perjantai 22. maaliskuuta 2013

Jos olisin puu

Koska makselen Duodecim-seuran jäsenmaksua, postiluukustani tipahtaa säännöllisesti "Hyvä terveys" -lehti. Lehti on sekoitus tutkittua tietoa ja ryppyvoiteita. Rakel Lignell on jonkinlainen lehden mannekiini. Nainen hymyilee joka ainoassa numerossa. Lehden perusteella Rakel Lignellin suurin saavutus on huomattava painonpudotus ja hiljattain liikuntauskoon tulleen innostus. Rakel on varmaan aivan valtavan ihana ihminen, mutta olen kyllästynyt Rakeliin.

Samaisessa lehdessä haastateltiin kolmea henkilöä, jotka ovat toimittajan mukaan niin rohkeita, että tunnustavat olevansa yksinäisiä. Hesarissakin hiljattain mainittiin, että aiemmin suomalaisten vitsaukset olivat nälkä ja sairaudet, nyt kansakunta kärsii yksinäisyydestä. Aiemmin minusta oli noloa ostaa pieniä määriä ruokatarvikkeita. Se oli säälittävää, kuin julistaisi epäkelpoisuuttaan, tuo ei ole kenellekkään kelvannut. Ei tuossa päällepäin mitään ihan kauheita virheitä ole, nenäkin sojottaa keskellä naamataulua ja silmät tuikkivat varsin tavallisissa asemissa. Silti tuo asuu yksin. Puhuin mielelläni tuntemattomillekin lapsistani ja ex-miehestäni, jotten leimautuisi ihmiseksi, joka ei ole elänyt. Yksinäisyys on edelleen stigma, vaikka nykyään suuri osa ihmisistä asuu yksin. Helsingissä yhden hengen talouksia on peräti 60 prosenttia. Minua aikoinaan ärsytti kaveri, joka valitti yksinäisyyttä, vaikka hänellä oli perhe ympärillään. Yksinäisyys on kuitenkin subjektiivinen tunne.

Koska olen "yksin" ja kokenut avioeron tai jostain muusta kumman syystä, monet kertovat minulle salaisuuksiaan. Jotkut niistä ovat jonkin verran raskaita kantaa, sillä niitä ei saa kertoa kenellekkään. Täytyy myöntää, että  minäkin olen monet kerrat tehnyt samaa. En tosin ihan viimeaikoina.

Sain haasteen Paulalta:

Jos olisin vesi niin halajaisin olla kuplavesi. "Still or sparkling?" "Sparkling."
Jos olisin kukka niin olisin anopinkieli. Olisi kamalaa olla kukka: varpaiden väleistä pursuisi multaa, ei pääsisi pois vetoiselta ikkunalaudalta ja joutuisi olemaan jonkun armoilla. Tuleeko sitä vettä? Kamala jano. Anopinkielenä pärjäisin pitempään epäkelvossakin hoidossa. Olisin mielummin puu.
Jos olisin eläin niin haluaisin olla kala. Oppisin vihdoin sukeltamaan.
Jos olisin soitin niin olisin epävireessä.
Jos olisin hedelmä niin olisin hunajameloni. Honey melon.
Jos olisin talo niin kärsisin vesivahingosta ja lattiasienestä.
Jos olisin kirja niin tuntisit minut kannesta kanteen. Ja juoneni lakkasivat kiinostamasta. Enkä yhtään ihmettele.
Jos olisin maisema niin olisin savolainen kivinen pelto.
Jos olisin juoma niin olisin punaviini. Join tänään lasillisen. Katsoimme vieraani kanssa vanhoja valokuvia ja pakkailin matkalaukkuun patikointivermeitä. Välillä siemaisin suullisen viiniä. Kerttu viihtyi matkalaukussa.
Jos olisin puu niin en huomenna matkustaisi minnekkään. Ehkä niin olisi parempi.Seisoisin ylväästi paikoillani enkä hyppelisi epänormaalissa olotilassa, taivaalla.
Jos olisin joku niin olisin Heidi.

Välitän tämän viestin Exmelle, Minervalle ja Dessulle. Ei ole pakko ottaa vastaan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulle särähti korvaa tuo "edelleen"-kohta. Minun näkökulmastani on paremminkin niin, että "nykyisin" yksinäisyys on stigma. Ainakin omassa lapsuudessani hääräsi ihan valtava määrä erinimisiä tätejä, neitejä, jotka olivat eläneet läpi elämänsä yksin. Nämä naiset olivat syntyneet suurin piirtein ajalla 1905-1920 ja olivat suurin osa opiskelleita eivätkä olleet "ehtineet" löytää pariaan ennen sotaa ja sodan jälkeen miehiä ei sitten enää ollutkaan.

Uskon, että osalle heistä oli 1940-luvulla ollut vaikea hyväksyä sitä, että sodan jälkeen kaikille ei riittänyt puolisoita, mutta siinä vaiheessa kun minä heihin 1950-1960-luvulla tutustuin, he olivat jo kohtaloonsa tyytyneet ja tarmokkaita ja toimivia enkä ikinä kuullut heidän valittavan yksinäisyyttä.

Oma tätini oli yksi heistä, työikäisenä nautti äärimmäisesti työstään ja eläkkeellä hänellä oli liioittelematta yli 50 muun neiti-ihmisen verkosto, joka kävi matkoilla, kirkossa, lähetyspiireissä ja kyläili keskenään syntymä- ja nimipäivillä sellaista tahtia, että usein oli kahdet kutsut päivässä.

Joukossa oli kyllä myös sisaruspareja, jotka olivat valinneet sen vaihtoehdon, että siskokset asuivat yhdessä ja pitivät yhteistä taloutta.


Timo Lampi kirjoitti...

Mulle käy kans paljon ihmisii juttelemas ja osa kertoo just niitä salaisuuksia. Alkuunsa ne oli raskaita kannettavaks, mut sit opin painaan ne taka-alalle, ni on kevyempi kulkee.

ketjukolaaja kirjoitti...

Minä olisin joko järvenrannan ajopuu tai suolle kelottunut mänty.

Paula / Luen ja kirjoitan kirjoitti...

Kiitos, että otit haasteen vastaan. Loistavia vastauksia.

Talo on suosikkikohtani!

AuvoT kirjoitti...

Raxu on kyllä oikeasti lahjakas viulisti, joten ei kai se painonpudotus ainoa saavutus ole.

Heidi kirjoitti...

Epäilemättä, mutta siitä puolesta lehti vaikenee.