Olen oppinut yhden asian ihmisistä: mitä epävarmemmalta henkilö kuulostaa, sitä todennäköisemmin kyse on älykkäästä yksilöstä (toki epävarmuus voi olla merkki muustakin). Varmoja mielipiteitä on niillä, jotka eivät katso asioita joka kantilta. Varmuus vetää ikävä kyllä puoleensa ja epävarmuus tekee asiantuntijoiden horinoista epäuskottavia.
Charles Bukowski on kuulemma kirjoittanut "The problem with the world is that intelligent people are full of doubts, while the stubid ones are full of confidence".
Koska nykyään on muodostettava mielipide kaikesta, testaan usein asioita Jope Ruonansuun opein: "Aattelepa ite omalle kohalles" ja näin monesti ratkeaa kenen taakse asettua ja miten toimia.
Tänään siis tukeuduin kahteen suureen ajattelijaan, suomalaiseen koomikkoon Jope Ruonansuuhun ja amerikkalaiseen kirjailijaan Charles Bukowskiin, joilla molemmilla on ollut ongelmia alkoholin käytön suhteen tai kuten eräs kollegani tapasi sanoa, heillä on esiintynyt taitamatonta alkoholinkäyttöä.
perjantai 20. joulukuuta 2019
torstai 19. joulukuuta 2019
Wild World
Käväisin risteilyaluksella Tukholmassa ja mietin, että onko olemassa opisto, jossa opetetaan kuuluttamaan risteilyasiakkaille tietyllä nuotilla. Se on yhdistelmä näistä kahdesta:
1. Lentokapteenin "Ei mitään hätää, puhun tälleen rauhallisesti, sillä kone ei ole juuri tällä hetkellä putoamassa" ja
2. Bileisännän tai emännän "Oluttuopin ja shotin saa yhteishintaan 9 euroa, nyt ei olla kotona ja ostakaa vielä hajuvettä/partavettä ensin!"
Laivan pubissa soittaa kitaraa ja laulaa brittinimellä varustettu letkeän kyllästynyt trubaduuri (mistä niitä löytyy?), joka ei koskaan petä yleisöään vaan esittää Cat Stevensin kappaleen Wild World.
Karaokessa jo elämää nähneet miehet ja naiset vetävät laahaavia suomalaisiskelmiä. Yökerhossa bändi, jonka nimen olet saattanut kuulla jossain kaksikymmentä vuotta sitten, soittaa humppabiisejä. Tauolla naiset tanssivat lavalla höyhenpuvuissa.
Kuten huomaatte kaikki risteilyyn kuuluva tuli tehtyä. Lisäksi söimme Ala Carte ravintolassa (hyvää) ja Ocean Grill -nimisessä kuppilassa (pahaa).
Kävimme Fotografiska museossa, jolla on toimitilat myös Tallinnassa ja New Yorkissa. Museo esittelee vetävää valokuvataidetta. Sen kaiken värin keskellä Pentti Sammallahden mustavalkoiset kuvat liikuttivat.
Yöllä meri oli levoton ja sänkyni tärisi säännöllisin väliajoin, joten en juurikaan nukkunut vaan odottelin seuraavaa tärinäaaltoa. Suunnittelin etukäteen mitä pistän päälleni jos hälytys käynnistyy ja on siirryttävä kokoontumispaikalle seitsemännelle kannelle.
Kunpa pääsisin pian uudestaan risteilylle!
1. Lentokapteenin "Ei mitään hätää, puhun tälleen rauhallisesti, sillä kone ei ole juuri tällä hetkellä putoamassa" ja
2. Bileisännän tai emännän "Oluttuopin ja shotin saa yhteishintaan 9 euroa, nyt ei olla kotona ja ostakaa vielä hajuvettä/partavettä ensin!"
Laivan pubissa soittaa kitaraa ja laulaa brittinimellä varustettu letkeän kyllästynyt trubaduuri (mistä niitä löytyy?), joka ei koskaan petä yleisöään vaan esittää Cat Stevensin kappaleen Wild World.
Karaokessa jo elämää nähneet miehet ja naiset vetävät laahaavia suomalaisiskelmiä. Yökerhossa bändi, jonka nimen olet saattanut kuulla jossain kaksikymmentä vuotta sitten, soittaa humppabiisejä. Tauolla naiset tanssivat lavalla höyhenpuvuissa.
Kuten huomaatte kaikki risteilyyn kuuluva tuli tehtyä. Lisäksi söimme Ala Carte ravintolassa (hyvää) ja Ocean Grill -nimisessä kuppilassa (pahaa).
Kävimme Fotografiska museossa, jolla on toimitilat myös Tallinnassa ja New Yorkissa. Museo esittelee vetävää valokuvataidetta. Sen kaiken värin keskellä Pentti Sammallahden mustavalkoiset kuvat liikuttivat.
Yöllä meri oli levoton ja sänkyni tärisi säännöllisin väliajoin, joten en juurikaan nukkunut vaan odottelin seuraavaa tärinäaaltoa. Suunnittelin etukäteen mitä pistän päälleni jos hälytys käynnistyy ja on siirryttävä kokoontumispaikalle seitsemännelle kannelle.
Kunpa pääsisin pian uudestaan risteilylle!
tiistai 17. joulukuuta 2019
Tukholma
Lähden ystävän kanssa käväisemään Tukholmassa. En pidä laivaristeilyistä, mutta lähden silti. Eräs tuttavani rakastaa ruotsinlaivoja, katkarapuleipiä, väsähtäneitä yökerhoesityksiä ja jopa laivalla kaikuvia kuulutuksia.
Pakkasin mukaan romaanin, neuletyön ja tuon tuttavani ruotsinlaivainnostuksen. Ala carte ravintolaan on varattu pöytä. Alennusliput Fotografiskaan ostettu, muu on vielä auki. Onhan se kiva vaihtaa pimeä Tampere hämärään ja kuraiseen Tukholmaan edes muutamaksi tunniksi.
Eipä tässä muuta. Ilmoitin vaan, ettei kukaan ihmettele ja miksi ihmettelisi, sillä luultavammin kukaan ei edes huomaa poissaoloani. Palaan pian.
P.S. Nyt kuuluu ilmoittaa mitä töitä on vuosien mittaan tullut tehtyä. Yhden kesän ajan toimin kioskimyyjänä, myöhemmin olen tehnyt töitä siivoojana eräässä laboratoriossa ja hotellissa, yrittänyt tehdä toimistohommia, kesän verran tein sairaanhoitajan töitä silloisessa B-mielisairaalassa ja sen jälkeen olenkin työskennellyt lääkärinä erilaisissa tehtävissä. Tällä hetkellä leikin kirjailijaa.
Pakkasin mukaan romaanin, neuletyön ja tuon tuttavani ruotsinlaivainnostuksen. Ala carte ravintolaan on varattu pöytä. Alennusliput Fotografiskaan ostettu, muu on vielä auki. Onhan se kiva vaihtaa pimeä Tampere hämärään ja kuraiseen Tukholmaan edes muutamaksi tunniksi.
Eipä tässä muuta. Ilmoitin vaan, ettei kukaan ihmettele ja miksi ihmettelisi, sillä luultavammin kukaan ei edes huomaa poissaoloani. Palaan pian.
P.S. Nyt kuuluu ilmoittaa mitä töitä on vuosien mittaan tullut tehtyä. Yhden kesän ajan toimin kioskimyyjänä, myöhemmin olen tehnyt töitä siivoojana eräässä laboratoriossa ja hotellissa, yrittänyt tehdä toimistohommia, kesän verran tein sairaanhoitajan töitä silloisessa B-mielisairaalassa ja sen jälkeen olenkin työskennellyt lääkärinä erilaisissa tehtävissä. Tällä hetkellä leikin kirjailijaa.
maanantai 16. joulukuuta 2019
Lukupiirin pikkujoulut
Toimin eilisen lukupiiritapaamisen emäntänä. Lukupiiriimme kuuluu seitsemän naista ja tapaamme parin kuukauden välein, joten yleensä saan nauttia toisten tekemistä herkuista. Kärsin matalasta emäntäitsetunnosta, joten stressaan aina kelpaavatko laittamani eväät muille. Hyvin meni ja sain kehuja (kaikkia kehutaan). Olin itse lopulta tyytyväinen, mikä on tärkeintä.
Tapaaminen sujuu näin: istutaan pöytään, pölistään, ryhdistäydytään, jokainen saa vuorollaan kommentoida luettavana ollutta romaania, jonka jälkeen huudamme kaikki yhteen ääneen.
Luimme (moni kuunteli) Edouart Louisin (anteeksi, en osaa tehdä E:n päälle kuuluvaa keikistelevää hattua) esikoisromaanin Ei enää Eddy. Pidimme rankasta romaanista yksimielisesti vaikka välillä mielipiteet menevät sopivasti ristiin. Keskustelua huono-osaisuudesta, väkivallasta, sukupuolesta ja homoseksuaalien kaltoinkohtelusta riitti.
Romaani oli lukupiirikirjana huippuluokkaa, se herätti tunteita, eikä ollut liian hankala tai paksu (Don Quijote jäi monelta aikoinaan lukematta ja tuolla se odottaa kirjahyllyssä, että tarvitaan kasvipainoa). Jos kirja jää puoliväliin niin keskustelu siirtyy helposti muihin aiheisiin.
Vietimme samalla pikkujouluja ja jaoimme kirjalahjat. Tänään tapaan kirjoitusporukan ja taas tarvitaan kirjalahja, teemana tällä kertaa on kaunis kirja (vuosittain muuten valitaan sellainenkin, viime vuonna palkinnon sai Kimmo Oksasen ja Heidi Piiroisen Ohikuljetut -Erään kerjäläisperheen tarina, WSOY). Pirkkalaiskirjailijoidenkin pikkujouluissa vaihdettiin kirjalahjat. Ei se mitään, sillä kirja on erinomainen lahja.
Tapaaminen sujuu näin: istutaan pöytään, pölistään, ryhdistäydytään, jokainen saa vuorollaan kommentoida luettavana ollutta romaania, jonka jälkeen huudamme kaikki yhteen ääneen.
Luimme (moni kuunteli) Edouart Louisin (anteeksi, en osaa tehdä E:n päälle kuuluvaa keikistelevää hattua) esikoisromaanin Ei enää Eddy. Pidimme rankasta romaanista yksimielisesti vaikka välillä mielipiteet menevät sopivasti ristiin. Keskustelua huono-osaisuudesta, väkivallasta, sukupuolesta ja homoseksuaalien kaltoinkohtelusta riitti.
Romaani oli lukupiirikirjana huippuluokkaa, se herätti tunteita, eikä ollut liian hankala tai paksu (Don Quijote jäi monelta aikoinaan lukematta ja tuolla se odottaa kirjahyllyssä, että tarvitaan kasvipainoa). Jos kirja jää puoliväliin niin keskustelu siirtyy helposti muihin aiheisiin.
Vietimme samalla pikkujouluja ja jaoimme kirjalahjat. Tänään tapaan kirjoitusporukan ja taas tarvitaan kirjalahja, teemana tällä kertaa on kaunis kirja (vuosittain muuten valitaan sellainenkin, viime vuonna palkinnon sai Kimmo Oksasen ja Heidi Piiroisen Ohikuljetut -Erään kerjäläisperheen tarina, WSOY). Pirkkalaiskirjailijoidenkin pikkujouluissa vaihdettiin kirjalahjat. Ei se mitään, sillä kirja on erinomainen lahja.
lauantai 14. joulukuuta 2019
Häpeää metritavarana
Kirjoittamisessani on kuulemma kyse häpeästä ja todennäköisemmin myös oudosta halusta häpäistä itseään.
Ostin pari vuotta sitten uuden silitysraudan, joka ei oikein ole lunastanut lupauksiaan. Kun vesisäiliön täyttää ja rauta lämpiää, vesi pursuaa tuskaisesti vääriin suuntiin. Viime aikoina olen huomannut raudan pohjan kärsineen, eikä rauta ole koskaan liukunut sulavasti vaatekappaleiden pinnalla.
Tutkiessani tilannetta tarkemmin, huomasin, että silitysraudan pohjasta irtoaa kummallisia muoviriekaleita. Olen ilmeisemmin jättänyt suojamuovin paikoilleen.
Olen kirjailija Petri Tammisen fani. Uusimmasta Imagesta löytyy Venla Rossin kirjoittama Tammisen henkilöhaastattelu. Kirjailija on vältellyt tällaisia haastatteluja, eikä niitä ole kuulemma paljon pyydettykään.
Häpeästä puheen ollen Tammisen ystävä oli todennut "Sähän myyt häpeää metritavarana".
Erno Paasilinna on sanonut, että tullakseen kirjailijaksi on elettävä kirjailijan elämä. Imagen haastattelun mukaan Petri Tamminen on viettänyt 25 vuotta yksin kotona ja lämmittänyt valmiskeittoja (on Tammisella kyllä perhekin).
Petri Tammisen elämä sosiaalisten velvotteiden keskellä ei ole ollut helppoa, lentopalloharrastuksen pariin pääseminenkin vaati monta vuotta, sillä ensimmäiseen lähestymiseen ei heti vastattu. Kirjailija on hakenut kerran apua terapiastakin, mutta eihän siitä tullut mitään, sillä hän yritti tehdä vaikutuksen terapeuttiinsa.
Lukekaa Imagen mainio juttu tai ennen kaikkea lukekaa Petri Tammisen kirjoja.
Jos ei olisi kykyä häpeään niin onnistuisiko kirjoittaminen? Joku motiivi pitää ihmisellä toimintaansa olla.
Ostin pari vuotta sitten uuden silitysraudan, joka ei oikein ole lunastanut lupauksiaan. Kun vesisäiliön täyttää ja rauta lämpiää, vesi pursuaa tuskaisesti vääriin suuntiin. Viime aikoina olen huomannut raudan pohjan kärsineen, eikä rauta ole koskaan liukunut sulavasti vaatekappaleiden pinnalla.
Tutkiessani tilannetta tarkemmin, huomasin, että silitysraudan pohjasta irtoaa kummallisia muoviriekaleita. Olen ilmeisemmin jättänyt suojamuovin paikoilleen.
Olen kirjailija Petri Tammisen fani. Uusimmasta Imagesta löytyy Venla Rossin kirjoittama Tammisen henkilöhaastattelu. Kirjailija on vältellyt tällaisia haastatteluja, eikä niitä ole kuulemma paljon pyydettykään.
Häpeästä puheen ollen Tammisen ystävä oli todennut "Sähän myyt häpeää metritavarana".
Erno Paasilinna on sanonut, että tullakseen kirjailijaksi on elettävä kirjailijan elämä. Imagen haastattelun mukaan Petri Tamminen on viettänyt 25 vuotta yksin kotona ja lämmittänyt valmiskeittoja (on Tammisella kyllä perhekin).
Petri Tammisen elämä sosiaalisten velvotteiden keskellä ei ole ollut helppoa, lentopalloharrastuksen pariin pääseminenkin vaati monta vuotta, sillä ensimmäiseen lähestymiseen ei heti vastattu. Kirjailija on hakenut kerran apua terapiastakin, mutta eihän siitä tullut mitään, sillä hän yritti tehdä vaikutuksen terapeuttiinsa.
Lukekaa Imagen mainio juttu tai ennen kaikkea lukekaa Petri Tammisen kirjoja.
Jos ei olisi kykyä häpeään niin onnistuisiko kirjoittaminen? Joku motiivi pitää ihmisellä toimintaansa olla.
torstai 12. joulukuuta 2019
Koiran morsiamet
En ole pitkään aikaan käynyt teatterissa. Jostain syystä olin jo melkein unohtanut näytelmät, aplodit, kuiskaajat, näyttämöt, jännityksen, narikat, lämpiöt ja kuuluvalla äänellä puhuvat tyypit, jotka teeskentelevät olevansa muuta kuin ovat.
Sirkku Peltolan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa näytelmässä Koiran morsiamet (TTT, Kellariteatteri) tutustutaan siskoksiin, joista toinen makaa sohvalla ja lukee laulavaa lintukirjaa ja toinen ihastuu nuoreen mieheen, jota on katsonut ikkunan läpi. Oikeastaan kaikki ovat kovin yksinäisiä vaikkakin lähekkäin.
Siskokset tekevät hienot roolit, mutta varsinkin Teija Auvinen teki minuun vaikutuksen vähäeleisyydellään. Sari Mällisen revittelyä taas kehuttiin kovasti Hesarissa. Saska Pulkkisen nuoren miehen rooli ei tarjonnut ihan niin paljon mahdollisuuksia loistaa, sillä tämä oli keski-ikäisten naisten näytelmä. Näytelmässä nähtiin myös koira, joka sekin teki riipaisevan hienon roolisuorituksen.
Väliajan jälkeen roolit vaihtuivat ja toinen sisko juuttui sohvaan, joten toinen joutui menemään lähikauppaan ostoksille jos ei sitten Lidliin, jonka eteisessä pullonpalautusautomaatin vieressä on kaksi tuolia vanhuksia, invalideja tai pakolaisia varten.
Näytelmä oli hauska, mutta ei se oikeastaan naurattanut, enemmänkin liikutti, mutta ilo ja suru ovatkin lopulta niin lähellä toisiaan. Sirkku Peltola ymmärtää meitä pikkuvikaisia ihmisiä.
Suosittelen teitäkin käymään teatterissa vaikka edellisestä kerrasta olisi jo kulunut tovi. Siellä odottavat punaisella kankaalla päällystetyt penkit, lattia joka kohoaa näyttämöltä takaseinää kohti, väliajalla voi juoda viinilasillisen, seisoskella lämpiössä katselemassa muuta yleisöä ja käydä vessassa.
Näytelmän loputtua jonotetaan takit ja siirrytään takaisin pimeään ja kylmään maailmaan, jossa millään ei ole silleen loppua kuten näytelmässä on, eikä kukaan edes taputa.
Sirkku Peltolan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa näytelmässä Koiran morsiamet (TTT, Kellariteatteri) tutustutaan siskoksiin, joista toinen makaa sohvalla ja lukee laulavaa lintukirjaa ja toinen ihastuu nuoreen mieheen, jota on katsonut ikkunan läpi. Oikeastaan kaikki ovat kovin yksinäisiä vaikkakin lähekkäin.
Siskokset tekevät hienot roolit, mutta varsinkin Teija Auvinen teki minuun vaikutuksen vähäeleisyydellään. Sari Mällisen revittelyä taas kehuttiin kovasti Hesarissa. Saska Pulkkisen nuoren miehen rooli ei tarjonnut ihan niin paljon mahdollisuuksia loistaa, sillä tämä oli keski-ikäisten naisten näytelmä. Näytelmässä nähtiin myös koira, joka sekin teki riipaisevan hienon roolisuorituksen.
Väliajan jälkeen roolit vaihtuivat ja toinen sisko juuttui sohvaan, joten toinen joutui menemään lähikauppaan ostoksille jos ei sitten Lidliin, jonka eteisessä pullonpalautusautomaatin vieressä on kaksi tuolia vanhuksia, invalideja tai pakolaisia varten.
Näytelmä oli hauska, mutta ei se oikeastaan naurattanut, enemmänkin liikutti, mutta ilo ja suru ovatkin lopulta niin lähellä toisiaan. Sirkku Peltola ymmärtää meitä pikkuvikaisia ihmisiä.
Suosittelen teitäkin käymään teatterissa vaikka edellisestä kerrasta olisi jo kulunut tovi. Siellä odottavat punaisella kankaalla päällystetyt penkit, lattia joka kohoaa näyttämöltä takaseinää kohti, väliajalla voi juoda viinilasillisen, seisoskella lämpiössä katselemassa muuta yleisöä ja käydä vessassa.
Näytelmän loputtua jonotetaan takit ja siirrytään takaisin pimeään ja kylmään maailmaan, jossa millään ei ole silleen loppua kuten näytelmässä on, eikä kukaan edes taputa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)