Loma

Täten ilmoitan, että aion olla viikon ajan poissa virtaalimaailmasta. Muistakaa minut vielä silloin. Tai unohtakaa. On maailmassa tärkeämpiäkin asioita ja toki sen tiedättekin. Tämä tekee meille molemmille hyvää. Jos kone pysyy taivaalla, jota epäilen, niin tapaamme reilun viikon kuluttua.

Jos olisin puu

Koska makselen Duodecim-seuran jäsenmaksua, postiluukustani tipahtaa säännöllisesti "Hyvä terveys" -lehti. Lehti on sekoitus tutkittua tietoa ja ryppyvoiteita. Rakel Lignell on jonkinlainen lehden mannekiini. Nainen hymyilee joka ainoassa numerossa. Lehden perusteella Rakel Lignellin suurin saavutus on huomattava painonpudotus ja hiljattain liikuntauskoon tulleen innostus. Rakel on varmaan aivan valtavan ihana ihminen, mutta olen kyllästynyt Rakeliin.

Samaisessa lehdessä haastateltiin kolmea henkilöä, jotka ovat toimittajan mukaan niin rohkeita, että tunnustavat olevansa yksinäisiä. Hesarissakin hiljattain mainittiin, että aiemmin suomalaisten vitsaukset olivat nälkä ja sairaudet, nyt kansakunta kärsii yksinäisyydestä. Aiemmin minusta oli noloa ostaa pieniä määriä ruokatarvikkeita. Se oli säälittävää, kuin julistaisi epäkelpoisuuttaan, tuo ei ole kenellekkään kelvannut. Ei tuossa päällepäin mitään ihan kauheita virheitä ole, nenäkin sojottaa keskellä naamataulua ja silmät tuikkivat varsin tavallisissa asemissa. Silti tuo asuu yksin. Puhuin mielelläni tuntemattomillekin lapsistani ja ex-miehestäni, jotten leimautuisi ihmiseksi, joka ei ole elänyt. Yksinäisyys on edelleen stigma, vaikka nykyään suuri osa ihmisistä asuu yksin. Helsingissä yhden hengen talouksia on peräti 60 prosenttia. Minua aikoinaan ärsytti kaveri, joka valitti yksinäisyyttä, vaikka hänellä oli perhe ympärillään. Yksinäisyys on kuitenkin subjektiivinen tunne.

Koska olen "yksin" ja kokenut avioeron tai jostain muusta kumman syystä, monet kertovat minulle salaisuuksiaan. Jotkut niistä ovat jonkin verran raskaita kantaa, sillä niitä ei saa kertoa kenellekkään. Täytyy myöntää, että  minäkin olen monet kerrat tehnyt samaa. En tosin ihan viimeaikoina.

Sain haasteen Paulalta:

Jos olisin vesi niin halajaisin olla kuplavesi. "Still or sparkling?" "Sparkling."
Jos olisin kukka niin olisin anopinkieli. Olisi kamalaa olla kukka: varpaiden väleistä pursuisi multaa, ei pääsisi pois vetoiselta ikkunalaudalta ja joutuisi olemaan jonkun armoilla. Tuleeko sitä vettä? Kamala jano. Anopinkielenä pärjäisin pitempään epäkelvossakin hoidossa. Olisin mielummin puu.
Jos olisin eläin niin haluaisin olla kala. Oppisin vihdoin sukeltamaan.
Jos olisin soitin niin olisin epävireessä.
Jos olisin hedelmä niin olisin hunajameloni. Honey melon.
Jos olisin talo niin kärsisin vesivahingosta ja lattiasienestä.
Jos olisin kirja niin tuntisit minut kannesta kanteen. Ja juoneni lakkasivat kiinostamasta. Enkä yhtään ihmettele.
Jos olisin maisema niin olisin savolainen kivinen pelto.
Jos olisin juoma niin olisin punaviini. Join tänään lasillisen. Katsoimme vieraani kanssa vanhoja valokuvia ja pakkailin matkalaukkuun patikointivermeitä. Välillä siemaisin suullisen viiniä. Kerttu viihtyi matkalaukussa.
Jos olisin puu niin en huomenna matkustaisi minnekkään. Ehkä niin olisi parempi.Seisoisin ylväästi paikoillani enkä hyppelisi epänormaalissa olotilassa, taivaalla.
Jos olisin joku niin olisin Heidi.

Välitän tämän viestin Exmelle, Minervalle ja Dessulle. Ei ole pakko ottaa vastaan.

Dietti

Panu Rajalalla on kadehdittava tapa luoda menestysteoksia. Ensin hän menee naimisiin valokuvamallin tai iskelmälaulajan kanssa ja sitten kirjoittaa kirjan tuosta avioliitosta. Formaattiin kuuluvat tarinat herran rinnakkaissuhteista. Luin aikoinaan kirjan Rajalan avioliitosta Elina Yli-vakerin kanssa. Minusta se oli varsin vetävästi kirjoitettu. Oikeastaan pidin kirjasta. Uudessa kirjassaan avioliitosta iskelmäikonin kanssa Rajala kuvaa lehtiartikkelin mukaan mm. Katri-Helenan alastonta vartaloa. Sehän on kuin tekisi kirjallista selontekoa Jeesuksen sukupuolielimistä. Uskaltaako kukaan enää aloittaa suhdetta Rajalan kanssa?

Kurssikaverini ja ystäväni M kävi eilen luonani. Kun M istui sohvalla, Kerttu asettui sohvan selkänojalle ja nuoli hänen takahiuksiaan. Kehuin myöhemmin M:n kampausta. Suunnittelimme uuttavamme Kertun syljestä kallista taatusti "luonnollista" hiustenmuotoilutuotetta ja tarjoavamme sitä myytäväksi Ruohonjuureen.

Katsoin Prisma-dokumentin paastosta. Dokumentissa toimittaja kokeili diettiä, jossa paastotaan kahtena päivänä viikossa. Näinäkään päivinä ei tarvitse tyystin olla ilman ravintoa, vaan saa syödä yhden aterian, on sama nauttiiko aamiaisen, lounaan vai päivällisen. Tällä keinoin uuma kapenee, kolesterolit valuvat pakkasen puolelle ja verenpaineet laskevat niin, että hädin tuskin pystyssä pysyy. Minä tietysti aloitin tuon ruokavalion tänään. Olen syönyt ainoastaan lounaan ja haaveilen huomisesta aamiaisesta. Jos saan unta niin uneksun todennäköisesti riisipuurosta.

Kuuntelimme eilen Eppuja lääkäripäivien iltatilaisuudessa. Jos olen ihan rehellinen (ainahan minä olen), niin minun on pakko myöntää, ettei heidän soittonsa oikein koskettanut minua.

Bloginautti

No nyt se bloginautti, jossa tekstini luettiin, tuli vihdoin Areenaan. Laitoin jo sinne muutaman kovistelevan palautteen. Sain tänään viestin, jossa todettiin "Pahoittelemme, että ohjelman puuttuminen Ylen Areenasta on tuottanut teille pahaa mieltä..." Vastasin, ettei siitä paha mieli ole tullut, mutta kaikki aika on mennyt sitä odottaessa, joten työt ja toimet ovat kärsineet. Siskonikin on lampannut sitä kyttäämässä, tosin huomattavasti vähemmässä määrin. Tässä se nyt on: http://areena.yle.fi/radio/1853900

Kierre

Olen taas juuttunut tuttuun kierteeseen: työ, koti, ruoka (suklaa), sohvaunet, herääminen ja virkeys. Virkistyminen sijoittuu ajankohtaan, jolloin pitäisi käydä maate. Ruotsalaisen rikossarjan aikaan silitin pyykit ja tein muutakin kotiaskaretta, enkä nyt oikein tiedä kuka sen Palmen lopulta ampui. Elän ikävässä epätietoisuudessa.

Olen töihin pyöräillessäni kuunnellut Seitsemää veljestä. Kieli on niin hupaisaa, että suunnittelin kirjoittavani päivityksen Aleksis Kiveksi. Kirjassa Venlaa nimiteään luntuksi ilman minkäänlaista negatiivista kaikua. Veljekset pyllyilevät ilman seksuaalista viritettä. He eivät millään tahdo sopeutua yhteiskuntaan, vaan ovat jonkinlaiset Duudsonit (en ole kyllä koskaan Duudsoneita katsonut, saattaa siis mennä pahasti pieleen, eikös ne tee hölmöyksiä poikaporukassa?).

FB:sta saa lukea, miten kansalaisaloitteen taakse tulee jatkuvasti lisää porukkaa, itseasiassa kannattajia on jo riittävästi. Minusta on hienoa nähdä ihmisten aktiivisuus ja into viedä Suomea tasa-arvoisempaan suuntaan. Minua liikuttaa se, että tyttäreni on tästä onnellinen.

Vihreää teetä

Epäilen kissani suunnittelevan punk-bändin perustamista: se liimailee kitaran kaulaan teippeillä merkkejä, jotta osaa asetella tassut oikein. Bändin nimeksi tulee Kerttu Kurikan nimipäivät.

Luokallani oli poika, joka osasi soittaa kitaralla "Borricito mulla on, aasi lukutaidoton", tästä taidosta johtuen nuorella miehellä kävi hyvä flaksi. Muusikot ovat aina olleet naisten mieleen.

Päätin perjantaina juoda aamukahvit Tammelan torilla. Näin talvella alue on torikammoisen helvetti, aukiolla tököttää kahvila, pari perunakauppiasta ja kukkakauppias. Kahvilan seinät on pykätty valoa läpäisevästä muovista, jota himmentää vesihöyry. Kahvila on täynnä keski-ikäisiä miehiä, jotka ryystävät kahvia muovimukista. Myyjä tuntee kaikki asiakkaat nimeltä ja juomatottumuksilta. "Vesa sinä otat varmaan vihreää teetä?". Kahvila on niitä harvoja paikkoja Tampereella, jossa mies voi siemailla vihreää teetä muiden miesten seurassa tulematta leimatuksi homoksi.

Pidin tänään referaatin.Minulla oli harvinainen kunnia: professori oli kuuntelemassa esitystäni. Mies kysyi täysin odottamattomia kysymyksiä. Kysymysten yksinkertaisuudesta hämääntyy, eikä keksi yhtään järkevää vastausta.Yleensä kollegat kysyvät niin monimutkaisia kysymyksiä, että niihin on jotenkin valmistautunut. Niiden kysymysten tarkoituksena on myös esittää omaa pätevyyttä. Professorin aivot toimivat toisin, ilmankos hänestä on tullut professori. Hän vaikuttaa vilpittömän kiinnostuneelta ja hän on itseasiassa aina hyvin kiinnostunut kaikesta. Ihmiset ovat yllättävän harvoin kovinkaan kiinnostuneita mistään muusta kuin itsestään.

Eilisessä lukupiirissä havaitsimme, että Laxnessin Salka Valkasta on kaksi suomennosta. Ensimmäinen, jota minä luin oli tehty 40-luvulla ja myöhempi 60-luvulla. Minun kirjastani puuttui osia alkuperäisteoksesta. Kirjat pitäisi kenties lukea alkukielellä, mutta islanninkielen taitoni on ikävä kyllä hieman puutteellinen.