perjantai 29. helmikuuta 2008

digi

Huomenna lakkaa sitten televisio toimimasta. Televisioni on sellainen hieno innovaatio, jonka alaosaan saa tungettua VHS kasetin. Tutustuin juuri sen takaosaan eikä siinä näy koloa chart liittimelle. Upea laite on huomenna käyttökelvoton. Tätä nerokasta mallia kutsuttiin ennen matkatelevisioksi. Kuvaruutu on pieni, kaikki muut ulottuvuudet suuria.

Kävin tänään Tampereen Stckmannin ruokaosastolla. Minuun iski jonkilainen huonommuuden tunne. Olen vain tällainen savolainen. Ostin kahvia ja tuli sellainen olo, etten voi ostaa Juhla Mokkaa vaan on ostettava Nigaragualaista luomukahvia kolminkertaiseen hintaan tietysti. Tyylistä joutuu maksamaan tai sitten joutaa tekemään ostoksensa Siwassa. Yksi näistä uusista Tamperelaisista työkavereista oli liikkeessä. Yritin tervehtiä, mutta hän ei huomannut minua. Olin lähes varma, että olin muuttunut näkymättömäksi. Olenko minäkin nyt niitä, keski-ikäiset naisethan kuulemma tulevat näkymättömiksi. Pitää käydä peilistä tarkistamassa ennen nukkumaanmenoa. Mihin otan yhteyttä jos peilissä ei näy mitään. Tyttäreni, joka on aika pienikokoinen pyytää ihmisvilinässä minua kulkemaan edellä. Hän väittää, että ihmiset kävelevät hänen päälleen. Minun päälleni he eivät kehtaa kävellä. Se lienee keski-ikäisyyden tuoma etu, kai jotain on saatava tasoitukseksi siitä, ettei voi enää uskottavasti viettää rocken roll elämää. Miehethän voivat viettää sitä vielä toinen jalka haudassakin.

Taidan lopettaa tämän katkeran höpinän. Kävin jumpassa, sattuu vain polveen ja olkapäähän. Annan periksi vasta kun ongelma leviää kuuteen niveleen.

1 kommentti:

Sokea kana kirjoitti...

Tampereella voi olla joskus tuollaista, sen verran olen siellä asunut, että tiedän. Mutta haastan sinut haaveilemaan toisenlaisista paikoista ja asioista. Tätä on liikkeellä ja ohjeet löytyvät: http://skana.vuodatus.net .