljaisuus huutaa, en saa todennäköisesti nukuttua ilman äänekästä musiikkia, huutoa, autojen melua, kukkojen kieuntaa ja tapettavan sian kiljuntaa. Miten täällä voi olla näin siistiä, paikat eivät repsota, ikkunalasi ja karmit ovat samaa paria, tulee lämmintä vettä, vessan nuppi ei jää käteen ja "suihkukaapin" ovet mene jengoiltaan. Miehet eivät huuda perään, taksiin ei tunge sekalaista sakkia, tuntemattomat eivät pyydä juhliin. Kirjoitin matkaa edeltävästi tuosta yhdestä miehestä. Näin hänet pari kertaa, enkä todellakaan kahden kesken. Tämä on kuin elokuvista: odottelimme autonrotiskoa, jonka oli määrä viedä meidät lentokentälle. Istuin hotellin aulassa. Yhtäkkiä mies oli edessäni kauniin ruusukimpun kanssa ja sanoi kaikkien kuullen, "I love you" ja suuteli poskelle.
Tarina jatkuu kun/jos saan matkatavarani. Nyt menen LÄMPIMÄÄN suihkuun. Selkää on sitten hankala pestä kylmällä vedellä. Miksi se tuntuu tuolla ihoalueella erityisen hyytävältä?
Hiljaisuus huutaa, en saa todennäköisesti nukuttua ilman äänekästä musiikkia, huutoa, autojen melua, kukkojen kieuntaa ja tapettavan sian kiljuntaa. Miten täällä voi olla näin siistiä, paikat eivät repsota, ikkunalasi ja karmit ovat samaa paria, tulee lämmintä vettä, vessan nuppi ei jää käteen ja "suihkukaapin" ovet mene jengoiltaan. Miehet eivät huuda perään, taksiin ei tunge sekalaista sakkia, tuntemattomat eivät pyydä juhliin. Kirjoitin matkaa edeltävästi tuosta yhdestä miehestä. Näin hänet pari kertaa, enkä todellakaan kahden kesken. Tämä on kuin elokuvista: odottelimme autonrotiskoa, jonka oli määrä viedä meidät lentokentälle. Istuin hotellin aulassa. Yhtäkkiä mies oli edessäni kauniin ruusukimpun kanssa ja sanoi kaikkien kuullen, "I love you" ja suuteli poskelle.
Tarina jatkuu kun/jos saan matkatavarani. Nyt menen LÄMPIMÄÄN suihkuun. Selkää on sitten hankala pestä kylmällä vedellä. Miksi se tuntuu tuolla ihoalueella erityisen hyytävältä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)