torstai 27. maaliskuuta 2008

Tasalaatuinen suomalainen

Suomen valtio pitää kansalaisistaan hyvää huolta koko suomalaisen elinkaaren ajan. Ystäväni kaksi ja puoli vuotias lapsi on päiväkodissa. Siellä tädit ovat raportoineet ihan kirjallisestikin, ettei lapsi osoita omaa tahtoa. Hänellä ei siis ole tapana heittäytyä lattialle ja huutaa naama sinisenä saadakseen tahtonsa läpi. Tästä poikkeavuudesta varmastikin ihan asianmukaisesti jatkossa raportoidaan lapsen opettajille. Osaavat jo suhtautua ja käsitellä näin poikkeavaa lasta. Kun lapsi tulee murrosikään hänestä tullaan raportoimaaan, ettei hän normaalissa määrin haistattele opettajille ja vanhemmille. Työelämässä hänelle osataan etsiä sopiva paikka, hän ei missään nimessä sovi mihinkään kunnan tai valtion asiakaspalveluun, siihen sopii paremmin henkilö joka on jo kaksi vuotiaana osannut näyttää oman tahtonsa. Kaiken kaikkiaan tavoitteena valtiollamme on joskus tulevaisuudessa tuottaa täysin tasalaatuisia Suomen kansalaisia.

Ei kommentteja: