Olen ollut viikonlopun kultturellien harrastusten parissa. Lauantaina näin ranskalaisen elokuvan, jossa kerrottiin Elle lehden päätoimittajasta. Mies halvaantui: vain vasen silmä toimi. Hän päätti sanella elämänkertansa silmää räpyttämällä. Eräs nainen sitten palkattiin luettelemaan aakkosia, kun oikea kirjain lausuttiin mies räpäytti silmäänsä. Sanelun on pitänyt kestää kuukausia, mahdollisesti vuosia jos teos on tiiliskivimäinen järkäle. Minua alkoi käydä sääliksi tuo kirjaimia kirjaava nainen. Minä olisin ainakin pitkästynyt kuoliaaksi jo ensimmäisenä päivänä. Mistä tuo nainen tuli, mitä hän ajatteli, oliko hänellä perhettä, elokuvassa ei tätä valoitettu ollenkaan. Mitä nainen kirjan valmistumisen jälkeen teki? Taas nainen jäi statistiksi. Suoraan sanoen minusta elokuva oli vähän pitkäveteinen, ilman nousuja ja laskuja. Olin oikeastaan helpottunut kun lopussa mainittiin miehen kuolleen. Kirjaa myydään nyt todennäköisesti alennusmyynneissä.
Tänään kävin tyttären kanssa kirjamessuilla. Kuuntelimme kuinka Yrsa Stenius puhui mäyräkoiristaan. Koirat ovat olleet tärkeitä hänelle, tosin välillä hän oli yhtä koiraansa laiminlyönyt. Onneksi koira sai sitten kakkoskodin. Yrsa Stenius oli aina surullinen kun koira kuoli. Nyt minulla on sitten Yrsa Steniuksen kirja hänen mäyräkoiristaan hänen itsensä signeeramana ja minä kun en ole koskaan noista otuksista edes paljon perustanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti