lauantai 23. tammikuuta 2010

Marjatta

Marjatan kunnianhimona on ollut saada joka kesä vähintään sataviisikymmentä litraa mustikoita pakkaseen. Hyvämarjaisena kesänä se ei ole ollut ongelma. Kuivina kesinä ja silloin kun mustikan kukat ovat paleltuneet, meidän on pitänyt herätä aamukuudelta joka Herran lauantai ja sunnuntai marjaan. Yhdessä on poljettu jo kolmekymmentä vuotta mustikkametsälle muoviset marja-astiat pyörän sangoissa heiluen. Kotiin ei ole ollut tulemista ennen kuin on kaksi piripintaista sangollista sinisiä marjoja kerätty. Metsässä Marjatta kauhoo pitkävartisissa kumisaappaissaan ja poimuri kampaa laajasti mustikanvarpuja. Seisaallaan juomme kupit kahvia ja syömme eväsleivät. Metsässä saattaa huonoina kesinä mennä puolille öin. Kotiin tultua marjat on vielä siivottava ja pakastettava. Yhtään marjaa ei saa suuhun laittaa. Koko syksyn marjoja syödään säästellen, keväällä pakastimet on saatava tyhjäksi seuraavaa satoa varten, mustikoita on ahmittava kaksin käsin. Kun sukulaiset kysyvät, paljonko mustikoita tänä vuonna tuli, vastaa Marjatta muka vaatimattomasti, että korkeintaan sataviisikymmentä litraa.

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Amen. Marjatan/Marjatoiden (Marjattojen?) varassa on maailmamme jatkuvuus.

Heidi kirjoitti...

Näin on. Tällaiset huithapelit, jotka saavat joka toinen kesä kerättyä piirakkamarjat eivät pidä Suomea pystyssä näinä niukkoina aikoina.