Patikoin yksin 22 km. Otti tosi koville, minulla ei ollut mukana tarpeeksi eväitä. Kävely on ihanan rauhoittavaa kun ei mieti määränpäätä tai kohta tulevaa taukopaikkaa. Kun niitä alkaa ajatella se muuttuu sietämättömäksi. Kaikki energia menee odottamiseen. Muuten homma on silkkaa filosofiaa.
Eläkeläiset ovat huoletonta porukkaa. Kuukkelilammella oli heitä monta bussilastillista. He söivät lettuja, kuuntelivat Lintu-Antin jorinoita ja lauloivat maakuntalauluja. Kaikki tämä tapahtui kahvin voimalla.
Olen tällä reissulla oppinut tiibetiläiset riitit. Ne ovat viiden liikkeen sarja, joilla pitäisi olla vanhenemista estävä vaikutus. Miksi en tiennyt tätä jo 40-vuotiaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti