Häpeä

Kirjoittamiskoulussa on puhuttu paljon häpeästä. Siitä, jonka omien tekstien näyttäminen aiheuttaa. Olen kirjoittanut kokonaista kolme kolumnia ammattilehteen, joka leviää laajasti kaikille kollegoille. Osa laittaa sen lukematta paperinkeräykseen. Suurin osa ainakin vilkaisee lehteä. Kolumni on näyttävällä paikalla noin selausta ajatellen (toiseksi viimeinen sivu). Olen joka kerran näyttänyt tekstini ennen lähettämistä tyttärelleni ja yhdelle ystävälleni, molempien mielipidettä arvostan. Juttu julkaistaan ilman että toimitus mitenkään puuttuu tekstiin. Tekstin vieressä on kokovartalokuva kirjoittajasta. Lehti tulee aina perjantaisin. Tavallaan se helpottaa, koska jos homma on fiasko, ehtii häpeä laimeta viikonlopun aikana. Yleensä kuitenkin käy niin, ettei kukaan kommentoi sanallakaan. Toisin sanoen et tiedä munasitko itsesi lopullisesti vai et. Sen kanssa on elettävä. En kyllä itsekään aina lue muiden kolumneja, mutta jos joku tuttu kirjoittaisi niin ehkä lukisin. Yksi positiivinen lukijapalaute on tullut, jonka päätoimittaja ystävällisesti minulle lähetti. Kiitos siitä ja siitä, että saan jatkaa vielä ensi vuonna.