Kaksi, nolla, kaksi , viisi

Tulen henkilökohtaisesti muistamaan vuoden 2025 vuotena, jolloin istuin ystävän designlampun päälle. Samalla kaaduin ja hajotin Boknäs-kirjahyllyn lasin. Se hämmästys siitä, etten ollutkaan istunut jakkaralle vaan lampulle, siinä ehti koko elämä kulkea filminä silmien ohitse. Itsetunto vaurioitui, mutta onneksi ei koitunut fyysisiä vammoja.

Sain kustannussopimuksen käsikirjoitukselleni.  Onneksi olkoon minulle. Romaanini nimettiin feelgood-romaaniksi. Kaipa se on sitä. 

Vuoteen on mahtunut paljon teatteriesityksiä. Eilen näimme siskoni kanssa Elli Salon kirjoittaman ja Riikka Oksasen ohjaaman näytelmän Muistopäivä. Näytelmä esitettiin Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Muistopäivä kertoo suomalaisista, jotka loikkasivat Neuvostoliittoon 30-luvulla. Kaikki heistä eivät olleet kommunisteja, osa lähti  rajan yli työtä ja ruokaa etsimään. Monet paremman elämän etsijät teloitettiin lopulta. Lapset vietiin ja venäläistettiin nimiä myöten. 

Näytelmä onnistui kaikesta huolimatta välttämään toivottomuuden. Hyvät näyttelijät, oivaltava koreografia, elävä musiikki, videoita käytetty hienosti ja tarina oli koskettava ja tosi. 

Katsomossa haisi kuin joku olisi kaatanut päälleen pullollisen espanjalaista vessanpesuainetta. Haistelimme ja arvailimme, mistä tuoksu oli peräisin. Vielä näytelmän jälkeenkin hajumuisto löyhähteli hetkittäin nenääni. Kotona paikallistin hajun lähteen laukkuni, jonka pohjalle parfyymin tuoksunäyte oli valunut ja imeytynyt laukun vuorikankaaseen. 

Mietin, minkä lupauksen tekisin ensi vuodelle. Viime vuosina en ole luvannut mitään. Ehkä voisin tällä kertaa tehdä poikkeuksen, jos keksin jotain helposti toteutettavaa.  

Arkipäiväihminen

Jouluni päättyi tapaninpäivään. Viimeiset suklaakonvehdit söimme joulupäivänä. Lapseni olivat tarkkoja siitä, ettei seuraavaa konvehtikerrosta saa aloittaa ennen kuin päällimmäinen on suoritettu. 

Joidenkin joulu jatkuu loppiaiseen saakka.  Otan osaa heidän puolestaan.

Joulutähti on pudotellut alimmat lehtensä, amarylliksen nuppu punertuu ja hyasintti tuoksuu hyasintilta. 

Hannes-myrsky mylläsi toissapäivänä. Pidän myrskyistä, joten lähdin kävelylle  Näsijärven rantaan. Ihailin vaahtopäisiä aaltoja ja katulamppujen valoissa pyöriviä lumihiutaleita. Tuuli yritti riisua vaatteitani, mutta ei onnistunut siinä. 

Eilen kaikki rannassa seisova peittyi kirkaaseen jäähän. Puiden oksista roikkuivat lähes tuulensuutaiset jääpuikot. 

Tänään pääsin pitkästä aikaa kirjastolle kirjoittamaan. Kirjaston kahvilakin oli auki. Siitä ilosta join pullakahvit.  Kuulun arkipäiväihmisiin. 

P.S. Veden lämpötila oli eilen 2.6 astetta. Hyvin tarkeni uida. 

Joulukalenterin 24. luukku

Lähdin kaupungille katsomaan miltä Tampereen joulu näyttää. Ei juuri miltään. Join joulutorttukahvit kauppahallissa, eikä tarvinnut edes jonottaa. Puolet asiakkaista oli ulkomaalaisia. Moni myymälä oli peitellyt tuotteensa pressuilla ja lähtenyt joulun viettoon. 

Tokmannilta olisi saanut joulutonttuja 70 prosentin alennuksella. En tarvitse niitä, sillä minulla on sähkökynttelikkö, amaryllis, hyasintit ja kuolemaa tekevä joulutähti.  

Helluntaikirkon edessä kiemursi jouluruokajono. Sen katsominen teki surulliseksi, vaikka ehkä pitäisi olla iloinen siitä, että ruokaa jaetaan.  

Puhuin aamulla 95-vuotiaan isäni kanssa puhelimessa. Hän oli keittänyt väskynäsoppaa. Väskynät ovat kuivattuja luumuja.  Kaipa ne lapsuuden herkut maistuvat parhailta. Tulevien sukupolvien lapset valmistavat palvelutalon keittiössä seitankinkkua.

Kuuntelin kahta teologian tutkijaa, jotka sanoivat, että joulun tapahtumat ovat myytti ja että monet teologian opiskelijat ovat ajatuksesta kauhuissaan. Kaikissa uskonnoissa on myyttejä. Olen agnostikko, mutta tarvitsen myyttejä.  Onhan jouluevankeliumi hieno tarina. Universumissa on paljon meille näkymätöntä kuten protonit, neutronit ja langattomat verkot. 

Rauhallista joulua kaikille! 

Joulukalenterin 23. luukku

Iltakävelyllä kuuntelin Bachin jouluoratorion alkusoiton. Bach sävelsi sen 1734, luulisin. Isälläni on ollut tapana luukuttaa sitä stereoista joulun aikoihin. Eräs kollegani sanoi, että Bach sävelsi eroottista musiikkia. En ole kuullut kenenkään muun väittävän moista. 

Vastaani tuli juoksuporukka, jota johti joulupukki, muuten oli hiljaista. 

Olen ostanut jääkaapin täyteen ruokaa. Epäilen, että sitä on jopa liikaa. Toisaalta olisi noloa jos ruoka loppuisi kesken. 

Löysin kaapista joko rikottuja ohrasuurimoita tai kaurasuurimoita, en ollut merkinnyt purkin kylkeen, mitä se sisälsi. Haudutan tuntemattomista suurimoista itselleni iltapuuron. 

Sain valmiiksi villatakin, jonka kuvan julkaisen poikkeuksellisesta täällä.  Näinä päivinä kuuluisi väkertää lahjoja sukulaisille eikä eikä villatakkia itselleen. Toisaalta tämä on yhteisneulonnan tulos: Vanha ystäväni teki samanlaisen villatakin tyttärelleen lahjaksi. Selätimme neuleohjeen kommervenkit yhteisvoimin. 

Joulukalenterin 22. luukku

Cafe Metso oli tänään suljettu. Katkera pettymys. Jouduin editoimaan käsikirjoitustani ilman pullaa ja kahvia. Jotkut sanovat kässäri, jotkut käsis, pidän kässäristä enemmän. 

Sain kaupassa jonkinlaisen kaikki ruoka loppuu Tampereen kaupoista -paniikin, vaikka vakuuttelin itselleni, ettei nyt ole pandemia eikä sota. Ruokaa ei tarvitse hamstrata. Voit ottaa ihan rauhallisesti. 

Kävin M:n kanssa katsomassa Richard Linklaterin elokuvan Nouvelle Vague, joka kertoo Jean-Luc Godardista niihin aikoihin kun hän ohjasi esikoiselokuvaansa Viimeiseen hengenvetoon (1960). Nouvelle Vague on rakkauden osoitus ranskalaiselle uuden aallon elokuvalle.   

Linklaterin elokuva oli tietysti mustavalkoinen ja siinä puhuttiin ranskaa.  Godard puhui vähän kuin Kaurismäki-elokuvien hahmot. Hänellä oli ehtymätön sitaattivarasto. Mieleeni jäi sitaatti Duke Ellingtonilta: En tarvitse aikaa, tarvitsen määräajan. Tai jotain siihen suuntaan ja kai se oli Ellington. 

Hitto, että tupakointi näytti elokuvassa tyylikkäältä ja muistikirjoihin kirjoittaminen. Kenelläkään ei vaikuttanut olevan kiire, eikä kukaan vilkuillut kännykkäänsä. 

Eipä muuta tänään. Meni vähän myöhäiseksi. Kävimme elokuvan jälkeen Glühweineillä Boomer-nimisessä baarissa ja kävin vielä sen jälkeen täydentämässä ruokavarastoja Lidlissä. Ruokahan siis saattaa kuitenkin loppua. 

Joulukalenterin 21. luukku

En ole ehtinyt tänään suorittaa joulukalenterivelvollisuuksiani, sillä olen tehnyt Sanalouhoksen ja Sanapyramidin, lukenut lehteä, käynyt kävelyllä, juonut kahvia, laittanut ruokaa, syönyt, käynyt uudestaan kävelyllä ja uinut järvessä. Kiitos kysymästä, vesi oli 3.8 asteista. 

Edellisellä uintikerralla näin Mältinrannan uimahuoneella naisen, jolla oli mukanaan vesikanisteri, jolla hän kantoi vettä orkidealleen. 

Kuuntelin erästä podcastia, jossa puhuttiin kirjainten selventämisestä tyyliin A niin kuin Aarne,  sitten tulevat Bertta, Celsius, Daavid, Eemeli, faarao, Gideon, Heikki,  Iivari, Jussi, Kalle, Lauri, Matti, Niilo, Otto, Paavo, Risto, Sakari, Tyyne, Urho, Vihtori, Yrjö, äiti, öljy. Näitä kuulemma nimitetään tavausaakkosiksi sekä puhelin-, radio,-poliisi ja sotilasaakkosiksi. Kovin on miesvoittoinen lista. Miksi ei Anneli, Diana, Eeva, Frida, Gabriela, Hilkka, Iida, Jaana jne.

Onko paikalla viherkasvilääkäriä? Mikä joulutähteäni vaivaa? Tarvitaanko Mältinrannan hoitavaa vettä?