"Teidät on tuomittu avioeroon". Noilla sanoilla päätös asiasta annettiin. Luen Laura Honkasalon kirjaa Eropaperit. Se tuo ikävästi mieleen oman avioeron ahdistavuuden. Kirjan myötä tulee taas lähelle se avuttomuus ja pelko, jonka ero aiheutti. Vasta myöhemmin tuli viha ja uhma. Jossain vaiheessa päällimmäisenä oli katkeruus lasten kohtelusta. Nyt on saavutettu rauha ja sovitus. Koskaan en voi oikeasti luottaa kehenkään, mutta taustalla ovat myös muiden elämänvaiheiden kokemukset.
Joulun kunniaksi oli Kodin kuvalehdessä Sinikka Nopolan joulunovelli. Jossain vaiheessa aloin minäkin joulupöydässä mesoa Biafran nälkäänäkevien lasten asiaa. Äiti oli yötä myöten viikko tolkulla valmistellut Joulua. Vaikka osoitin sanallisesti vanhemmilleni Joulun irvokkuuden, heidän porvarillisuutensa ja välinpitämättömyytensä kehitysmaiden ahdinkoa kohtaan, söin kuitenkin jouluruokaa. Alentuvasti, vastenmielisyyttä tätä porvarillista hapatusta kohtaan osoittaen. Pienenä koululaisena taas vaadin, että joulupöydässä luettaisiin jouluevankeliumi.
Hyppelen asiasta toiseen. Katsoin eilen Runoraadin. Voittajarunosta en ymmärtänyt mitään. Mitä monimutkaisempi ja vaikeaselkoisempi sen hienompi. Viimeisessä runossa (en muista runoilijan tai runon nimeä), sanottiiin, että matkaa tehdään ajattelemalla, ei kävelemällä. Minusta se oli hienosti sanottu. Raatilaiset pitivät sitä kuluneena sanontana. Sivistymättömyydestäni oli hyötyä, sain kokea oivalluksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti