Olen katsonut pääsiäisenä pari hienoa elokuvaa, molemmat tulivat peräkkäin Teemalta. "Amerikan imperiumin rappio" oli mahtipontisesta nimestä huolimatta pienimuotoinen elokuva vanhojen ystävien kohtaamisesta. Miehet valmistivat ateriaa ja puhuivat seksistä, naiset kuntokeskuksessa puhuivat samasta aiheesta. Sitten he nauttivat yhteisen aterian. Asetelma viittaa suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoon varsinkin kun yksi näistä miehistä oli homoseksuaali. Pinnan alla kyti kuitenkin katkeruutta ja jännitteitä. Älykkäät naiset eivät olleen edenneet urallaan kuten miehet elleivät olleet luopuneet perheestä ja lapsista kuten yksi naisista. Vastavoimana näille älymystön jäsenille oli yhden naisen rakastaja, joka arvosti tekoja ainaisen puhumisen sijaan. Olen miettinyt onko älykkyys yleensäkään mikään etu ihmissuhteissa. Ovatko älykkäät ihmiset itsekeskeisempiä, onko heillä epärealistiset ajatukset elämästä. Elokuvassa yksi lause heilauttaa idylliä, paljastuu asia, jonka kaikki ovat itseasiassa jo tienneetkin.
Harvinaista herkkua oli katsoa perään samoista ihmisistä kertova "Barbaarien invaasio". Vuosia on kulunut ja ihmisitä on tullut ikäänkuin paljaampia. Porukan naistenmies on kuolemassa, lopussa odottaa sovitus. Kuolevan miehen poika järjestää isälleen heroiinia, joka tekee hänen viimeisestä ajastaan suorastaan hilpeän. Suunnittelin, että jos sairastun vakavasti ja käy ilmi, että elinaikaa on enää pari kuukautta alan käyttää huumeita. Tulisipa sekin koettua ilman koukkuun jäämisen riskiä. Riskinä on sitten, että elämä pitkittyy ja huumeiden käyttöön liittyvät ongelmat tulevat esille. En sitäpaitsi tiedä mistä täällä Tampereella voi hankkia heroiinia. Jos näette minut Tampereen keskustassa huumeita etsimässä tiedätte, että loppu on lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti